Supreme Court dismisses shareholder's late claim against directors for misappropriation where no damage was proven.

Yhtiön osakkeenomistaja oli usean vuoden aikana nostanut yhtiöstä varoja omaan käyttöönsä osakeyhtiölain säännösten vastaisesti. Lainan kokonaismäärä oli ilmennyt 31.5.1992 päättyneen viimeisen tilivuoden taseesta. Osakeyhtiölain 15 luvun 7 §:n 1 momentin 2 ja 3 kohdan (734/1978) mukaan kanne hallituksen jäseniä, toimitusjohtajaa ja tilintarkastajaa vastaan oli nostettu liian myöhään aikaisempien tilikausien osalta. Hallituksen jäsenet eivät olleet ryhtyneet toimenpiteisiin aikaisempina tilikausina nostettujen varojen takaisinsaamiseksi tai vakuuden saamiseksi. Yhtiön tilintarkastaja, joka oli vuonna 1989 antamassaan tilintarkastuskertomuksessa huomauttanut osakeyhtiölain vastaisesta lainasta, ei ollut tehnyt huomautusta lainasta ja hallituksen menettelystä 31.5.1992 päättyneeltä tilikaudelta antamassaan tarkastuskertomuksessa. Kysymys hallituksen jäsenten, toimitusjohtajan ja tilintarkastajan vahingonkorvausvastuusta.

OYL 15 luku 7 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Tuusulan käräjäoikeudessa

Tapjo Oy:n konkurssipesä kertoi B:tä, C:tä, D:tä ja A:ta vastaan ajamassaan kanteessa, että F, joka oli 4.11.1987 kaupparekisteriin merkityn ja 8.7.1993 konkurssiin asetetun Tapjo Oy:n osakkeenomistaja, oli useiden vuosien ajan nostanut yhtiön hallituksen suostumuksetta ja ilman asianmukaista vakuutta yhtiöstä rahavaroja. Varoja ei ollut käytetty yhtiön liiketoimintaan, joten kysymyksessä oli ollut F:n osakaslaina yhtiöltä. Tilikaudella 1.6.1991 - 31.5.1992, joka oli viimeinen tilikausi, jolta tilinpäätös oli tehty ja tilintarkastus suoritettu sekä tilintarkastuskertomus annettu, lainan määrä oli ollut 100 000 markkaa. Yhtiön konkurssiin asettamisen hetkellä laina oli ollut 152 897,48 markkaa. Laina oli edelleen maksamatta. F oli todettu maksukyvyttömäksi ainakin 19.10.1992 toimitetusta ulosmittauksesta lähtien.

Yhtiön hallituksen jäseniä olivat yhtiön perustamisesta alkaen olleet B ja D, joista ensin mainittu oli ollut myös hallituksen puheenjohtaja. C oli valittu yhtiön toimitusjohtajaksi 22.4.1992 ja hänen asemansa oli merkitty kaupparekisteriin 20.5.1992. A oli toiminut yhtiön tilintarkastajana yhtiön perustamisesta lähtien.

A oli tilikaudelta 1.6.1988 - 31.5.1989 antamassaan tilintarkastuskertomuksessa huomauttanut, että yhtiö oli myöntänyt osakeyhtiölain vastaisen lainan osakkeenomistajalle. Myöhemmissä tilintarkastuskertomuksissa asiasta ei ollut huomautettu, vaikka laina oli ollut edelleen maksamatta ja rahavarojen nostot yhtiöstä olivat jatkuneet.

B ja D, jotka hallituksen jäseninä vastasivat osakeyhtiölain säännösten nojalla siitä, että yhtiön varainhoito oli järjestetty asianmukaisesti, eivät olleet ryhtyneet toimenpiteisiin osakaslainan perimiseksi takaisin tai vaatineet vakuutta F:ltä, vaikka tilintarkastaja oli tilikaudelta 1.6.1988 - 31.5.1989 antamassaan tilintarkastuskertomuksessa huomauttanut osakeyhtiölain vastaisesta osakaslainasta. Laiminlyönti oli ollut jatkuvaa. B ja D vastasivat osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:ssä säädetyllä tavalla yhtiölle aiheuttamastaan vahingosta.

Vastaavilla perusteilla C toimitusjohtajana oli vastuussa yhtiölle aiheutuneesta vahingosta.

A vastasi osakeyhtiölain 10 luvun 7 §:n mukaan siitä, että tilinpäätös, kirjanpito ja yhtiön hallinto tarkastettiin hyvän tilintarkastustavan edellyttämässä laajuudessa. A oli laiminlyönyt tämän velvollisuutensa jättäessään lukuunottamatta tilikautta 1.6.1988 -31.5.1989 huomauttamatta osakeyhtiölain vastaisesta osakaslainasta. A:n laiminlyönti oli jatkuvaa ja hän oli vastuussa yhtiölle aiheuttamastaan vahingosta.

Mainituilla perusteilla konkurssipesä vaati, että B, D ja C velvoitetaan yhteisvastuullisesti velallisen F:n kanssa suorittamaan yhtiölle 152 897,48 markkaa korkoineen ja että A velvoitetaan osallistumaan korvauksen maksamiseen yhteisvastuullisesti 100 000 markan määrään saakka korkoineen.

Asia tuli vireille 31.5.1995.

Vastaukset

B, D, C ja A kiistivät kanteen. Toissijaisesti he katsoivat, että konkurssipesän saaminen oli joka tapauksessa osakeyhtiölain 15 luvun 7 §:n nojalla vanhentunut siltä osalta kuin kysymys oli ennen 1.6.1991 alkanutta tilikautta tehdyistä nostoista. He vaativat myös korvauksen sovittelemista ja D sekä A myös korvausvastuun jakamista.

B kertoi, että hän oli ollut F:n aviopuolisona hallituksessa nimellisenä jäsenenä. Hän ei ollut hoitanut yhtiön rahaliikennettä eikä osallistunut yhtiön hallintoon, vaan yhtiön toiminnasta olivat vastanneet F ja C. Hän ei myöskään ollut saanut tilintarkastajalta tarvittavaa selvitystä yhtiön tilasta.

D kertoi tulleensa hallituksen jäseneksi veljensä F:n pyynnöstä. Hän ei ollut käytännössä osallistunut yhtiön toimintaan ja hallituksen jäsenyys oli ollut vain muodollisuus. Hän oli osallistunut vain yhtiökokouksiin. F oli tuonut valmiit asiakirjat allekirjoitettaviksi. Hän oli luottanut siihen, että toimitusjohtaja hoiti rahaliikenteen ja hallinnon ja että toimitusjohtaja ja tilintarkastaja informoivat tarvittaessa hallituksen jäseniä mahdollisista ongelmista. Hän ei missään vaiheessa ollut tutustunut tilintarkastuskertomukseen eikä muihinkaan yhtiötä koskeviin asiapapereihin. D katsoi, että hänen osaltaan kysymys ei voinut olla jatkuvasta vastuusta.

C katsoi, ettei hän ollut vastuussa yhtiön varainhoidosta ennen toimitusjohtajaksi tuloaan eikä käytännössä myöskään toimitusjohtajaksi tulonsa jälkeen 31.5.1992 päättyneen tilikauden tapahtumista. C kiisti laiminlyöneensä velvollisuuksiaan toimitusjohtajana sellaisella tavalla, joka olisi yhteydessä konkurssipesän vahinkoon.

A katsoi tarkastaneensa tilit lain ja hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Hänen menettelynsä ja aiheutuneen vahingon välillä ei ollut syy-yhteyttä.

Käräjäoikeuden tuomio 1.11.1996

Riidatonta oli, että osakaslainan määrä oli ollut C:n toimitusjohtajaksi tullessa 100 000 markkaa. Toimitusjohtaja vastasi yhtiön juoksevasta hallinnosta ja myös kirjanpidosta. C:n olisi tullut tehtävässään puuttua yhtiön juoksevista asioista vastaavana henkilönä osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n säännöksen vastaiseen osakaslainaan, ryhtyä sen perimiseen, vakuuden hankkimiseen ja, jos tässä olisi epäonnistuttu, saatavan poistamiseen. Näin hän ei ollut tehnyt. Käräjäoikeus katsoi C:n vastaavan myös ennen hänen toimiaikaansa kertyneen osakaslainan määrästä.

Sikäli kuin oli kysymys B:n, D:n ja C:n osalta vahingonkorvausvastuusta sillä perusteella, että F oli nostanut varoja yhtiöstä 1.6.1992 jälkeen, käräjäoikeus katsoi, että sallimalla F:n vapaan varojen käytön he olivat menetelleet osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:ssä säädettyjen velvollisuuksiensa vastaisesti. Näin ollen he olivat vahingonkorvausvelvollisia tältäkin osin.

Tilintarkastajan velvollisuus oli tarkastaa kirjanpito ja tilinpäätös hyvän tilintarkastustavan laajuudessa. Osakaslainan osalta tarkastamisvelvollisuus oli käsittänyt osakeyhtiölaissa säädettyjen lainan myöntämisen edellytysten tarkistamisen. A oli tehnyt huomautuksensa vuodelta 1989 mutta ei sen jälkeen. Käräjäoikeus katsoi, että tilintarkastajan velvollisuuksiin kuului uudessa tilintarkastuksessa, siis seuraavinakin vuosina, puuttua toistamiseen virheellisyyteen, vaikka siitä olisi jo aikaisemmin huomautettu. A oli vastuussa tilintarkastuskertomuksensa puutteesta vaaditun

100 000 markan osalta nimenomaan 31.5.1992 tehdyn tilinpäätöksen perusteella. Kanneoikeus ei ollut hänenkään osaltaan vanhentunut.

Tapjo Oy:llä oli ollut velkaa rahalaitokselle sekä vero- ja vakuutusmaksuvelkaa. Tilinpäätöksellä ja tilintarkastuskertomuksella oli merkitystä yhtiölle itselleen, sidosryhmille ja tässä tapauksessa myös toimitusjohtajaksi valitulle C:lle, joka tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen perusteella olisi voinut ryhtyä korjaamaan osakaslainatilannetta edellä kerrotulla tavalla. Tämän perusteella myös tilintarkastajan laiminlyönnillä oli käräjäoikeuden mukaan syy-yhteys yhtiölle aiheutuneeseen vahinkoon. Sillä seikalla, olisiko yhtiö voinut myöntää tilikaudella 1.6.1991 -31.5.1992 100 000 markan osakaslainan, ei ollut merkitystä asiassa, kun osakaslainan myöntämisen muut edellytykset olivat puuttuneet.

Käräjäoikeuden tuomiossa tarkemmin kerrotun todistelun perusteella käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi saanut yhtiön taholta virheellisiä tietoja. A:lla oli ekonomin koulutuksensa vuoksi keskimääräistä paremmat edellytykset tilintarkastajan tehtävään ja A oli tiennyt tehdä asianmukaiset huomautukset tilikauden 1.6.1988 - 31.5.1989 tilinpäätöksen osalta.

Käräjäoikeus totesi, ettei vahingonkorvauksia ollut soviteltava vastaajien vähävaraisuuden perusteella. A oli vedonnut korvauksen alentamisperusteena siihen, että hänelle oli annettu virheellisiä tietoja tilinpäätöksen perusteista. Kun tämä oli jäänyt näyttämättä, perusteita hänen korvausvastuunsa sovittelemiseen ei ollut.

Käräjäoikeus velvoitti B:n, D:n ja C:n yhteisvastuullisesti velallisen F:n kanssa suorittamaan konkurssipesälle 152 897,48 markkaa korkoineen. A velvoitettiin osallistumaan korvauksen maksamiseen 100 000 markan määrään saakka niinikään yhteisvastuullisesti edellä mainittujen kanssa korkoineen.

Käräjäoikeus määräsi, että B, D, C ja A F:n kanssa vastasivat vahingonkorvausvelvollisuudesta keskinäisessä suhteessa

100 000 markkaan kukin yhdestä viidesosasta ja sen yli menevältä osalta B, D ja C F:n kanssa kukin yhdestä neljäsosasta.

Helsingin hovioikeuden tuomio 14.10.1997

Osakeyhtiölain 15 luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan tilintarkastajaa vastaan kanne oli nostettava kolmen vuoden kuluttua siitä, kun tilintarkastuskertomus oli annettu. Viimeisen vahvistetun tilikauden 1.6.1991 - 31.5.1992 tilintarkastuskertomus oli annettu 10.9.1992. A oli vastuussa sanotun tilikauden aikana nostettujen osakaslainojen korvaamisesta eli 24 833,92 markasta. Aikaisempien tilikausien osalta korvaussaatavat olivat vanhentuneet.

C oli merkitty osakeyhtiön toimitusjohtajaksi kaupparekisteriin 20.5.1992. Kanne häntä vastaan ajalta ennen 31.5.1992 perustui siihen, ettei hän ollut toimitusjohtajakautenaan pyrkinyt perimään G:n ennen 31.5.1992 nostamia osakaslainoja eikä hankkimaan niille vakuutta. Kun F oli C:n toimitusjohtajakautena ollut varaton ja varattomuus oli myös todettu konkurssipesänkin ilmoituksen mukaan ulosmittauksessa, C:n laiminlyönti ei ollut tältä osin aiheuttanut vahinkoa konkurssipesälle. Aikaisemmin mainitulla perusteella kanneoikeus oli vanhentunut 31.5.1991 päättyneeltä tilikaudelta ja sitä edeltävältä ajalta.

Hovioikeus lausui 1.6.1992 jälkeisen ajan osalta seuraavaa: C:n tehtävä yhtiön toimitusjohtajana oli ollut juoksevien asioiden hoito. Hän oli sallinut F:n nostaa kysymyksessä olevana aikana osakaslainaa 52 897,48 markkaa antamatta siitä tietoa yhtiön hallituksen jäsenille B:lle ja D:lle. B ja D olivat kuitenkin asemansa perusteella laiminlyömällä yhtiön varainhoidon asianmukaisen järjestämisen vastuussa aiheutuneesta vahingosta. F, joka oli tosiasiallisesti käyttänyt yhtiössä valtaa, oli nostanut suurimman osan rahoista juuri ennen konkurssin alkua. Mainitut olosuhteet huomioon ottaen sekä B:n ja D:n varallisuusoloihin nähden hovioikeus katsoi, että vahingonkorvausvelvollisuus 1.6.1992 jälkeiseltä ajalta muodostuisi B:n ja D:n osalta kohtuuttoman raskaaksi. Sen vuoksi hovioikeus korvausta sovitellen alensi heidän vastuunsa tältä osin 15 000 markaksi.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla hovioikeus totesi, että B:n ja D:n korvausvastuu oli 1.6.1991 ja 31.5.1992 väliseltä ajalta 24 833,92 markkaa ja 1.6.1992 jälkeiseltä ajalta 15 000 markkaa, A:n 1.6.1991 ja 31.5.1992 väliseltä ajalta 24 833,92 markkaa ja C:n myöntämänsä mukaan 1.6.1992 jälkeiseltä ajalta 52 897,48 markkaa.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että B:n ja D:n, A:n ja C:n Tapjo Oy:n konkurssipesälle maksettavaksi tuomitut vahingonkorvaukset alennettiin B:n ja D:n osalta 39 833,92 markkaan, A:n osalta 24 833,92 markkaan ja C:n osalta 52 897,48 markkaan käräjäoikeuden tuomitsemine korkoineen. Konkurssipesän kanne hylättiin mainitut määrät ylittävältä osalta.

Korvausvelvollisuus määrättiin yhteisvastuulliseksi hovioikeuden tuomiosta tarkemmin ilmenevällä tavalla.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Tapjo Oy:n konkurssipesälle ja A:lle myönnettiin valituslupa. Konkurssipesä vaati valituksessaan hovioikeuden tuomion kumoamista ja asian jättämistä käräjäoikeuden tuomion varaan. A vaati hovioikeuden tuomion kumoamista ja kanteen hylkäämistä sekä hänen vapauttamistaan kaikesta korvausvelvollisuudesta.

B, C, D ja A vastasivat konkurssipesän valitukseen ja vaativat sitä hylättäväksi.

Konkurssipesä vastasi A:n valitukseen ja vaati sitä hylättäväksi.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 12.11.1999

Perustelut

F:n Tapjo Oy:stä osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n 1 momentin (248/1981) vastaisesti nostaman rahalainan määrä on yhtiön konkurssin alkaessa ollut 152 897,48 markkaa. Tämä määrä on kertynyt siten, että ennen 1.6.1991 alkanutta tilikautta on nostettu 75 166,08 markkaa, tilikautena 1.6.1991 - 31.5.1992 yhteensä 24 833,92 markkaa ja tämän jälkeen 52 897,48 markkaa. Tilikaudelta 1.6.1991 - 31.5.1992 laaditun tilinpäätöksen mukaan lainan määrä on 31.5.1992 ollut 100 000 markkaa. B:n, D:n ja C:n osalta on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, ovatko he korvausvelvollisia mainitusta tilikauden lopussa olleen lainan määrästä myös edellisten tilikausien aikana nostettujen 75 166,08 markan osalta.

Tapjo Oy:n konkurssipesän nostama kanne on tullut vireille 31.5.1995.

Osakeyhtiölain 15 luvun 1 §:ään perustuvaa vahingonkorvauskannetta hallituksen jäsentä ja toimitusjohtajaa vastaan ei voida saman lain 7 §:n 1 momentin 2 kohdan (734/1978) mukaan nostaa kolmen vuoden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jona se päätös tehtiin tai siihen toimenpiteeseen ryhdyttiin, johon kanne perustuu. Konkurssipesällä voi siten olla oikeus saada korvausta B:ltä, D:ltä ja C:ltä vain vahingosta, joka johtuu heidän toiminnastaan tilikaudella 1.6.1991 - 31.5.1992 tai sen jälkeen.

Tapjo Oy:llä ei näin ollen ole oikeutta saada korvausta B:ltä ja D:ltä sillä perusteella, että nämä olisivat tahallisesti tai tuottamuksellisesti aiheuttaneet Tapjo Oy:lle vahinkoa laiminlyönneillä, joiden väitetään liittyvän ennen 1.6.1991 tapahtuneeseen varojen nostamiseen. Tapjo Oy:n konkurssipesä on kuitenkin perustanut kanteensa ennen 1.6.1991 nostettujen varojen osalta myös siihen, että B, D ja C ovat laiminlyöneet velvollisuutensa ryhtyä toimenpiteisiin osakeyhtiölain vastaisesti nostettujen lainojen takaisinperimiseksi tai vakuuksien vaatimiseksi. Tältä osalta on kysymys toimenpiteistä sellaisen tilikauden aikana, jonka osalta kanne on nostettu säädetyssä määräajassa.

B:n ja D:n sekä C:n osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:n (734/1978) mukaisiin velvollisuuksiin hallituksen jäsenenä ja toimitusjohtajana on kuulunut huolehtia toimenpiteisiin ryhtymisestä edellisten tilikausien aikana nostettujen osakeyhtiölain vastaisten lainojen takaisinperimiseksi tai saatavien turvaamiseksi vakuuksin. Tällaisiin toimenpiteisiin ei ole ryhdytty. B ja D ovat velvolliset suorittamaan vahingonkorvausta sikäli kuin heidän laiminlyönneistään on aiheutunut yhtiölle muuta vahinkoa kuin varojen nostamiseen liittyneistä laiminlyönneistä oli jo aiheutunut. C, joka on tullut yhtiön toimitusjohtajaksi 22.4.1992, on velvollinen korvaamaan hänen laiminlyönneistään aiheutuneen vahingon.

Osakeyhtiölain 15 luvun 2 §:ään (734/1978) perustuva vahingonkorvauskanne tilintarkastajaa vastaan on saman luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan (734/1978) mukaan nostettava kolmen vuoden kuluttua siitä, kun se tilintarkastuskertomus, lausunto tai todistus, johon kanne perustuu, esitettiin. A:han nähden kannetta ei ole nostettu säädetyssä määräajassa muiden kuin tilikautta 1.6.1991 - 31.5.1992 koskevan, 10.9.1992 annetun tilintarkastuskertomuksen osalta.

Osakeyhtiölain 10 luvun 7 §:n 1 momentissa (734/1978) edellytettyyn hyvän tilintarkastustavan mukaiseen tilintarkastukseen kuuluu vuosittain tarkastaa tilinpäätös ja kirjanpito sekä yhtiön hallinto. Edellä mainitussa tilintarkastuskertomuksessaan A on laiminlyönyt muistuttaa tilikauden lopussa olleesta 100 000 markan määräisestä osakeyhtiölain vastaisesta lainasta ja yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan laiminlyönnistä ryhtyä toimenpiteisiin lainan takaisin perimiseksi tai vakuuden saamiseksi. Hän on korvausvelvollinen vahingosta, joka on syy-yhteydessä hänen laiminlyönteihinsä.

F on 19.10.1992 toimitetussa ulosmittauksessa todettu varattomaksi. Hänellä ei ole osoitettu olleen tätä aikaisemminkaan sellaisia tuloja tai varoja, että 1.6.1991 mennessä otettujen lainojen periminen takaisin tai vakuuden saaminen häneltä olisi onnistunut. B:n ja D:n laiminlyönnistä ryhtyä tilikaudella 1.6.1991 - 31.5.1992 toimenpiteisiin edellisten tilikausien aikana nostettujen lainojen takaisinperimiseksi F:ltä tai vakuuksien saamiseksi häneltä ei ole näytetty aiheutuneen konkurssipesälle vahinkoa. Kun F on ollut C:n toimitusjohtajakautena varaton, ei myöskään C:n laiminlyönti ole aiheuttanut konkurssipesälle vahinkoa.

Silloin kun A:n tilintarkastuskertomus on annettu, on F ollut varaton eikä A:n laiminlyönti ole vaikeuttanut saatavan takaisinperintää. Hänen laiminlyönnistään ei ole näytetty aiheutuneen muutakaan vahinkoa.

Vahingonkorvauksen sovittelun osalta osakeyhtiölain 15 luvun 4 §:ssä viitataan vahingonkorvauslain sovittelua koskeviin säännöksiin. Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan vahingonkorvausta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingon aiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet.

B ja D ovat aiheuttaneet Tapjo Oy:lle hovioikeuden toteaman 77 731,40 markan vahingon. Korkein oikeus katsoo, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden tuomiota siltä osin kuin se on sovitellut B:n ja D:n maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta.

Koska konkurssipesä häviää jutun A:n osalta, se on velvollinen korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut asiassa. Samoin konkurssipesä hävitessään valituksensa B:n ja C:n osalta on velvollinen korvaamaan valtiolle sen varoista näiden oikeudenkäyntiavustajille maksetut palkkiot.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan A:ta vastaan esitetyn vahingonkorvausvaatimuksen osalta. Kanne A:ta vastaan hylätään ja A vapautetaan kaikesta hänelle tuomitusta korvausvelvollisuudesta. A:lle maksettavaksi määrättyjen oikeudenkäyntikulujen osalta hovioikeuden tuomiota ei muuteta. B:n, D:n ja C:n osalta hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Saleva.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Kuningas, Tuukkanen ja Hokkanen. Esittelijä Olli Mäkinen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Taipale, Möller, Vuori ja Arponen. Esittelijä Eeva-Liisa Sarvilinna-Heimonen.

---

[SV]

En aktieägare i ett bolag hade under flera år för egen räkning lyft medel i bolaget i strid med lagen om aktiebolag. Det totala beloppet av lånen hade framgått av balansen för det sista räkenskapsåret vilket gick ut 31.5.1992. Enligt 15 kap. 7 § 1 mom. 2 och 3 punkten (734/1978) lagen om aktiebolag hade talan mot styrelsemedlemmarna, verkställande direktören och revisorn väckts för sent i fråga om de tidigare räkenskapsåren. Styrelsemedlemmarna hade inte vidtagit åtgärder för att få tillbaka de medel som hade lyfts under de tidigare räkenskapsåren eller för att få säkerheter. Bolagets revisor, som i sin revisionsberättelse för år 1989 hade anmärkt på lånet som lyfts i strid med lagen om aktiebolag, hade inte i sin revisionsberättelse för den räkenskapsperiod som gick ut 31.5.1992 gjort någon anmärkning om lånet eller styrelsens förfarande. Fråga om styrelsemedlemmarnas, verkställande direktörens och revisorns skadeståndsansvar.

ABL 15 kap 7 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.