Supreme Court allows posthumous paternity claim despite death, overriding strict statute of limitations to protect child's rights.

Ään.

A oli syntynyt aviolapsena ennen isyyslain voimaantuloa. Lain voimaantulon jälkeen vahvistettiin, ettei A:n äidin silloinen aviomies ollut A:n isä. A:n isyyden vahvistamista koskeva kanne tutkittiin, vaikka se oli nostettu myöhemmin kuin viiden vuoden kuluessa isyyslain voimaantulosta ja mies oli kuollut.

L isyyslain voimaanpanosta 7 § 2 mom

ASIAN KäSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Orimattilan kihlakunnanoikeudessa

Tämän vuoksi A on vaatinut vahvistettavaksi, että C on hänen isänsä.

Vastine

B on hyväksynyt kanteen ja kertonut asuneensa yhdessä C:n kanssa lapsen siittämisen ja syntymän aikaan. B on katsonut A:n aseman olevan verrattavissa kihlalapsen asemaan. C:n oikeudenomistajat eivät ole tulleet oikeuteen vastaamaan kanteeseen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 14.5.1991

Kihlakunnanoikeus on todennut, että A oli syntynyt 22.5.1975 eli ennen isyyslain voimaantuloa 1.10.1976. C oli kuollut 30.8.1977. Isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan isyyden vahvistamista koskeva kanne oli pantava vireille viiden vuoden kuluessa isyyslain voimaantulosta. Kannetta ei kuitenkaan voitu nostaa, jos mies oli kuollut. Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on jättänyt isyyden vahvistamista koskevan kanteen tutkimatta.

Kouvolan hovioikeuden päätös 11.9.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A edelleen hänelle määrätyn uskotun miehen edustamana ja B olivat valittamalla saattaneet jutun, on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle ja B:lle on myönnetty valituslupa 8.1.1992. Valituksissaan he ovat vaatineet, että kanne otetaan tutkittavaksi ja että C:n vahvistetaan olevan A:n isä. C:n oikeudenomistajat eivät ole antaneet pyydettyjä vastauksia.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 13.5.1993

Perustelut

A on syntynyt B:n ja D:n avioliiton aikana 22.5.1975. D:n isyys on kumottu tuomioistuimen päätöksellä 13.11.1990.

Isyyslain voimaanpanosta annetun lain 4 §:n mukaan isyyslain säännöksiä on sovellettava myös silloin, kun lapsi on syntynyt ennen lain voimaantuloa 1.10.1976, mikäli jäljempänä samassa laissa ei toisin säädetä. Lain 7 §:n 1 momentissa todetaan muun muassa lapsella olevan oikeus ajaa isyyden vahvistamista koskevaa kannetta siten kuin isyyslaissa säädetään. Saman pykälän 2 momentissa rajoitetaan oikeutta nostaa isyyden vahvistamiskanne siten, että kanne on pantava vireille viiden vuoden kuluessa isyyslain voimaantulosta eikä kannetta voida nostaa, jos mies on kuollut.

Isyyslain voimaanpanosta annetun lain mainittujen säännösten perusteella myös ennen lain voimaantuloa syntyneet lapset saattoivat isyyslain tullessa voimaan käyttää hyväksi siinä säädettyä isyyden vahvistamismenettelyä muun muassa nostamalla isyyslain mukaisen kanteen. Tämä paransi näiden henkilöiden oikeusasemaa. Tarkoituksena oli kuitenkin, että ennen lain voimaantuloa syntyneitä lapsia koskevat isyyden vahvistamiskanteet käsiteltäisiin tiettynä ylimenokautena. Isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentin tarkoituksena voidaan päätellä olleen rajoittaa isyyden vahvistamista koskevan kanteen nostamista silloin, kun lapsen kanneoikeus syntyy voimaanpanolain 4 §:n perusteella isyyslain voimaantullessa.

Isyyslain tullessa voimaan avioliitossa syntyneen A:n isänä oli lain mukaan pidettävä hänen äitinsä tuolloista aviopuolisoa D:tä. Ennen D:n isyyden kumoamista ei ole edes voitu tutkia kannetta sen vahvistamiseksi, että C on A:n isä. Näin ollen tarve saada C:n isyys vahvistetuksi on tässä tapauksessa riippumaton siitä, onko lapsi syntynyt ennen isyyslain voimaantuloa vai vasta sen jälkeen. Isyyden vahvistamiskanne ei tällöin perustu isyyslain voimaantuloon eikä tarkoita toimenpiteitä, joihin uuden lain voimaantulo olisi antanut aiheen. Näyttää myös ilmeiseltä, ettei tällaista tilannetta ole otettu huomioon isyyslakia säädettäessä.

D:n isyys on voitu kumota isyyslain mukaisella kanteella myöhemmin kuin viiden vuoden kuluttua lain voimaantulosta, vaikka A on syntynyt ennen isyyslain voimaantuloa. Kun oikeutta nostaa isyyden kumoamista koskeva kanne ei ole rajoitettu ennen isyyslain voimaantuloa syntyneiden lasten suhteen, voimaanpanolain 7 §:n 2 momentin rajoitusten tulkitseminen hovioikeuden tavoin koskemaan myös tilanteita, joissa isyyden vahvistamista koskevan kanteen nostaminen on tullut mahdolliseksi vasta myöhemmin kuin isyyslain voimaantullessa, aiheuttaisi perusteetonta oikeudellista eriarvoisuutta niiden osalta, jotka isyyden kumoamisen takia jäisivät vaille isää. Tämä olisi vastoin voimaanpanolain 4 §:n esitöissä nimenomaisesti lausuttua isyyslain päätarkoitusta, lasten oikeudellisen yhdenvertaisuuden toteuttamista. Samalla tulkinta estäisi oikeudellisen perhesiteen syntymisen lapsen sekä hänen todellisen isänsä ja tämän sukulaisten välillä.

Rajoitus, jonka mukaan kannetta ei saa nostaa jos vastaaja on kuollut, on lain esitöissä esitetty säädettäväksi sen vuoksi, että niissä tapauksissa, joissa vastaaja on kuollut, ei yleensä voida näytöllä riittävästi osoittaa isyyden olemassaoloa. Säännös on sisällytetty lakiin ilmeisesti sen johdosta, että rajoitettaisiin lopputulokseltaan epävarmoja ja näytön suhteen puutteellisia oikeudenkäyntejä. Nyt käsiteltävänä oleva tapaus osoittaa, ettei miehen kuolema poikkeuksetta poista mahdollisuutta riittävän näytön esittämiseen.

Näin ollen siirtymävaiheeseen liittyvällä isyysoikeudenkäyntejä rajoittavalla säännöksellä ei ole sellaisia lainsäädännöllisiä tavoitteita, joita säännöksen sanamuodon sivuuttava tulkinta estäisi saavuttamasta. Sen tavoitteet voidaan tässä tapauksessa toteuttaa vain luopumalla sen sananmukaisesta tulkinnasta.

Edellä lausutun perusteella Korkein oikeus katsoo, että voimaanpanolain 4 §:n ja 7 §:n 2 momentin sanamuodosta huolimatta viimeksi mainitun säännöksen ylimenovaihetta kattamaan tarkoitetut rajoitukset eivät koske nyt kysymyksessä olevaa tilannetta, jossa isyyden vahvistamista koskevan kanteen nostaminen on tullut mahdolliseksi vasta myöhemmin kuin isyyslain voimaantullessa.

Tämä tulkinta on myös sopusoinnussa New Yorkissa 20.11.1989 tehdyn lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 7 artiklasta ilmenevän periaatteen kanssa, että lapsella on oikeus tuntea vanhempansa sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa ilmaistun perhe-elämän kunnioituksen ja 14 artiklaan sisältyvän syntyperään perustuvan syrjinnän kieltämisen kanssa.

Näin ollen Korkein oikeus, todeten, ettei kihlakunnanoikeuden olisi pitänyt ilmoittamallaan perusteella jättää kannetta tutkimatta, katsoo, ettei tässä tapauksessa ole ollut estettä kanteen nostamiselle.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja kihlakunnanoikeuden päätökset kumotaan siltä osalta kuin kanne on jätetty tutkimatta. Asia palautetaan Orimattilan kihlakunnanoikeuteen, jonka tulee ilmoituksetta ottaa asia käsiteltäväkseen ja A:ta henkilökohtaisesti ja hänen edustajaansa sekä B:tä ja C:n oikeudenomistajia kuultuaan sekä huomioon ottaen palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Lehtimaja: Isyyslain voimaanpanosta annetun lain 4 §:n mukaan isyyslain säännöksiä on sovellettava myös silloin, kun lapsi on syntynyt ennen isyyslain voimaantuloa. Tällaisen lapsen osalta isyyden vahvistamista koskevaa kanneoikeutta on kuitenkin rajoitettu isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentista ilmenevin tavoin. Kun A on syntynyt ennen isyyslain voimaantuloa, sanotun lainkohdan kannerajoitukset koskevat myös häntä.

Katson hallitusmuodon 5 §:ssä säädetyn yhdenvertaisuusperiaatteen edellyttävän isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentin määräaikaisrajoituksen tulkitsemista A:n tapauksessa siten, että puheena oleva määräaika lasketaan alkaneeksi vasta siitä hetkestä, kun isyyden vahvistamiskanteen nostaminen oli käynyt mahdolliseksi eli vasta D:n isyyden kumoamista koskevan päätöksen saatua lainvoiman. Tällä perusteella totean, ettei puheena oleva määräaikarajoitus ole isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentin sanamuodosta huolimatta ollut esteenä A:n kanteen nostamiselle.

A:n mahdollisuus nostaa kanne sen vahvistamiseksi, että 30.8.1977 kuollut C oli hänen oikea isänsä, näyttäisi kuitenkin estyvän toisesta syystä. Isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentin mukaan isyyden vahvistamiskannetta ei näet voida nostaa, jos lapsi on syntynyt ennen isyyslain voimaantuloa ja isäksi väitetty mies on kuollut. Tämänkin kannerajoituksen ankara soveltaminen johtaisi A:n tapauksessa kuitenkin yhdenvertaisuusperiaatteen ja Suomea sitovien kansainvälisten sopimusmääräysten kannalta epätyydyttävään lopputulokseen.

Isyyslain voimaanpanosta annetun lain esitöiden mukaan miehen kuolemaa koskeva kannerajoitus on säädetty erityisesti sen vuoksi, ettei tällaisissa tapauksissa riittävän näytön hankkiminen isyydestä ole yleensä enää mahdollista. C:n isyydestä on kuitenkin saatu kanteessa selostettu näyttö, jonka perusteella isyyden vahvistaminen olisi yleisen kokemuksen mukaan erittäin todennäköistä. Näin ollen miehen kuolemaa koskevan kannerajoituksen soveltaminen olisi tässä tapauksessa ristiriidassa isyyslain päätarkoituksen eli lasten oikeudellisen yhdenvertaisuuden toteuttamisen kanssa.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta.

Sopimusmääräyksen soveltamiskäytännössä on katsottu, että lasten ja vanhempien väliset sukulaisuussuhteet kuuluvat tämän oikeuden piiriin. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan nojalla jokaisella on oikeus nostaa tuomioistuimessa kanne muun muassa 8 artiklassa tarkoitettujen oikeuksien toteuttamiseksi. Sopimuksen 14 artiklassa taas kielletään kaikenlainen syrjintä sopimuksessa tarkoitettua oikeussuojaa annettaessa.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 7 artiklan mukaan lapsella on oikeus tuntea vanhempansa. Saman sopimuksen 8 artiklassa suojataan myös lapsen oikeutta henkilöllisyyteen ja sukulaisuussuhteisiin.

Edellä lausutun perusteella ja ottaen erityisesti huomioon edellä mainittujen yleissopimusten lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset, jotka on Suomessa saatettu isyyslain voimaanpanosta annetun lain jälkeen säädetyillä laeilla 438/1990 ja 1129/1991 valtionsisäisesti voimaan, katson, ettei isyyslain voimaanpanosta annetun lain 7 §:n 2 momentissa säädettyä, miehen kuolemaa koskevaa kannerajoitusta ole sovellettava A:n tapauksessa.

Näillä perusteilla päädyn samaan lopputulokseen kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.

Oikeusneuvos Lindholm: Isyyslain voimaanpanosta annetun lain säännökset koskevat ylimenovaihetta ja ne on tulkittava sen mukaisesti. Olen sen vuoksi sitä mieltä, ettei voimaanpanolain 7 §:n 2 momentin säännöstä, sen sanamuodosta huolimatta, voida soveltaa tapaukseen, jossa peruste isyyden vahvistamista koskevaan kanteeseen on syntynyt vasta isyyslain voimaantulon jälkeen. Lopputuloksen osalta olen samaa mieltä kuin Korkeimman oikeuden enemmistö.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Lindholm (eri mieltä), Suhonen, Tulokas ja Lehtimaja (eri mieltä)

---

[SV]

Omröstn.

A var född under äktenskap innan lagen om faderskap hade trätt i kraft. Efter lagens ikraftträdande fastställdes det att A:s mors dåvarande make inte var A:s far. A:s talan om fastställande av faderskap prövades fastän den hade väckts sedan mera än fem år förflutit från det att lagen om faderskap trätt i kraft och fastän mannen hade avlidit.

L ang. införande av L om faderskap 7 § 2 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret