Employer liable for employee injury when allowing unsupervised use of dangerous machinery without safety guards.

Työnantaja oli rikkonut työsopimuslain 32 §:n 1 momentin mukaisen sopimusvelvoitteensa huolehtia liimapuristimen käyttäjänä toimineen työntekijän turvallisuudesta, kun työnantaja oli sallinut työntekijän työvuoron aikana käyttää omaan lukuunsa työnantajan sahaa antamatta käytön edellyttämää ohjausta ja huolehtimatta siitä, että saha oli varustettu tarpeellisilla suojalaitteilla.

TSL 32 § 1 mom

TyöturvallisuusL 29 § 1 mom

TyöturvallisuusL 34 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Joensuun raastuvanoikeudessa

Yhtiö oli työsopimuslain 32 §:n 1 momentin ja 51 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan A:lle aiheutuneet vahingot, koska yhtiö A:n työnantajana ei ollut huolehtinut A:n työturvallisuudesta ja hänen suojelemisestaan joutumasta työssään alttiiksi tapaturmille.

Yhtiön työturvallisuudesta vastuussa ollut käyttöpäällikkö B ei ollut työturvallisuuslain 29 ja 40 §:n mukaisesti huolehtinut sahan varustamisesta tarpeellisilla suojalaitteilla eikä saman lain 34 §:n mukaisesti A:n ohjaamisesta ja opastamisesta turvalliseen sahan käyttämiseen. Sen vuoksi B ja yhtiö hänen työnantajanaan olivat B:n tuottamuksen perusteella vahingonkorvauslain nojalla velvollisia korvaamaan A:lle aiheutuneet vahingot.

Yhtiö oli lisäksi vastuussa A:lle aiheutuneista vahingoista tuottamuksesta riippumatta, koska yhtiön omistama saha oli ollut erityisen vaarallinen työkone ja koska puutteellisesti suojattua sahaa oli käytetty yhtiön elinkeinotoiminnassa.

A on sen vuoksi vaatinut, että yhtiö ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvaukseksi sairaanhoitokustannuksista 312,65 markkaa 16 prosentin korkoineen 28.6.1985 lukien ja työansion menettämisestä 9 207 markkaa 16 prosentin korkoineen 6.10.1984 lukien sekä kivusta ja särystä 15 000 markkaa, pysyvästä viasta ja haitasta 70 000 markkaa ja pysyvästä kosmeettisesta haitasta 30 000 markkaa, viimeksi mainitut määrät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiannosta lukien, sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

X Oy:n ja B:n vastaus

Yhtiö ja B ovat kiistäneet kanteen perusteiltaan ja vaatineet kanteen hylkäämistä sekä A:n velvoittamista korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Yhtiö on muun muassa lausunut, että A oli tapahtumayönä ollut työssä liimapuristimella, joten hänellä ei ollut ollut oikeutta työaikana sahata itselleen tulevia levyjä. Koska A ei ollut tapaturman sattuessa tekemässä hänelle määrättyä työtä, työsopimuslain 32 § ei soveltunut tapaukseen. A:n tehtäviin ei ollut kuulunut pyörösahan käyttö, minkä vuoksi häntä ei ollut koulutettu sen käyttöön. Työmaalla oli ollut erilaisia työsuojeluun liittyviä tarkastuksia eikä missään niistä ollut havaittu puutteita kyseisen sahan osalta lukuunottamatta purujen lentämistä sahaajan silmille. Sahan käyttötarkoitus oli ollut isompien levyjen sahaaminen pienemmiksi. Sahan oikeaa käyttöä varten siinä oli ollut tapahtumahetkellä työsuojelumääräysten mukainen suojavarustus. Tapaturma oli johtunut sahan käyttämisestä annettujen ohjeiden laiminlyömisestä. Yhtiö ei ollut tuottamuksella aiheuttanut vahinkoja eikä yhtiö ollut niistä tuottamuksesta riippumatta vastuussa.

Raastuvanoikeuden päätös 6.10.1989

Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A:n varsinainen työ oli vahinkohetkellä ollut työskentely liimapuristimella. A oli aikaisemmin työskennellyt myös sillä määrämittasahalla, jolla sahattaessa onnettomuus oli tapahtunut. Tapaturma oli sattunut ajankohtana, jolloin A:n olisi tullut olla työssä liimapuristimella. Todistaja Unto Johannes Romppasen kertomuksen mukaan hän ei ollut antanut A:lle mitään työmääräystä, vaan hän oli vain sallinut A:n tehdä omia yksityisiä töitä taukojen aikana. Raastuvanoikeus on katsonut, että A:ta 17.4.1984 kohdannut vahinko ei siten ollut tapahtunut työn tekemisen yhteydessä. Sen vuoksi työsopimuslain säännöksiä ei voitu soveltaa.

Työturvallisuuslain 29 §:n perusteella yhtiöllä oli ollut velvollisuus huolehtia siitä, että koneet olivat varustetut tarpeellisilla suojalaitteilla. Puheena olevan sahan yhteydessä ei ollut ollut ennen onnettomuutta vaaratilanteita. Sahassa ei ollut ollut myöskään selviä puutteita, joista olisi pitänyt heti tiedottaa tai jotka olisi pitänyt heti korjata. A:n olisi tullut ymmärtää, että sahaa oli pidettävä vaarallisena koneena, jonka käyttämisessä oli oltava erityisen huolellinen. Kun kysymyksessä oli ollut A:n oma työ ja oma-aloitteisuus, ei asiassa ollut merkitystä sillä, oliko työturvallisuuslain säännöksiä mahdollisesti rikottu A:n kouluttamisessa kyseisen sahan käytössä. Yhtiön ja A:n välillä ei voitu myöskään katsoa olleen tapahtumahetkellä muunlaistakaan sopimusta sahauksesta ja levyjen ostosta. Näissä oloissa ei voitu katsoa, että B tai yhtiö olisivat vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n tarkoittamalla tavalla aiheuttaneet A:n vahingon.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt kanteen. A on velvoitettu korvaamaan yhtiön ja B:n oikeudenkäyntikulut 18 000 markalla.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 13.9.1991

Hovioikeus on katsonut edellä mainittujen seikkojen perusteella selvitetyksi, että A oli vahingoittunut työssään yhtiön palveluksessa. Yhtiö oli A:n työnantajana työsopimuslain 32 §:n 1 momentin nojalla ollut velvollinen huolehtimaan siitä, ettei A työssään joutunut alttiiksi tapaturmille. Yhtiö ei ollut näyttänyt tapaturman aiheutuneen sellaisesta syystä, jonka perusteella yhtiö ei olisi vastuussa A:lle aiheutuneista vahingoista. Yhtiö oli sen vuoksi työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan A:lle aiheutuneet vahingot. Hovioikeus on katsonut kuitenkin jääneen näyttämättä, että tapaturma olisi johtunut B:n huolimattomuudesta tai laiminlyönnistä tai että yhtiö muulla perusteella olisi vastuussa vahingosta. Asian laatuun nähden A ei ollut velvollinen korvaamaan B:n oikeudenkäyntikuluja raastuvanoikeudessa.

Hovioikeus on kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen. A on vapautettu korvaamasta yhtiön ja B:n oikeudenkäyntikuluja raastuvanoikeudessa. Yhtiö on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi sairaanhoitokustannuksista 312,65 markkaa, työansion menettämisestä 9 207 markkaa, kivusta ja särystä 15 000 markkaa, pysyvästä viasta ja haitasta 60 000 markkaa ja pysyvästä kosmeettisesta haitasta 25 000 markkaa eli yhteensä 109 519,65 markkaa 16 prosentin korkoineen 9.12.1988 lukien sekä korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista jutussa 23 000 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 18.2.1992. X Oy on vaatinut kanteen hylkäämistä. Lisäksi yhtiö ja B ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan kaikissa oikeusasteissa korkoineen.

A on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 17.11.1992

Perustelut

Vaneritehtaalla liimapuristimen hoitajana työskennellyt A oli saanut esimieheltään luvan sahata työvuoronsa kuluessa tehtaan pienellä määrämittasahalla työvuoron aikana vanerilevyjä, jotka hänellä oli tarkoitus ostaa sahauksen jälkeen itselleen. Yhtiössä noudatetun käytännön mukaan työntekijät olivat saaneet sahata itselleen tulevia levyjä tauoilla ja myös työaikana sikäli kuin olivat työtehtäviltään ehtineet. A on siten suorittanut sahauksen työssään yhtiön työntekijänä.

Sahatessaan 40 x 40 senttimetrin vanerilevyjä A on satuttanut kätensä sahan terään hovioikeuden tuomiossa kerrotuin seurauksin. Saha on pääasiassa ollut tarkoitettu ja varustettu vanerilevypinkkojen sahaamiseen. Vahingon välittömänä syynä on ollut A:n virheellinen työtapa, mutta vahinko on osaltaan aiheutunut siitä, ettei sahaa ollut suojattu pienten kappaleiden sahausta varten.

Salliessaan A:n käyttää sahaa kerrotuin tavoin työssään yhtiö on työsopimuslain 32 §:n 1 momentin nojalla ollut velvollinen huolehtimaan hänen työturvallisuudestaan. Yhtiö ei kuitenkaan ole antanut hänelle sahan nyt kysymyksessä olleen käytön edellyttämää ohjausta tapaturman vaaran välttämiseksi eikä varustanut sahaa tällaisessa käytössä tarpeellisilla suojalaitteilla. Yhtiö on siten laiminlyönyt työsopimuksesta johtuneen velvollisuutensa huolehtia työturvallisuudesta, minkä seurauksena A on vahingoittunut. Sen vuoksi yhtiö on työsopimuslain 51 §:n 1 momentin nojalla velvollinen suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena hovioikeuden tuomitsemat määrät.

Koska B:n osalta asia on ollut niin sekava ja epätietoinen, että oikeudenkäyntiin on ollut perusteltua aihetta, B saa kärsiä kulunsa raastuvanoikeudessa ja hovioikeudessa vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. X Oy ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 2 200 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Jalanko, Lindholm, Roos, Suhonen ja Tulokas

---

[SV]

En arbetsgivare hade brutit mot sin avtalsförpliktelse enligt 32 § 1 mom. lagen om arbetsavtal att dra försorg om skyddet i arbetet för en arbetstagare med uppgift att sköta en limpress, då arbetsgivaren hade tillåtit arbetstagaren att under arbetsskiftet för eget behov använda arbetsgivarens såg utan att ge den handledning som användandet förutsatte och utan att dra försorg om att sågen var försedd med erforderliga skyddsanordningar.

L om arbetsavtal 32 § 1 mom

L om skydd i arbete 29 § 1 mom

L om skydd i arbete 34 § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret