Supreme Court rejects standard retail prices for damages in copyright infringement involving electronic mailboxes. The court held that special case circumstances must be considered when determining reasonable compensation under copyright law. This decision clarifies that standard market prices are not automatically applicable in such specific scenarios. The court emphasized the need to evaluate unique factors when calculating damages for copyright violations. The ruling ensures fair compensation based on the specific details of the infringement case. This case establishes important principles for future copyright damage assessments in Finland.

A oli perustanut tietokoneeseensa elektronisen postilaatikon, huolehtinut sen toimivuudesta ja hyväksynyt sen käyttäjät. A:n määräämänä edellytyksenä postilaatikon käyttäjäksi pääsemiselle ja sellaisena olemiselle oli ollut tekijänoikeudellisesti suojattujen tietokoneohjelmistojen kopioiminen postilaatikkoon. Tätä vastaan A oli sallinut käyttäjien muun muassa kopioida postilaatikosta siellä olleita teoksena pidettäviä tietokoneohjelmistoja. A:n katsottiin levittäneen tietokoneellaan olleita tietokoneohjelmistojen kappaleita yleisön keskuuteen.

Korkeimman oikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla katsottiin, ettei tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitettuna kohtuullisena hyvityksenä tässä tapauksessa voitu pitää postilaatikkoon kopioitujen ohjelmistojen käyttöoikeuksien tavanomaisia vähittäismyyntihintoja, vaan hyvitystä määrättäessä oli otettava huomioon tapauksen erityispiirteet.

Ks.

KKO:1998:91

Ään.

KKO:1989:151

TekijänoikeusL 2 §

TekijänoikeusL 57 § 1

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Syyte Lahden käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati A:lle rangaistusta tekijänoikeusrikoksesta tekijänoikeuslain 1, 2 ja 56 §:n (442/1984) nojalla, koska A oli syyskuun 1991 ja 30.5.1995 välisenä aikana Lahdessa tahallaan ansiotarkoituksessa vastoin tekijänoikeuslakia valmistanut kappaleita kirjallisina teoksina pidettävistä tietokoneohjelmista ja saattanut niitä yleisön saataville. Tekoa oli kappaleiden suuren määrän, toiminnan laajuuden sekä suunnitelmallisuuden vuoksi pidettävä törkeänä.

Vielä syyttäjä vaati, että A:lta 30.5.1995 takavarikoidut takavarikkopöytäkirjassa mainitut laitteet ja tarvikkeet, muun muassa tietokone, modeemit, levykkeet ja nauhat, tuomitaan rikoslain 2 luvun 16 §:n 3 momentin nojalla tekovälineinä valtiolle menetetyiksi.

Asianomistajien vaatimukset

Yhtiöt yhtyivät virallisen syyttäjän rangaistusvaatimukseen. Yhtiöt vaativat A:n velvoittamista maksamaan niille tekijänoikeuden loukkauksesta aiheutuneina tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentin tarkoittamana kohtuullisena hyvityksenä ilman lupaa valmistetuista ja yleisön saataviin levitetyistä laittomista tietokoneohjelmistokopioista yhteensä 1 355 280 markkaa takavarikkopäivästä 30.5.1995 lukien laskettavine korkoineen. Mikäli tuomittava kohtuullinen hyvitys alitti vaaditun määrän, erotus oli tuomittava tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin mukaisena vahingonkorvauksena muusta haitasta ja menetyksestä. Poliisin A:n hallusta takavarikoimat laittomat tietokoneohjelmat oli määrättävä hävitettäväksi tekijänoikeuslain 58 §:n perusteella.

Yhtiöiden puolesta todettiin syyttäjän esittämän lisäksi perusteena, että ensimmäinen ohjelmistojen laiton kopiointi, josta A oli vastuussa, oli tapahtunut, kun käyttäjä oli tuonut ohjelmiston A:n tietokoneeseen. Kopiointi oli tapahtunut A:n antamien käskyjen mukaisesti ja A oli toiminut sen organisoijana. Toisen kerran A oli suorittanut laittoman kopioinnin siirtäessään koneelleen tuodun ohjelmiston DAT-nauhalle. Kolmannen kerran A:n vastuulla oleva laiton kopiointi oli tapahtunut, kun käyttäjä oli kopioinut A:n koneelta haluamansa ohjelmiston omalle koneelleen.

A:n vastaus

A kiisti valmistaneensa luvatta uusia kopioita tietokoneohjelmistoista ja saattaneensa niitä yleisön saataville. Niitä tietokoneohjelmien kappaleita, jotka olivat takavarikossa löytyneet A:n koneelta, ei ollut valmistanut A, vaan hänen järjestelmänsä käyttäjät. Käyttäjät, joita oli loppuvaiheessa ollut 101 kappaletta, eivät olleet lain tarkoittama yleisö. A:n koneelle olivat päässeet vain ne henkilöt, joille hän oli antanut käyttöoikeuden. A ei ollut toiminut ansiotarkoituksessa. A oli poliisitutkinnasta ilmenevällä tavalla saanut vuosina 1991 - 1993 noin 20 000 markkaa rahaa järjestelmän käyttäjiltä. Kysymyksessä ei kuitenkaan ollut ollut maksu edellä mainituista ohjelmista vaan kulukorvaus siitä, että A oli käyttäjien puolesta ottanut puhelinyhteyksiä Yhdysvaltoihin ja ollut mukana kansainvälisessä viestijärjestelmässä.

A vastusti yhtiöiden tekijänoikeuslain 57 §:n 1 ja 2 momentin nojalla esittämiä ohjelmien tekijänoikeuslain vastaiseen käyttöön perustuvia vaatimuksia, koska syytteessä ei ollut edes väitetty, että A olisi käyttänyt ohjelmia eikä hänen ollut näytetty niitä käyttäneen. Joka tapauksessa A piti vaatimuksia määrältään liian suurina. A ei vastustanut tietokoneohjelmien hävittämisvaatimusta.

Käräjäoikeuden tuomio 16.6.1997

Riidattomat asiat

Asianosaiset olivat yksimielisiä siitä, että A:n koneesta takavarikkohetkellä 30.5.1995 oli löytynyt 101 käyttäjää. Edelleen asianosaiset olivat yksimielisiä siitä, että puretulta DAT-nauhalta oli löydetty 443 kappaletta yhtiöiden tekijänoikeudellisesti suojattuja tietokoneohjelmistoja. Myös noiden ohjelmistojen tavanomaisista jälleenmyyntihinnoista he olivat yksimielisiä. Ohjelmistojen lukumäärä ja vähittäismyyntihinnat jakautuivat yhtiöiden välillä seuraavasti:

Adobe Systems Incorporated 24 ohjelmaa yhteensä 56 880 markkaa Autodesk Incorporated 60 ohjelmaa yhteensä 685 420 markkaa Bentley Systems Incorporated 1 ohjelma 35 250 markkaa Corel Corporation 20 ohjelmaa yhteensä 19 200 markkaa Lotus Development Corporation 31 ohjelmaa yhteensä 76 550 markkaa Microsoft Corporation 190 ohjelmaa yhteensä 324 428 markkaa Novell Incorporated 46 ohjelmaa yhteensä 81 030 markkaa Santa Cruz Operation 2 ohjelmaa yhteensä 8 080 markkaa Symantec Corporation 69 ohjelmaa yhteensä 67 050 markkaa

Vähittäismyyntihintojen yhteissummaksi tuli siten 1 353 888 markkaa.

Perustelut

Tahallisuus

A oli kertonut oikeudessa, että hän oli ollut tietoinen siitä, että tietokoneohjelmien laiton kopiointi on kiellettyä. Hän oli tosin väittänyt, ettei ollut tiennyt, mitä ohjelmia hänen koneeseensa oli tuotu, mutta oli myöntänyt, että takavarikoitaessa hänen hallustaan oli löytynyt 443 suojattua ohjelmaa.

A:n omasta kertomuksesta, todistaja X:n kertomuksesta, A:n koneelta löydetyistä valvontaviesteistä ja käyttäjien logitiedoista kävi ilmi, että käyttäjien koneesta viemiä ja tuomia ohjelmia oli seurattu varsin tarkasti aina ohjelmien sisältöä myöten. A oli asentanut koneeseensa purkkiohjelman, joka kontrolloi vientejä ja tuonteja. A oli elektronisen postilaatikon eli niin sanotun purkin pitäjänä ja valvojana nimenomaan vaatinut käyttäjiä tuomaan purkkiinsa laittomia ohjelmia. Tämä kävi ilmi todistajan kertomuksesta sekä koneelta löydetyistä viesteistä.

Edellä mainituista syistä A:n teko oli ollut tahallinen.

Valmistaminen/kopiointi

A:n rakentama ja ylläpitämä purkki oli hänen oman kertomansa mukaan ollut Suomen suurin tämän lajin edustaja ja siinä oli ollut eniten linjoja, joista yksi oli ollut digitaalinen ISDN-linja. A:n ylläpitämä järjestelmä oli ollut hyvin suunniteltu. Täten A oli tehnyt mahdolliseksi huomattavan laajan toiminnan, jossa läpi vuorokauden hänen purkkiinsa oli tuotu ja sieltä viety laittomia ohjelmia. Käyttäjiä oli takavarikointihetkellä ollut 101. Käyttäjät, joista osalla oli myös ollut purkki, olivat saattaneet edelleen jatkaa ohjelmien vientiä eteenpäin niiden mahdollisille loppukäyttäjille.

A:n toimintaa oli jo edellä kerrotulla perusteella pidettävä varsinaisena tekijän toimintana eikä avunantona. A:n edellä mainittu toiminta oli tehnyt mahdolliseksi laajamittaisen, järjestäytyneen laittomien ohjelmien kopioimisen. Todistaja X:n oikeudessa kertoman mukaan A oli itsekin kopioinut ohjelmia koneelleen eli hän oli itse aktiivisesti etsinyt laittomia ohjelmia ja tuonut niitä koneeseen. A oli myös kopioinut kaikki 443 ohjelmaa koneesta kovalevyltä nauhalle. Mikäli ohjelmistoa ei ollut ollut koneen kovalevyllä, A oli käyttäjien pyynnöstä kopioinut ohjelmiston nauhalta kovalevylle, josta se oli ollut taas käyttäjän kopioitavissa.

Yleisö/käyttäjät

Käräjäoikeus piti tässä tapauksessa 101 käyttäjää lain tarkoittamana yleisönä. A:n purkin käyttäjien määrä oli todistaja X:n kertomuksen mukaan vaihdellut. Käyttäjät eivät olleet muodostaneet suppeaa toisilleen tuttua harrastuspiiriä, vaan käyttäjiksi oli päässyt tietyin tavoin toimimalla ja noudattamalla uuden käyttäjän ohjeita, muun muassa tuomalla tietyn määrän uusia laittomia ohjelmia korvaukseksi koneelta viemistään ohjelmista. Edelleen käyttäjäksi oli päässyt maksamalla käyttömaksuja. Tämäkin kävi ilmi todistaja X:n kertomuksesta ja todistusaineistossa olevista koneelta löytyneistä viesteistä. Käyttäjille ei ollut asetettu rajoituksia tai kieltoja viemiensä ohjelmien jatkolevityksestä. Kaikki käyttäjät eivät olleet tunteneet A:ta tullessaan hyväksytyksi purkkiin. Käyttäjät olivat esiintyneet "aliasnimellä" ja sikäli kun näitä nimiä oli pystytty selvittämään, käyttäjiä oli kuultu esitutkinnassa syyllisiksi epäiltyinä.

Tunnusmerkistö täyttyi täten siltäkin osin, että A oli levittänyt luvattomia ohjelmia yleisön saataviin.

Ansiotarkoitus

Takavarikoituun aineistoon liittyvistä pankki- ja postisiirtokuiteista oli havaittavissa, että suoritettuja maksuja oli nimetty avustuksiksi, puhelinmaksuiksi, käyttömaksuiksi ja laiteavustuksiksi. Tämän tyyppiset maksut olivat ajoittuneet pääasiassa vuosiin 1991 ja 1992 ja niitä oli joitakin myös vuosilta 1993 ja 1994. Viesteissä oli selviä kehotuksia käyttömaksuista, filemaksuista ja niiden määristä. Missään vaiheessa ei kuitenkaan ollut käynyt ilmi, että maksuja olisi kielletty enää suorittamasta ja oikeudelle jätetyistä kirjeistä oli havaittavissa, että rahaa oli lähetetty myös kirjeitse. Tutkinnassa ei ollut pystytty selvittämään, miksi maksut olisivat loppuneet, oliko niitä edelleen maksettu ja miten.

Eräs käyttäjä oli esitutkinnassa myöntänyt maksaneensa vielä 8.7.1994 käyttäjänä lisäajasta 539 markkaa. A:n väitettä siitä, että hän olisi ollut valmis maksamaan harrastuksestaan muiden käyttäjien hyväksi yli 2 000 markkaa kuukaudessa pelkkinä puhelinmaksuina ei ollut pidettävä uskottavana. Edellä kerrottuja rahakorvauksia oli pidettävä osoituksena ansiotarkoituksesta. Todistusaineistosta kävi ilmi, että edellytyksenä sille, että oli saanut viedä A:n purkista ohjelmia oli ollut, että uusia ohjelmia tuotiin tilalle ja tätä käyttäjien toimintaa A oli valvonut käyttäjäkohtaisten logien avulla seuraten tarkasti, millaisia ohjelmia ja kuinka paljon käyttäjät olivat koneeseen tuoneet, ja puuttunut tarvittaessa käyttäjien oikeuksiin viestien avulla, joissa hän oli uhannut poistaa käyttäjän listoilta. Käyttömaksuun verrattavana oli pidettävä velvollisuutta tuoda A:n koneelle uutta viedyn aineiston sijaan eli ohjelmien vaihtamista.

Todistaja X:n kertomuksesta kävi lisäksi ilmi, että A oli viestien perusteella tarjonnut myös CD-rom levyjä myyntiin ja että tällaisia levyjä oli häneltä kyselty. Viesteissä oli ollut mainintoja ainakin 500 markan suuruisesta hinnasta. Yksi tällainen levy oli löytynyt ja oli takavarikossa.

A oli selittänyt, että hänen toimintansa oli kaiken kaikkiaan ollut varsin tappiollista eikä suinkaan voittoa tuottavaa. Voiton saaminen ei ollut kuitenkaan ansiotarkoituksen edellytys. Riitti, kun A oli pyrkinyt saamaan toiminnastaan tuloja. Tämä ilmeni muun muassa hallituksen esityksestä 94/1993.

Teoksen kappaleiden suuri määrä, toiminnan laajuus tai muu niihin rinnastettava syy

Todistaja X oli oikeudessa kertonut tutkitun aineiston perusteella ilmenneen, että edellytys pysyä käyttäjänä oli ollut niin sanotun piraattisoftan tuominen eli A vaati vaihdossa laittomia uusia ohjelmia, muu ei kelvannut. Eri tyyppisille ohjelmille oli ollut koneessa erilaisia osastoja, esimerkiksi: PD-alueet eli ilmaisohjelmat; off-line, joka tarkoitti, että niistä tiedostoista oli ollut jätettävä viesti A:lle, joka oli etsinyt ne nauhoilta; viestialue; ja osasto, jolle oli ohjeiden mukaan ollut tuotava piraattisoftaa. Piraattiohjelmia oli kyllä ollut myös muiden ohjelmien joukossa.

Edellä kerrottu huomioon ottaen A:n tekoa oli pidettävä teosten suuri lukumäärä sekä toiminnan laajuus ja suunnitelmallisuus huomioon ottaen törkeänä.

Tekoaika

Tekoaikana oli pidettävä syyskuun 1991 ja 30.5.1995 välistä aikaa. Edellä oli jo käynyt ilmi, että ohjelmista ja niiden saatavuudesta oli puhuttu jo vuodesta 1991 lähtien. Tämä ilmeni muun muassa edellä mainitusta erään käyttäjän kirjeestä ja takavarikoidussa aineistossa olevista viesteistä, joissa puhuttiin filemaksuista. A:n väitettä, että tekoajan alussa olisi ollut kyse vain viesteistä ja niiden välittämisestä, ei ollut pidettävä uskottavana. Oli huomattava, että purettu DAT-nauha oli ollut ajallisesti viimeinen, joten purkamattomilla nauhoilla oli ilmeisesti tietoja aikaisemmilta vuosilta. Näiden nauhojen purkaminen oli ollut kuitenkin käytännössä ja ajallisesti mahdotonta niiden sisältämän suuren aineiston vuoksi.

Kohtuullinen hyvitys

A:n oli katsottu edellä kerrotulla toiminnallaan tahallisesti käyttäneen yhtiöiden ohjelmia tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti. Käyttäminen tarkoitti tekijänoikeuslain 57 §:ssä mainittua teoksen valmistamista eli tässä tapauksessa tietokoneohjelman laitonta kopiointia.

Tämän vuoksi A oli velvollinen suorittamaan tekijänoikeuslain 57 §:n 1 ja 2 momentin mukaisesti yhtiöille kohtuullisen hyvityksen ja sen lisäksi korvauksen kaikesta muustakin menetyksestä ja haitasta. Kohtuulliseksi hyvitykseksi käräjäoikeus katsoi 60 prosenttia yhtiöiden vaatimista vähittäismyyntihinnoista. Vaatimus siitä, että vaaditun ja tuomitun kohtuullisen hyvityksen erotus olisi toissijaisesti tuomittava maksettavaksi tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentin mukaisena vahingonkorvauksena muusta haitasta ja menetyksestä oli hylättävä, koska tuomittu kohtuullinen hyvitys oli riittävä kokonaiskorvaus yhtiöille kaikesta muustakin käyttämisestä aiheutuneesta menetyksestä ja haitasta.

Yhtiöt, joista yksi oli Kanadasta ja kahdeksan Amerikan yhdysvalloista, eivät joutuneet suorittamaan saamastaan korvauksesta arvonlisäveroa. Alentaessaan vähittäismyyntihintaa 40 prosentilla käräjäoikeus vähensi hinnasta arvonlisäveron sekä mahdolliset muut myyntiin ja markkinointiin liittyvät kustannukset, joita yhtiöille ei tässä asiassa tarkoitettujen ohjelmistojen osalta aiheutunut. Edelleen hyvityksen kohtuullisuutta ja vahingonkorvausta harkittaessa otettiin huomioon, että tässä asiassa ei ollut voitu selvittää, millaiseen käyttöön laittomat ohjelmat olivat lopulta joutuneet. Purkin 101 käyttäjästä ne, jotka oli pystytty selvittämään, olivat suhteellisen nuoria ja ilmeisesti enemmänkin tietokoneen parissa harrastuksekseen toimivia kuin esimerkiksi ammatissaan tai elinkeinossaan keräämiään laittomia ohjelmia käyttäviä. Näin ollen A ja käyttäjäjoukko eivät olisi koskaan laillisesti ostaneet pääosiltaan melko kalliita erilaiseen ammattikäyttöön tarkoitettuja ohjelmia.

Toisaalta käräjäoikeus totesi, ettei hyvitystä tulisi asettaa liian alhaiseksi. Laiton kopiointi ei saisi muodostua edulliseksi tavaksi hankkia kalliita ohjelmia laillisten ohjelmien sijasta. Tässä tapauksessa oli ollut kyse erittäin hyvin järjestetystä laittomien kopioiden valmistamisesta ja hyvin organisoidusta levittämisestä. Tällainen toiminta avasi myös mahdollisuuksia ammattimaiselle rikollisuudelle käyttää sitä hyväkseen. Yhtiöiden edustajan mukaan esimerkiksi tässä asiassa oli laittoman kopioinnin onnistumiseksi jouduttu AutoCad-ohjelmien osalta selvittämään, millainen lisälaite tietokoneeseen tarvittiin, jotta ohjelma oli käytettävissä. Näin ollen hyvinkin suojattujen ohjelmien suojaukset oli pystytty murtamaan.

Rangaistusseuraamuksesta

Rangaistusta mitatessaan käräjäoikeus otti huomioon, että kysymys oli ollut laajasta ja hyvin järjestetystä laittomasta kopioinnista usean vuoden ajan.

Takavarikko- ja hävittämisseuraamuksesta

Takavarikoidut laitteet ja tarvikkeet oli tuomittava valtiolle menetetyksi rikoksen tekovälineinä. A:n oli katsottava käyttäneen tietokonettaan ja siihen liittyneitä modeemeja ja muita laitteita sekä levyjä pääasiassa nyt kysymyksessä olevan rikoksen tekemiseen. Edellä kerrotusta kävi ilmi laittoman toiminnan laajuus, jota ei voitu pitää missään mielessä vähäisenä. A:n purkkia oli käytetty osa tekoajasta jopa läpi vuorokauden laittomien ohjelmien siirtoon. Nauhoilla ja mahdollisesti tietokoneen kovalevyllä olevat laittomat tietokoneohjelmat oli määrättävä hävitettäviksi tekijänoikeuslain 58 §:n nojalla.

Syyksilukeminen ja tuomiolauselma

Käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen syytteessä kerrotuin tavoin tekijänoikeusrikokseen ajalla syyskuu 1991 - 30.5.1995 ja tuomitsi hänet tekijänoikeuslain 1, 2 ja 56 §:n (442/1984) nojalla siitä 6 kuukaudeksi vankeuteen ehdollisesti 31.5.1999 päättyvin koetusajoin. A:lta takavarikoidut laitteet ja tarvikkeet, muun muassa tietokone, modeemit, levykkeet ja nauhat, tuomittiin valtiolle menetetyksi. Takavarikoidulla tietokoneen kovalevyllä, levykkeillä ja nauhoilla olevat laittomat tietokoneohjelmat määrättiin hävitettäviksi.

A velvoitettiin korvaamaan yhtiöille kohtuullisena hyvityksenä seuraavat määrät: Adobe Systems Incorporated 34 128 markkaa, Autodesk Incorporated 411 252 markkaa, Bentley Systems Incorporated 21 150 markkaa, Corel Corporation 11 520 markkaa, Lotus Development Corporation 45 930 markkaa, Microsoft Corporation 194 656,80 markkaa, Novell Incorporated 48 618 markkaa, Santa Cruz Operation 4 848 markkaa ja Symantec Corporation 40 230 markkaa, kaikki määrät korkoineen 30.5.1995 lukien.

Yhtiöt ja A valittivat hovioikeuteen.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 27.1.1998

Jutussa oli selvitetty, että A oli perustanut kotonaan olleeseen tietokoneeseen, jossa oli ollut kuusi modeemia, niin sanotun elektronisen postilaatikon, johon voitiin olla yhteydessä puhelinlinjoja pitkin sellaisten toisten tietokoneiden avulla, joissa oli modeemi. Tietokoneessa oli ollut käytössä niin sanottu Bulletin Board System (BBS), jonka avulla oli mahdollista antaa toiselta tietokoneelta puhelinlinjoja pitkin komentoja toiselle tietokoneelle. Järjestelmän avulla oli myös mahdollista siirtää ohjelmia tietokoneesta toiseen ja kopioida tietokoneeseen toisessa tietokoneessa olevia ohjelmia. A:n perustaman postilaatikon käyttäjät olivat siirtäneet sinne tietokoneohjelmia omista tietokoneistaan ja kopioineet omiin tietokoneisiinsa postilaatikkoon siirrettyjä ohjelmia.

Tietokoneohjelman luvaton siirto tällaiseen postilaatikkoon oli tekijänoikeuslaissa tarkoitettua luvatonta kopiointia. Samalla tavalla edelleen siirto toiseen tietokoneeseen rikkoi tekijänoikeutta. Pelkkä elektronisen postilaatikon perustaminen ja ylläpitäminen eivät kuitenkaan täyttäneet tekijäntoimelta vaadittavaa aktiivisen toiminnan vaatimusta. Rikoksen tekijän tuli itse osallistua teon täytäntöönpanon suorittamiseen.

Käyttäjäpiiri oli ollut tosin rajoitettu. Toiminta oli ollut kuitenkin niin yleisesti tunnettua ja käyttäjiä niin paljon, että A:n oli katsottava saattaneen ohjelmat tekijänoikeuslain 56 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittamalla tavalla yleisön saataviin.

Ansiotarkoituksen osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut.

A oli näin ollen edellä kerrotuin tavoin syyllistynyt käräjäoikeuden syyksi lukemaan tekijänoikeusrikokseen.

Hyvitys- ja korvausvelvollisuuden osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut.

Rangaistuksen mittaamisen osalta hovioikeus lausui, että kysymys oli nuorehkosta henkilöstä, jolla ei ollut aikaisempia merkintöjä rikosrekisterissä. Tekoon oli johtanut tietokoneharrastuksen piirissä ilmennyt poikkeuksellinen houkutin, joka oli ollut omiaan heikentämään A:n kykyä noudattaa lakia. Tämän vuoksi ja kun A:lle oli aiheutunut menettämisseuraamuksesta ja tuomitusta hyvityksestä ankarat taloudelliset seuraamukset, hovioikeus alensi A:lle tuomittua rangaistusta.

Menettämisseuraamuksen osalta hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut.

Näillä perusteilla hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että A:lle tuomittu ehdollinen rangaistus alennettiin 3 kuukaudeksi vankeutta. Muilta osin käräjäoikeuden tuomio jäi voimaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Yhtiöille ja A:lle myönnettiin valituslupa.

Yhtiöt vaativat valituksessaan A:lle tuomitun vankeusrangaistuksen korottamista sekä hyvitys- ja korvausvaatimustensa hyväksymistä kokonaisuudessaan.

A vaati valituksessaan syytteen hylkäämistä ja joka tapauksessa, että rangaistusta lievennetään. Edelleen A vaati hyvitys- ja korvausvaatimusten hylkäämistä kokonaisuudessaan tai ainakin hänen maksettavakseen tuomittujen määrien alentamista sekä menettämisseuraamuksen kumoamista.

A vastasi yhtiöiden valitukseen. Yhtiöt ja virallinen syyttäjä vastasivat A:n valitukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 1.11.1999

Perustelut

Rikosoikeudellinen arviointi

A on hovioikeuden tuomiosta lähemmin ilmenevin tavoin perustanut tietokoneeseensa niin sanotun elektronisen postilaatikon, huolehtinut sen toimivuudesta ja hyväksynyt sen käyttäjät. A:n määräämänä edellytyksenä postilaatikon käyttäjäksi pääsemiselle ja sellaisena olemiselle on ollut, että käyttäjät kopioivat postilaatikkoon tekijänoikeudellisesti suojattuja tietokoneohjelmistoja. Tämän edellytyksen noudattamista A on myös valvonut hovioikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin.

Ohjelmistoja, jotka A näin on saanut tietokoneelleen käyttäjien kopioimana, samoin kuin ohjelmistoja, jotka hän on itse koneelleen kopioinut, A on vastavuoroisesti tarjonnut postilaatikon käyttäjien käytettäväksi siten, että nämä ovat postilaatikkoon yhteydessä ollessaan voineet kopioida kyseisiä ohjelmistoja itselleen. Näin menetellessään A on tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentissa tarkoitetulla tavalla levittänyt tietokoneellaan olleita asianomistajayhtiöiden teoksina pidettävien tietokoneohjelmistojen kappaleita postilaatikon käyttäjille. Käyttäjiä on ollut niin paljon ja käyttäjäksi pääseminen niin todennäköistä, että kysymys on ollut tietokoneohjelmistojen kappaleiden levittämisestä tekijänoikeuslain 2 §:n 3 momentin tarkoittamalla tavalla yleisön keskuuteen.

A on ohjelmistoja edellä jo mainitulla tavalla tietokoneelleen kopioimalla myös valmistanut kappaleita asianomistajayhtiöiden teoksina pidettävistä tietokoneohjelmistoista tekijänoikeuslain 2 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Koska kopiot on tehty yleisön keskuuteen levitettäviksi, kysymys ei ole ollut kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön. Samoin A on ohjelmistoja hovioikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin DAT-nauhalle kopioimalla valmistanut niistä kappaleita. Koska tämäkin kopioiminen on tapahtunut ohjelmistojen yleisön saataviin saattamiseen tähdänneen toiminnan tukemiseksi, kysymys ei tältäkään osin ole ollut kappaleiden valmistamisesta yksityiseen käyttöön.

A on edellä kerrotuin tavoin loukannut asianomistajayhtiöiden oikeuksia teoksina pidettäviin tietokoneohjelmistoihinsa valmistamalla ohjelmistoista kappaleita sekä saattamalla ohjelmistoja yleisön saataviin tekijänoikeuslain säännösten vastaisesti. Teot, jotka ovat tapahtuneet A:n tätä tarkoitusta varten rakentamassa, syytteessä mainitun ajan lähes yhtäjaksoisesti toimineessa järjestelmässä, muodostavat sellaisen yhtenäisen ajallisen ja asiallisen kokonaisuuden, että niitä on huolimatta niiden lukumäärästä ja kohdistumisesta osaksi eri asianomistajiin pidettävä yhtenä eikä useampana rikoksena.

A:n aikaisempi rikollisuus ei ole sen laatuista, että sillä olisi olennaista merkitystä hänelle tästä rikoksesta tuomittavan rangaistuksen kannalta. Tämä ja muuten alempien oikeuksien mainitsemat perusteet huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden A:lle mittaama rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään A:n syyllisyyteen.

Siltä osin kuin A on katsonut, että rikoksen tekemiseen käytetyn tietokoneen menetetyksi tuomitseminen on hänen kannaltaan kohtuutonta, Korkein oikeus toteaa, että rikoslain 2 luvun 16 §:n 3 momentin mukaan rikoksen tekoväline voidaan tuomita menetetyksi. Lain esitöiden (HE 11/1932 vp. s. 1) mukaan seuraamuksen jättäminen tuomioistuimen harkintaan on katsottu tarpeelliseksi sen vuoksi, että esineen arvo saattaa tehtyyn rikokseen verrattuna olla niin suuri, että menetetyksi tuomitseminen olisi kohtuutonta. A:n rikoksen mittasuhteisiin verrattuna tietokone, jonka merkitys rikoksen tekemisessä on ollut keskeinen, ei ole niin arvokas, että menetetyksi tuomitseminen olisi sen vuoksi kohtuutonta. Muitakaan sellaisia olosuhteita, joiden vuoksi tietokoneen menetetyksi tuomitseminen tässä tapauksessa olisi kohtuutonta, ei ole osoitettu.

Hyvitys ja vahingonkorvaus

A, joka on edellä kerrotulla tavalla valmistanut kappaleita teoksina pidettävistä tietokoneohjelmistoista sekä saattanut niitä yleisön saataviin, on velvollinen suorittamaan tästä ohjelmistojen tekijänoikeuslain vastaisesta käyttämisestä tekijänoikeuden haltijoille tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitetun kohtuullisen hyvityksen. Asianomistajat ovat vaatineet hyvityksenä postilaatikosta löytyneiden 443 ohjelmiston käyttöoikeuksien tavanomaisia vähittäismyyntihintoja.

Kuten Korkein oikeus on viimeksi ratkaisussaan KKO 1998:91 katsonut, hyvitykseen ei sisälly vahingonkorvausoikeudellista ainesta. Hyvityksenä voidaan yleensä pitää sitä tavanomaista hintaa, jolla käyttäjä olisi voinut hankkia oikeuden luvallisesti käyttää teosta. Hyvitys määräytyy siten usein normaalien käyttökorvausten eli lisenssimaksujen mukaisesti.

Kuten toisaalta ratkaisusta KKO 1989:151 ilmenee, normaalia lisenssimaksua tai sitä vastaavaa korvausta ei kuitenkaan kaikissa tapauksissa voida sellaisenaan ottaa hyvityksen perusteeksi. Mitä enemmän teoksen hyödyntäminen poikkeaa sellaisesta teoksen hyödyntämisestä, jota tavanomaista käyttökorvausta määrättäessä on ajateltu, sitä vähemmän tavanomainen käyttökorvaus soveltuu sellaisenaan hyvityksen pohjaksi. Kun kysymyksessä on lain sanamuodonkin mukaan kohtuullinen hyvitys, tuomioistuimen on hyvityksen suuruutta harkittaessa otettava huomioon tapauksen erityispiirteet.

Asiassa esitetystä selvityksestä ilmenee, että A:n postilaatikossa tapahtunut ohjelmistojen kopiointi on ollut siinä mielessä osaksi harrastusluontoista, että postilaatikon käyttäjille on monien asianomistajayhtiöiden ohjelmistojen osalta ollut tärkeämpää ohjelmistojen kopiointi sinänsä kuin mahdollisuus varsinaisesti hyödyntää ohjelmistoja. Uskottavana voidaan myös pitää, että ainakin osa postilaatikon käyttäjien itselleen tekemistä ohjelmistokopioista on päätynyt enintään kyseisten nuorten tietokoneharrastajien lyhytaikaiseen kokeilukäyttöön. Toisaalta nyt kysymyksessä olevia ohjelmia on postilaatikosta epäilemättä kopioitu lukuisia kertoja, ja postilaatikon käyttäjäkunnan laajuus huomioon ottaen on perusteltua olettaa, että osa kopioista on päätynyt myös varsinaiseen hyötykäyttöön.

Korkein oikeus katsoo, ettei kohtuullisena hyvityksenä tässä tapauksessa voida pitää ohjelmistojen käyttöoikeudesta niiden tavanomaista hyötykäyttöä silmällä pitäen perittäviä hintoja sellaisinaan. Tämän sijasta hyvitys on määrättävä kokonaisharkinnalla, jossa otetaan huomioon edellä mainitut seikat ja muutenkin loukkauksen laatu. Koska kysymyksessä on ollut laaja toiminta, jolla on vakavasti loukattu tekijänoikeuksia, hyvityksen tulee olla määrältään tuntuva. Korkein oikeus harkitsee kohtuulliseksi hyvitykseksi tässä tapauksessa puolet kysymyksessä olevien ohjelmistokopioiden käyttöoikeuksien vähittäismyyntihinnoista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A velvoitetaan suorittamaan alla mainituille yhtiöille tekijänoikeuslain 57 §:n 1 momentissa tarkoitettuna kohtuullisena hyvityksenä alempien oikeuksien tuomitsemien määrien sijasta seuraavat määrät alempien oikeuksien tuomitsemine korkoineen:

- Adobe Systems Incorporated 28 440 markkaa - Autodesk Incorporated 342 710 markkaa - Bentley Systems Incorporated 17 625 markkaa - Corel Corporation 9 600 markkaa - Lotus Development Corporation 38 275 markkaa - Microsoft Corporation 162 214 markkaa - Novell Incorporated 40 515 markkaa - Santa Cruz Operation 4 040 markkaa - Symantec Corporation 33 525 markkaa.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Virkaa toimittava vanhempi oikeussihteeri Pulkkinen:

Muuten kuin vahingonkorvauksen osalta mietintö ilmenee Korkeimman oikeuden ratkaisusta.

Vahingonkorvauksen osalta Korkein oikeus lausunee tuomionsa perusteluissa seuraavaa:

Näillä perusteilla Korkein oikeus lausunee vahingonkorvauksen osalta tuomiolauselmassaan seuraavaa:

A velvoitetaan suorittamaan alla mainituille yhtiöille tekijänoikeuslain 57 §:n 2 momentissa tarkoitettuna vahingonkorvauksena seuraavat määrät:

- Adobe Systems Incorporated 10 000 markkaa - Autodesk Incorporated 50 000 markkaa - Bentley Systems Incorporated 10 000 mk - Corel Corporation 5 000 markkaa - Lotus Development Corporation 10 000 markkaa - Microsoft Corporation 25 000 markkaa - Novell Incorporated 10 000 markkaa - Santa Cruz Operation 2 000 markkaa - Symantec Corporation 10 000 markkaa.

Sanotuille määrille on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa säädetyn korkokannan mukaan 30.5.1995 lukien.

Ylimääräinen oikeusneuvos Mansikkamäki: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Vuori: Olen eri mieltä kuin enemmistö hyvityksen sekä vahingonkorvausvaatimuksen osalta.

Hyväksyn hyvityksen osalta enemmistön perustelujen kolme ensimmäistä kappaletta. Niiden jälkeen lausun seuraavan.

A on edellyttänyt käyttäjiltä mahdollisimman uusien ja julkaisemattomienkin ohjelmistojen kopioimista tietokoneelle ja hän on antanut postilaatikon käyttäjille edelleenkopiointimahdollisuuden. Kysymyksessä on ollut suunnitelmallisesti järjestetty laittomien kopioiden valmistaminen ja levittäminen, mikä on avannut mahdollisuudet ohjelmistojen laajaan käyttämiseen. Katson kohtuulliseksi hyvitykseksi tästä tekijänoikeuksien loukkauksesta ja velvoitan A:n suorittamaan seuraavat määrät, jotka suuruudeltaan vastaavat kunkin yhtiön vaatimia 30.5.1995 löytyneiden ohjelmistokopioiden käyttöoikeuksien vähittäismyyntihintoja, alempien oikeuksien tuomitsemine korkoineen:

- Adobe Systems Incorporated 56 880 markkaa - Autodesk Incorporated 685 420 markkaa - Bentley Systems Incorporated 35 250 markkaa - Corel Corporation 19 200 markkaa - Lotus Development Corporation 76 550 markkaa - Microsoft Corporation 324 428 markkaa - Novell Incorporated 81 030 markkaa - Santa Cruz Operation 8 080 markkaa - Symantec Corporation 67 050 markkaa.

Kuten Korkeimman oikeuden ratkaisun perusteluista ilmenee, ovat hyvityksen ja vahingonkorvauksen tuomitsemisen perusteet erilaiset eikä hyvitys sisällä vahingonkorvauksellista ainesta. Asianomistajat ovat kuitenkin rajanneet vahingonkorvausvaatimuksensa heidän ilmoittamansa vaatimuksen kokonaismäärän ja tuomitun hyvityksen erotukseksi. Kun hyväksyn asianomistajien ensisijaisen hyvitysvaatimuksen kokonaan, raukeaa lausunnon antaminen vahingonkorvausvaatimuksesta.

Hyvityksen määrästä suoritetun äänestyksen tulos huomioon ottaen velvollisena lausumaan myös vahingonkorvausvaatimuksesta, lausun seuraavan:

Hyväksyn esittelijän mietinnön vahingonkorvausvelvollisuuden perusteiden osalta. Määrän osalta kysymys on seuraavista vahingonkorvausvaatimuksista ja niille 30.5.1995 lukien tuomittavasta viivästyskorosta korkolain 4 §:n 3 momentissa säädetyn korkokannan mukaan:

- Adobe Systems Incorporated 28 440 markkaa - Autodesk Incorporated 342 710 markkaa - Bentley Systems Incorporated 17 625 markkaa - Corel Corporation 9 600 markkaa - Lotus Development Corporation 38 275 markkaa - Microsoft Corporation 162 214 markkaa - Novell Incorporated 40 515 markkaa - Santa Cruz Operation 4 040 markkaa - Symantec Corporation 33 525 markkaa.

Arvioin asianomistajille aiheutuneen niiden vaatimusten mukaiset vahingot ja katson A:n velvolliseksi suorittamaan mainitut määrät esittelijän mietinnön mukaisine korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Ahtela sekä lautamiehet Hämäläinen, Kytö-Kulkas ja Käyhty.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tasa, Jussi Kartimo ja Mikkola. Esittelijä Irma Rosenius-Sutela.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Wirilander, Vuori (eri mieltä) ja Arponen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Mansikkamäki (eri mieltä). Esittelijä Pekka Pulkkinen (mietintö).

---

[SV]

A hade installerat en elektronisk brevlåda i sin dator, skött om att den fungerade och godkänt vilka som fick använda den. Som villkor för att få tillgång till och använda brevlådan hade A ställt att upphovsrättsligt skyddade dataprogram kopierades till brevlådan. Som kompensation för detta hade A tillåtit användarna att bl.a. kopiera dataprogram som fanns i brevlådan vilka var att anse som verk. A ansågs ha gjort exemplar av dataprogrammen i sin dator tillgängliga för allmänheten.

Se

KKO:1998:91

KKO:1989:151

Omröstn.

På de grunder som framgår av Högsta domstolens dom ansågs det att de sedvanliga minutförsäljningsprisen för rätten att använda de program som kopierats för brevlådan inte kunde anses utgöra ett i 57 § 1 mom. upphovsrättslagen avsett skäligt vederlag, utan att fallets särdrag skulle beaktas när vederlaget bestämdes.

UpphovsrättsL 2 §

UpphovsrättsL 57 § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.