Supreme Court rejects probation for aggravated assault due to victim's severe suffering and lack of prior probation history.

Rikollinen tekosarja oli aiheuttanut uhrille huomattavaa kipua, pelkoa ja kärsimystä ja oli ollut häntä nöyryyttävä ja hänen ihmisarvoaan loukkaava. Rikokset oli tehty julmalla tavalla ja piittaamatta uhrin ruumiillisesta ja henkisestä koskemattomuudesta. Rangaistusta ei määrätty ehdolliseksi, vaikka tekijää ei ollut aikaisemmin tuomittu vapausrangaistukseen.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Jämsän kihlakunnanoikeuden päätös 12.12.1990

Virallisen syyttäjän ja C:n asianomistajana ajamasta syytteestä kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A ja B olivat Jämsässä 29.9.1990 yöllä kello kolmen ja neljän välillä B:n asunnossa, jonne he yhdessä C:n kanssa olivat noin kaksi tuntia aikaisemmin saapuneet, kaadettuaan C:n lattialle ja riisuttuaan tältä housut lyömällä C:tä nyrkein päähän ja potkimalla tahallaan aiheuttaneet C:lle verenvuodon nenästä ja pinnallisia ruhjevammoja päähän ja vartaloon. A oli lisäksi vääntämällä voimakkaasti C:n oikean käden pikkusormea tahallaan aiheuttanut sormen tyveen murtuman. B:n pidellessä C:tä kiinni A oli väkivalloin työntänyt jääpaloja C:n emättimeen ja kosketellut C:tä sukupuolielimistä, joihin oli tullut nirhaumia. Väkivaltaisella menettelyllään A ja B olivat pakottaneet C:n sietämään haureellisen teon, minkä jälkeen he olivat vielä nyrkein lyömällä ja potkimalla jatkaneet pahoinpitelyä tehostaen sitä voimakkailla uhkauksilla.

Sidottuaan C:n silmät solmiolla A ja B olivat taluttaneet C:n asunnosta ulos ja pakottaneet hänet menemään B:n henkilöauton tavarasäilöön. Sen jälkeen he olivat kuljettaneet C:n Jämsän keskustasta Kuoreveden Halliin johtavaa tietä noin kahdeksan kilometrin päähän. Siellä C oli syrjäisen metsätaipaleen kohdalla päässyt tavarasäilöstä ulos. Menettelyllään A ja B olivat tahallaan ilman laillista oikeutta riistäneet C:ltä vapauden.

C:n yritettyä tavaratilasta poispääsynsä jälkeen tarttua silmillään olleeseen siteeseen A ja B olivat lyöneet C:tä. Kun C tämän jälkeen B:n vaatimuksesta huolimatta ei ollut laskenut housujaan, A ja B olivat käyneet C:n kimppuun ja tämän kaaduttua maahan lyöneet häntä nyrkein ja potkineet päähän ja vartaloon sekä aiheuttaneet tahallaan C:lle pinnallisia ruhjevammoja vartaloon ja raajoihin, oikean silmän yläluomeen 2 senttimetrin pituisen haavan, oikeaan ohimoon 3 x 5 senttimetrin suuruisen verenpurkauman aiheuttaneen ruhjevamman sekä turvotusta nenään, ylähuuleen ja vasempaan korvaan. Tämän lisäksi C:ltä oli revitty hiuksia ainakin yksi iso tuppo. Joko jo asunnossa tai tien varressa A ja B olivat lyönneillään tahallaan aiheuttaneet C:lle vielä nenäluun murtuman. Pahoinpitely oli loppunut vasta kun C:n oli onnistunut saada side pois silmiltään ja paeta metsään.

Kuljettamalla C:n aamuyöllä pimeän aikaan syrjäiseen paikkaan, jonne A:n ja B:n oli ollut tarkoituskin jättää hänet, he olivat huomioon ottaen vuorokauden aika, tapahtumapaikka ja C:n häneen jo kohdistuneista rikoksista aiheutunut järkytystila tahallaan saattaneet C:n avuttomaan tilaan.

C:hen kohdistunut pahoinpitely oli tehty erityistä raakuutta ja julmuutta osoittavalla tavalla. Teko oli kohdistunut puolustuskyvyttömään henkilöön tämän ollessa kaatuneena maahan ja silmien ollessa sidotut. Pahoinpitelyä oli ottaen huomioon rikokseen johtaneet ja siitä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan pidettävä törkeänä.

A ja B olivat käyttäytyneet C:tä kohtaan tavalla, joka oli antanut tälle aiheen uskoa olleensa todellisessa hengenvaarassa. Jatkettu rikos oli kokonaisuudessaan vakavuudeltaan sellainen, että yleisen lainkuuliaisuuden ylläpitäminen edellytti A:n ja B:n tuomitsemista ehdottomaan vankeusrangaistukseen, vaikkei heitä ollut aikaisemmin rangaistu.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on, samalla kun se on tuominnut myös B:n rangaistukseen, rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin, 21 luvun 6 §:n 1 momentin ja 11 §:n, 25 luvun 9 §:n sekä 7 luvun 1 ja 2 §:n nojalla tuominnut A:n jatketusta rikoksesta, joka käsitti osaksi yksin teoin tehdyt törkeän pahoinpitelyn ja vapautta loukkaavan haureuden, laittoman vapaudenriiston ja heitteillepanon, 1 vuodeksi 7 kuukaudeksi vankeuteen, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä vapaudenmenetysaikaa 30.9. -3.10.1990 vastaavat 4 päivää. Tämän ohessa A on velvoitettu yhteisvastuullisesti B:n kanssa maksamaan C:lle erinäisiä vahingonkorvauksia.

Vaasan hovioikeuden päätös 14.1.1992

Hovioikeus, jossa virallinen syyttäjä, C ja A olivat hakeneet muutosta, on todennut, että A ja B olivat heidän syykseen luetulla menettelyllä tahallaan ensin pahoinpidelleet C:tä B:n asunnossa, minkä jälkeen pahoinpitelyä oli jatkettu metsässä maantien varressa C:n oltua välillä suljettuna auton tavaratilaan. Näin menetellen A ja B olivat syyllistyneet jatkettuun pahoinpitelyyn, jota heidän kummankin osalta oli pidettävä törkeänä. Syyksi luetut vapautta loukkaava haureus ja laiton vapaudenriisto olivat kumpikin osaksi tehdyt samalla teolla kuin jatkettu törkeä pahoinpitely. Sen sijaan A:n ja B:n syyksi jäävä heitteillepano oli luettava heidän syykseen erillisenä tekona.

Näillä perusteilla hovioikeus on, samalla kun A ja B on velvoitettu yhteisvastuullisesti maksamaan C:lle vahingonkorvaukseksi yhteensä 100 046 markkaa 16 prosentin korkoineen 29.9.1990 lukien, muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä siten, että se on rikoslain 20 luvun 2 §:n 1 momentin, 21 luvun 6 §:n 1 momentin ja 11 §:n 2 momentin, 25 luvun 9 §:n sekä rikoslain 7 luvun 1 ja 2 §:n nojalla tuominnut A:n jatketusta törkeästä pahoinpitelystä ja sen kanssa osaksi yksin teoin tehdyistä vapautta loukkaavasta haureudesta ja laittomasta vapaudenriistosta 1 vuodeksi 10 kuukaudeksi vankeuteen ja heitteillepanosta 3 kuukaudeksi vankeuteen eli rangaistukset yhdistettyinä 1 vuodeksi 11 kuukaudeksi vankeuteen, mistä yhdistetystä rangaistuksesta oli tehtävä rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla kihlakunnanoikeuden määräämä vähennys.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 5.5.1992.

A on valituksessaan vain pyytänyt vankeusrangaistuksen määräämistä ehdolliseksi.

Virallinen syyttäjä ja C ovat antaneet heiltä pyydetyt vastaukset.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.2.1993

Perustelu

Kihlakunnanoikeuden päätöksestä ilmenevä, A:n syyksi jäävä tahallinen rikollinen tekosarja on aiheuttanut C:lle huomattavaa kipua, pelkoa ja kärsimystä ja se on ollut häntä nöyryyttävä ja hänen ihmisarvoaan loukkaava. Rikokset on tehty julmalla tavalla ja piittaamatta C:n ruumiillisesta ja henkisestä koskemattomuudesta.

Rikoslain 6 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rangaistus on mitattava niin, että se muun muassa on oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen. Vaikka A:n rangaistus on mitattu näin, ei se edellä mainitut, rikoksista ilmenevät seikat huomioon ottaen ole ehdollisesta rangaistuksesta annetun lain 1 §:n 2 momentin mukaisesti omiaan ylläpitämään yleistä lainkuuliaisuutta, jos A rikoksen vakavuudesta huolimatta välttyy sovittamasta rangaistustaan vankilassa. Tätä arviointia ei riitä muuttamaan yksistään se, ettei A:ta ole aikaisemmin tuomittu vapausrangaistukseen. Sen vuoksi A:lle tuomittua vankeusrangaistusta ei määrätä ehdolliseksi.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko, Nikkarinen, Roos, Taipale ja Sevon

---

[SV]

En serie av brottsliga gärningar hade orsakat offret betydande smärta, rädsla och lidande samt varit förödmjukande och kränkande för hennes människovärde. Brotten hade förövats på ett grymt sätt och utan hänsyn till offrets kroppsliga och själsliga integritet. Straffet förklarades inte villkorligt trots att gärningsmannen inte tidigare dömts till frihetsstraff.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret