Labor court allows sick pay when two doctors disagree on work capacity without proving employer fraud.

Työntekijöiden kääntyminen työterveyslääkärillä käynnin jälkeen toisen lääkärin puoleen ei sellaisenaan ollut osoitus lääkärintodistuksen hankkimiseen liittyvästä väärinkäytöksestä. Kun työntekijät olivat esittäneet työkyvyttömyydestään lääkärinlausunnot, jotka lääketieteellisen arvioinnin perusteella olivat voineet olla yhtä oikeita kuin työterveyslääkärin todistuksessaan esittämät lausunnot työntekijöiden työhön kykenevyydestä, työnantajalla ei ollut oikeutta kieltäytyä sairausajan palkan maksamisesta. (Ään.)

Kantaja Puutyöväen liitto r.y. Vastaajat Metsäteollisuuden Työnantajaliitto r.y. Paloheimo Oy

TUOMIO

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Asianosaisliittojen välisessä mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksessa on muun ohella seuraava määräys:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

SOSIAALISET MÄÄRÄYKSET

19 § Sairausajan palkka

Sairausajan palkan edellytykset ja ajanjaksot

1. Työnantaja maksaa työntekijälle, jonka työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden, ja joka työnantajan hyväksymän selvityksen mukaan on sairauden tai tapaturman vuoksi estynyt työtä tekemästä, sairausajan palkkana keskituntiansion mukaisen palkan toisen sellaisen täyden poissaolopäivän alusta tai mikäli työkyvyttömyys on aiheutunut työtapaturmasta ensimmäisen sellaisen poissaolopäivän alusta lukien, joka työssä oltaessa olisi ollut työntekijän työpäivä, enintään 28 päivän pituisen ajanjakson työpäiviltä noudattaen muilta osin tässä pykälässä olevia edellytyksiä ja määräyksiä. Jos työsuhde on ennen työkyvyttömyyden alkua jatkunut yhdenjaksoisesti vähintään 3 vuotta on vastaava ajanjakso 35 päivää.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Sairaslomatodistuksia koskevassa soveltamisohjeessa on muun ohella seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Sairaslomatodistukset Työsopimuslain ja työehtosopimusten mukaan työntekijällä on tietty oikeus sairausajan palkkaan sairauden tai tapaturman aiheuttaessa työntekijän työkyvyttömyyden. Työehtosopimusten mukaan työntekijän on työnantajan hyväksymällä tavalla esitettävä selvitys poissaolostaan. Osapuolet ovat päättäneet antaa seuraavat soveltamisohjeet niiden tapausten varalta, joissa sairauspoissaolo aikaisemmin on todistettu yksinomaan lääkärintodistuksilla:

1. Työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveyslääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella, ellei tästä ohjeesta muuta johdu.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4. Sairaslomatodistus on edellä mainituin edellytyksin hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. Mahdolliset epäselvyydet on tällöin ensi sijassa selvitettävä paikallisesti asianosaisten kesken. Mikäli tämä ei onnistu, saatetaan asia työmarkkinoilla vallitsevan normaalin neuvottelujärjestelmän välityksellä sairaslomatodistuksia käsitteleviin viranomais- ja asiantuntijaelimiin.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

KANNE

Kanteen perustelut

Puutyöväen liitto on Metsäteollisuuden Työnantajaliittoa ja Paloheimo Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa lausunut, että Paloheimo Oy:n palveluksessa oleva Arto Määttä oli käynyt 26.9.1989 selkävaivan takia Paloheimo Oy:n työterveyslääkärin vastaanotolla, jolloin työterveyslääkäri oli katsonut hänet työkykyiseksi. Määttä oli myöhemmin samana päivänä käynyt myös yksityisen lääkäriaseman palveluksessa olleen lääketieteen lisensiaatin vastaanotolla, joka oli katsonut Määtän työkyvyttömäksi 26.9 - 3.10.1989 väliseksi ajaksi iskiashermon pinnetilaa muistuttavan oireyhtymän vuoksi.

Paloheimo Oy:n palveluksessa oleva Heikki Kariniemi oli käynyt työterveyslääkärin vastaanotolla 27.9.1989 huimauksen vuoksi. Työterveyslääkäri oli kuitenkin pitänyt Kariniemeä työkykyisenä. Kariniemen hakeuduttua myöhemmin samana päivänä terveyskeskuslääkärin vastaanotolle tämä oli todennut Kariniemen työkyvyttömäksi ja määrännyt hänet sairauslomalle 27.9 - 6.10.1989 väliseksi ajaksi. Työkyvyttömyyden perusteena oli ollut huimaus sekä se, että Kariniemi oli alkukesästä ollut sairaalahoidossa samasta syystä ja jatkotutkimukset olivat olleet vielä kesken.

Kun Määttä ja Kariniemi olivat toimittaneet sairauslomatodistukset Paloheimo Oy:lle, työnantaja oli kieltäytynyt maksamasta heille sairausajan palkkaa. Määtän saamatta jäänyt sairausajan palkka oli ollut 1 650 markkaa ja Kariniemen 2 197 markkaa.

Kun yhtiöllä ei ollut ollut perusteltua aihetta epäillä väärinkäytöstä, Paloheimo Oy:llä ei ollut ollut oikeutta kieltäytyä sairausajan palkan maksusta sillä perusteella, että Paloheimo Oy:n työterveyslääkäri oli katsonut työntekijät työkykyisiksi.

Yhtiön ilmoituksen mukaan tapauksissa, joissa yhtiön oman työterveyslääkärin ja ulkopuolisen lääkärin arviot työntekijän työkyvyttömyydestä olivat ristiriitaiset, yhtiö oli käyttänyt työterveyslääkärin työntekijän työkyvystä antamaa arviota perustana ratkaistessaan, oikeuttiko poissaolo sairausajan palkkaan vai ei.

Työehtosopimuksen soveltamisohjeen 4. kohdan mukaan sairauslomatodistus oli kuitenkin hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pystynyt osoittamaan väärinkäytöstä. Kun tässä tapauksessa väärinkäytöstä ei ollut osoitettu, työnantaja oli palkanmaksuvelvollinen.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Puutyöväen liitto on vaatinut, että Paloheimo Oy velvoitetaan maksamaan sairausajan palkkana Määtälle 1 650 markkaa ja Kariniemelle 2 197 markkaa, kummatkin määrät 16 prosentin korkoineen 15.10.1989 lukien. Puutyöväen liitto on edelleen vaatinut Paloheimo Oy:n tuomitsemista maksamaan hyvityssakkoa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta.

VASTINE

Vastineen perustelut

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ja Paloheimo Oy ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että Määttä ja Kariniemi olivat käyneet Paloheimo Oy:n työterveyslääkärin vastaanotolla, Määttä 26.9.1989 ja Kariniemi 27.9.1989. Työterveyslääkäri oli todennut heidät tutkimusten jälkeen työkykyisiksi. Se seikka, että työntekijät olivat samana päivänä hakeutuneet yhtiön ulkopuolisten lääkäreiden vastaanotolle ja saaneet lääkärintodistusten mukaan sairauslomaa, ei velvoittanut työnantajaa maksamaan sairausajan palkkaa lääkärintodistuksista ilmeneviltä ajanjaksoilta.

Mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksen sairauslomatodistuksia koskevan soveltamisohjeen 1. kohdan mukaisesti työkyvyttömyys todettiin yrityksen työterveyslääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä todistuksella. Yrityksen työterveyslääkärin arvio työntekijän työkykyisyydestä oli ensisijainen. Vain niissä tapauksissa, joissa työntekijällä ei ollut mahdollisuutta käydä työterveyslääkärin vastaanotolla, kuten esimerkiksi viikonloppuisin tai öisin, oli ymmärrettävää, että työntekijät hakeutuivat muiden lääkäreiden vastaanotolle.

Yrityksen työterveyslääkäri oli pääsääntöisesti työntekijöiden ensisijainen hoitava lääkäri, jolla oli parhaat ja ajanmukaisimmat tiedot henkilöstön terveydentilasta. Työterveyslääkäri tunsi myös työpaikan ja sen olosuhteet ja osasi sitä taustaa vasten parhaiten arvioida, kykenikö työntekijä suorittamaan hänelle kuuluvat työtehtävät vai oliko hänet katsottava työkyvyttömäksi.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Metsäteollisuuden Työnantajaliitto ja Paloheimo Oy ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

KANTAJAN VASTASELITYS

Puutyöväen liitto on vielä lausunut, että työehtosopimuksen sanamuoto ja tarkoitus eivät tukeneet käsitystä, että tilanteessa, jossa työnantajalle oli esitetty kaksi ristiriitaista lääkärintodistusta, työterveyslääkärin arvio olisi ensisijainen. Sairaslomatodistuksia koskevan soveltamisohjeen mukaan työterveyslääkärin ja muun lääkärin lääkärintodistukset olivat samanarvoisia arvioitaessa työntekijän työkyvyttömyyttä.

Viittauksella työnantajan hyväksymään selvitykseen ei ollut tarkoitettu sitä, että työnantaja saisi hylätä tai hyväksyä selvityksen mielivaltaisesti. Olennaista oli, oliko työntekijä tosiasiassa ollut kykenemätön tekemään työtään vai ei. Epäolennaista sitä vastoin oli, kuka lääkäri oli todennut työkyvyttömyyden.

Työtuomioistuimen tuomiossa n:o 40/1985 oli ollut kysymys samanlaisen työehtosopimusmääräyksen tulkinnasta. Tuomiossa oli ollut kysymys siitä, että työpaikkalääkäri oli katsonut työntekijän työkykyiseksi, kun taas aiemmin työntekijää hoitanut lääninlääkäri oli samana päivänä katsonut työntekijän työkyvyttömäksi. Työnantaja oli velvoitettu maksamaan sairausajan palkkaa, koska työntekijän katsottiin olleen työkyvytön, kuten lääninlääkäri oli todennut.

Vaikka työterveyslääkäri työntekijöitä ensisijaisesti hoitavana lääkärinä ja työpaikan olosuhteet tuntevana osasi useimmiten parhaiten arvioida työntekijän työkyvyn, kanteessa tarkoitetuissa tapauksissa näin ei ollut asian laita. Määtän ja Kariniemen tutkinut työterveyslääkäri oli ollut vasta vähän aikaa toimessaan eikä hän ollut entuudestaan tuntenut Määttää eikä Kariniemeä. Hän ei välttämättä ollut ehtinyt tutustua työpaikan olosuhteisiin tarkemmin.

Kariniemi oli työskennellyt alasahan valvojana ja huolehtinut työssään siitä, että hakkurille menevä jätepuun kuljetuslinja toimisi moitteetta. Tarvittaessa Kariniemi oli purkanut ruuhkat käsin. Työ oli edellyttänyt jatkuvaa liikkeellä oloa. Alasahan valvoja joutui valvontatyön lisäksi hoitamaan myös siivouksen. Kariniemen työ ei ollut ollut kevyttä. Hän oli tehnyt työtä olosuhteissa, joissa koko ajan oli oltava tarkkana työturvallisuuden vuoksi.

Kariniemi oli pitkään tuntenut päässään huimausta ja oli sen vuoksi ollut aluesairaalassa tutkimuksissa. Tutkimus ja hoito olivat olleet kesken. Kariniemi oli 27.9.1989 mennyt huimauksen takia työterveyslääkärin vastaanotolle, jolloin työterveyslääkäri oli todennut oireet, antanut pistoksen sekä todennut Kariniemen työkykyiseksi. Koska Kariniemellä oli ollut iltavuoro, hän oli mennyt kotiinsa. Päivän mittaan huimaus oli lisääntynyt niin, että Kariniemi oli todennut töihin menon mahdottomaksi. Koska työterveyslääkärin vastaanotto oli jo päättynyt, Kariniemi oli hakeutunut terveyskeskukseen yleislääketieteen erikoislääkärin vastaanotolle, joka oli todennut hänen työkyvyttömäksi. Työterveyslääkärin antama lääkitys ei ollut tehnyt Kariniemeä työkykyiseksi, vaan huimaus oli päinvastoin pahentunut.

Määttä oli työskennellyt vastaanottajana. Hänen työhönsä oli kuulunut olennaisena osana painavien pöytälevyjen jatkuva nostelu. Määttää oli useamman kerran vaivannut yhtäaikainen selkäkipu ja vasemman jalan puutuminen. Hän oli muutaman kerran käynyt työterveyslääkärin vastaanotolla, joka oli joka kerta todennut Määtän työkyvyttömäksi.

Määtän käydessä 26.9.1989 työterveyslääkärin vastaanotolla hän oli katsonut, että pelkkä lääkitys auttaisi vaivaan. Vakuuttuneena työkyvyttömyydestään Määttä ei kuitenkaan ollut mennyt työhön, vaan hakeutunut yksityisellä lääkäriasemalla toimineen lääketieteen lisensiaatin vastaanotolle, joka oli todennut Määtällä iskiashermon pinnetilaa muistuttavan oireen. Oire oli johtunut siitä, että välilevy oli painanut iskiashermoa, josta oli aiheutunut selkäkipua ja vasemman jalan puutumista. Lääkäri oli katsonut Määtän työkyvyttömäksi. Ottaen huomioon Määtän raskaan työn ei ollut syytä epäillä hänen erehtyneen Määtän työkyvyn arvioinnissa.

OIKEUDENKÄYNTIKULUVAATIMUKSET

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.

TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Perustelut

Paloheimo Oy:n palveluksessa työskentelevät Arto Määttä ja Heikki Kariniemi ovat käyneet yhtiön työterveyslääkärin vastaanotolla, Määttä 26.9.1989 selkävaivan vuoksi ja Kariniemi 27.9.1989 huimauksen vuoksi. Työterveyslääkäri on tutkittuaan Määtän ja Kariniemen todennut heidät työkykyisiksi. Todistajana kuulusteltuna työterveyslääkäri on kertonut tutkineensa Määtän ja havainneensa hänellä puhdastyyppistä lihaskipua, mutta ei neurologista tai siihen liittyvää sairautta.

Työterveyslääkärillä käynnin jälkeen Määttä on samana päivänä käynyt yksityisellä lääkäriasemalla yleislääkärin vastaanotolla. Yksityislääkäri, jota on myös kuulusteltu todistajana, on tehtyään tavanomaiset selkäpotilaalle suoritettavat tutkimukset todennut Määtällä iskiashermon pinnetilaa muistuttavan oireen sekä katsonut hänet työkyvyttömäksi työhönsä. Työkyvyttömyysajaksi hän on antamaansa lääkärintodistukseen merkinnyt 26.9. - 3.10.1989 välisen ajan.

Työterveyslääkäri on kertonut, että Kariniemi, joka on 27.9.1989 hänen vastaanotolleen tullessaan valittanut huimausta, on suoriutunut neurologisista testeistä moitteettomasti. Työterveyslääkärin mukaan Kariniemen työtehtävät eivät ole olleet sen laatuisia, että hänen ilmoittamansa oireet olisivat työolosuhteiden vuoksi edellyttäneet työstä poissaoloa. Työterveyslääkäri on kertonut kehottaneensa Kariniemeä palaamaan vastaanotolleen, mikäli tarvetta siihen ilmenisi.

Kariniemen samana päivänä tutkinut terveyskeskuslääkäri on todistajana kuultaessa kertonut, että hän on kuultuaan Kariniemen suoritettaviksi suunnitelluista neurologisista tutkimuksista sekä Kariniemen kertomista työolosuhteista määrännyt Kariniemen sairauslomalle sovittujen jatkotutkimusten alkamisajankohtaan 6.10.1989 asti. Terveyskeskuslääkäri on edelleen kertonut, että hän ei ole voinut todeta Kariniemen ilmoittamien huimausoireiden olemassaoloa, mutta hän on tiennyt Kariniemen olleen niiden takia aikaisemmin sairaalahoidossa.

Paloheimo Oy on kieltäytynyt maksamasta sairausajan palkkaa Määtälle ja Kariniemelle sillä perusteella, että Paloheimo Oy:n työterveyslääkäri on katsonut heidät työkykyisiksi.

Mekaanisen metsäteollisuuden työehtosopimuksen sairaslomatodistuksia koskevan soveltamisohjeen 1. kohdan mukaan työkyvyttömyys todetaan yrityksen työterveyslääkärin tai muulla työnantajan hyväksymällä lääkärintodistuksella. Asiassa ei ole selvitetty, miten soveltamisohjeen edellä mainitun kohdan määräys on ymmärrettävä. Sanamuotonsa mukaan se näyttäisi tarkoittavan, että jos työkyvyttömyyttä koskevan selvityksen on antanut yrityksen työterveyslääkäri, se työnantajan olisi hyväksyttävä, mutta muihin lääkärintodistuksiin nähden työnantajalla ei ole tuollaista ehdotonta velvollisuutta, vaan työnantajalle on jätetty harkintavaltaa.

Harkintavallan rajoista on määrätty soveltamisohjeen 4. kohdassa. Siinä sanotaan, että sairaslomatodistus on hyväksyttävä todistus, jollei työnantaja perustelluin syin pysty osoittamaan väärinkäytöstä. Työehtosopimuksessa eikä sen soveltamisohjeissa ole tarkempia määräyksiä tarkoitetun väärinkäytöksen laadusta eikä myöskään määräyksiä siltä varalta, että eri lääkäreiden antamat todistukset ovat työntekijän työkyvyn arvioinnin osalta vastakkaiset.

Työtuomioistuin on tuomiossaan n:o 40/1985 katsonut, että pelkästään sitä seikkaa, että työntekijä, jota työpaikkalääkäri on pitänyt työkykyisenä, on kääntynyt toisen lääkärin puoleen, ei ole pidetty työntekijän puolelta väärinkäytöksenä. Tuomiosta on pääteltävissä, vaikka se on annettu yksittäistapausta koskevana, että työntekijän kääntyminen työkyvyttömyytensä selvittämiseksi toisen lääkärin puoleen ei sellaisenaan ole osoitus väärinkäytöksestä, jolleivät asianhaarat anna aihetta toisenlaiseen arviointiin.

Selvityksen mukaan Määttä on ilmoittanut kääntyessään hänet tutkineen yleislääkärin puoleen olleensa aikaisemmin samana päivänä työterveyslääkärin vastaanotolla. Kariniemi ei osaltaan ole näin menetellyt, mutta hänen käyntinsä terveyskeskuslääkärin tutkittavana on ilmoituksen mukaan johtunut siitä, että työterveyslääkärin vastaanottoaika oli tuolloin jo päättynyt. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella työtuomioistuimen mielestä ei ole käynyt ilmi seikkoja, joiden voitaisiin katsoa osoittavan, että Määtän tai Kariniemen kohdalla olisi kysymys lääkärintodistuksen hankkimiseen liittyvästä väärinkäytöksestä.

Työehtosopimuksen soveltamisohjeessa on sovittu siitä, että jos lääkärintodistuksen lääketieteellisestä arvioinnista syntyy erimielisyyttä, erimielisyys olisi ratkaistava käyttäen apuna asianomaisia viranomaisia tai asiantuntijaelimiä. Tätä mahdollisuutta asianosaisliitot eivät kuitenkaan ole käyttäneet hyväkseen.

Harkittaessa kysymystä työnantajan velvollisuudesta hyväksyä Määtän ja Kariniemen esittämät lääkärintodistukset työkyvyttömyydestä sairausajan palkan maksamisen perusteeksi, joudutaan työtuomioistuimen mielestä arvioimaan sitä, täyttävätkö lääkärintodistukset sisällöllisesti niille asetettavat vaatimukset niin, että ne osoittavat luotettavasti heidän työkyvyttömyytensä. Tällöin on otettava huomioon, että lääkärit voivat päätyä erilaisiin lopputuloksiin potilaan työkyvyn arvioimisessa ilman, että sitä voitaisiin pitää osoituksena jomman- kumman lääkärin virheellisestä harkinnasta tai muutoin moitittavasta toiminnasta. Erilaiset päätelmät sairauden arvioinnista saattavat johtua esimerkiksi terveydentilan arvioimisen vaikeudesta tai lääkärin saamasta puutteellisesta selvityksestä.

Kun Määttä ja Kariniemi ovat esittäneet työkyvyttömyydestään lääkärinlausunnot, jotka lääketieteellisen arvioinnin perusteella ovat voineet olla yhtä oikeita kuin vastakkainen käsitys asiassa, työnantaja ei ole voinut näissä oloissa työehtosopimuksen soveltamisohjeen mukaan olla hyväksymättä yleislääkärin ja terveyskeskuslääkärin antamia lääkärintodistuksia selvitykseksi Määtän ja Kariniemen työkyvyttömyydestä.

Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden työnantajan ei voida katsoa rikkoneen työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä kielletyllä tavalla.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin velvoittaa Paloheimo Oy:n suorittamaan Määtälle sairausajan palkkana vaaditut 1 650 markkaa ja Kariniemelle 2 197 markkaa, kummatkin määrät 16 prosentin korkoineen 15.10.1989 lukien.

Paloheimo Oy:tä vastaan esitetty hyvityssakkovaatimus hylätään.

Paloheimo Oy velvoitetaan korvaamaan Puutyöväen liiton oikeudenkäyntikulut 2 400 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien. Muutoin saavat asianosaiset pitää oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Pelkonen puheenjohtajana sekä Kuningas, Pohjanoksa, Kontio, Leivo ja Sulkunen jäseninä.

Eri mieltä olevan jäsen Kontion lausunto, johon jäsen Pohjanoksa on yhtynyt:

Työtuomioistuimessa esitetyn näytön perusteella käy ilmi, että yhtiön työterveyslääkäri on tuntenut Määtän ja Kariniemen työhistorian ja heidän työtehtäviensä laadun. Työterveyslääkäri on todennut Määtän ja Kariniemen työkykyisiksi työsopimuksiensa mukaisiin työtehtäviin.

Määtän myöhemmin samana päivänä tutkinut yleislääkäri on käyttänyt työkykyisyyden määrittelyyn pelkästään samoja tutkimusmenetelmiä kuin työterveyslääkäri, mutta arvioinut Määtän työkyvyttömäksi. Terveyskeskuksen yleislääkäri on päätynyt arvioimaan Kariniemen työkyvyttömäksi tämän kertoman perusteella ilman omia tutkimuksia. Yleislääkäreiden ei edes ole väitetty tunteneen työpaikan olosuhteita eikä Määtän ja Kariniemen työtehtävien laatua.

Työnantajalla on ollut yleisen työmarkkinakäytännön mukaan perustellut syyt luottaa työterveyslääkärin lausuntoon Määtän ja Kariniemen työkykyyn suoriutua työsopimuksensa mukaisista työtehtävistä.

Edellä mainituilla perusteilla hylkään kanteen.

Asian laatuun nähden määrään, että asianosaiset saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.