Supreme Court remands case to magistrate for witness hearing under Child Custody Act and Code of Judicial Procedure.

Maistraatti oli tuominnut lapsen huoltajan uhkasakkoon ja asettanut uuden uhkasakon, kun huoltaja ei ollut sallinut huollosta erotetun vanhemman tuomioistuimen antaman päätöksen mukaisesti tavata ja pitää luonaan lasta. Huoltaja oli hakemusta maistraatissa käsiteltäessä sekä valittaessaan hovioikeuteen, jossa hän oli pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista, viitannut maistraatille antamiinsa kirjallisiin todistajankertomuksiin. Kertomuksissa oli esitetty tapaamis- ja luonapito-oikeuden toteutumattomuuden syistä sellaisia seikkoja, jotka saattoivat vaikuttaa asian ratkaisuun. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n nojalla sekä, huomioon ottaen maistraatin osalta lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain 11 §:n säännökset, alempien asteiden ei olisi tullut ratkaista asiaa kuulematta kertomusten antajia todistajina. Asia palautettiin maistraattiin.

ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY

Hakemus Turun maistraatille

A on kertonut, että Turun raastuvanoikeus oli 14.7.1988 julistamallaan päätöksellä, jonka Turun hovioikeus oli 17.3.1989 eräin täsmennyksin jättänyt pysyväksi, määrännyt muun muassa, että A:n ja B:n yhteisellä vuonna 1982 syntyneellä lapsella C:llä oli oikeus pitää yhteyttä ja tavata isäänsä ja että A sai siinä tarkoituksessa tavata ja pitää luonaan C:tä kunkin kuukauden ensimmäisenä ja kolmantena viikonloppuna perjantaista kello 18.00 sunnuntaihin kello 18.00 sekä talviloman aikana yhden viikon ajan. B oli velvollinen sallimaan tapaamiset ja tapaamisten toteuttamiseksi huolehtimaan, että lapsi oli Turun Ensi-Koti Yhdistys r.y:n suostumuksen mukaisesti yhdistyksen omistamassa Turun Ensi-Kodissa ennen tapaamisoikeuden alkamista A:n noudettavissa tunnin sisällä tapaamisoikeuden alkamisajankohdasta.

Turun maistraatti oli 17.4.1989 antamallaan päätöksellä, jonka Turun hovioikeus oli 3.1.1990 päätöksellään jättänyt pysyväksi, asettanut B:lle lapsen tapaamisoikeudesta annettujen määräysten noudattamiseksi 5 000 markan määräisen uhkasakon.

A oli pyrkinyt saamaan C:n luokseen tämän hiihtolomaviikon ajaksi 25.2. - 4.3.1990. B oli kieltäytynyt luovuttamasta lasta ilmoittaen tytön olevan sairas. Lääkärintodistus oli kuitenkin osoittanut, että todellista syytä tapaamisoikeuden estämiselle ei ollut olemassa.

Seuraava säännönmukainen tapaaminen olisi alkanut 2.3.1990, mutta B ei ollut tuonut lasta Ensi-Kotiin. Tämän jälkeen seuraava tapaaminen olisi alkanut 16.3.1990, mutta tuolloinkaan B ei ollut tuonut lasta Ensi-Kotiin, vaan oli ilmoittanut, ettei tytär ollut halukas lähtemään A:n mukaan. B:n väitteet eivät pitäneet paikkaansa ja hän oli toiminnallaan pyrkinyt estämään kaiken yhteyden A:n ja hänen tyttärensä välillä.

Sen vuoksi A on vaatinut, että B velvoitetaan suorittamaan hänelle asetettu uhkasakko, että hänelle asetetaan entistä suurempi uhkasakko tapaamisoikeuden toteutumiseksi ja että hänet velvoitetaan korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut.

Vastaus

B on vaatinut hakemuksen hylkäämistä sekä korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen. Tapaamisoikeuden toteuttamisessa hän oli toiminut siten kuin häneltä voitiin edellyttää. Hiihtolomaviikon aikana lapsi oli ollut sairas ja siten estynyt tapaamisesta. Maistraatille annetut kirjalliset todistajankertomukset osoittivat, että tapaamiset 2.3.1990 ja 16.3.1990 olivat estyneet, koska lapsi oli kieltäytynyt lähtemästä kotoaan tapaamispaikalle Turun Ensi-Kotiin. Kummallakin kerralla lapsi oli lukinnut itsensä kylpyhuoneeseen.

Maistraatin päätös 20.3.1991

Sen jälkeen kun osapuolten välillä oli toimitettu lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain mukainen sovittelu, maistraatti on lausunut seuraavaa.

B ei esitetyn selvityksen mukaan ollut sallinut A:n tavata ja pitää luonaan asianosaisten lasta C:tä Turun raastuvanoikeuden 14.7.1988 julistaman päätöksen ja Turun hovioikeuden 17.3.1989 antaman tuomion mukaisesti. Tämän vuoksi maistraatti on lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanosta säädetyn lain 3 ja 5 §:n sekä ulosottolain 3 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla tuominnut B:n hänelle Turun maistraatin 17.4.1989 antamalla päätöksellä asetettuun 5 000 markan sakkoon sekä velvoittanut hänet heti tästä päätöksestä tiedon saatuaan hänelle asetetun 8 000 markan sakon uhalla noudattamaan sanottua Turun hovioikeuden 17.3.1989 antamaa tuomiota nyt kysymyksessä olevalta osalta. B on velvoitettu korvaamaan A:n kulut 2 000 markalla.

Turun hovioikeuden päätös 12.8.1991

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi B oli saattanut asian, on esitetyn selvityksen huomioon ottaen hylännyt suullisen käsittelyn järjestämistä koskevan pyynnön ja pääasiaratkaisun osalta lausunut seuraavaa.

Asiassa sovittelun toimittaneen sovittelijan käsityksen mukaan B ei aikonut edesauttaa tapaamisoikeuden toteutumista. Keskustelun perusteella sovittelija oli tullut siihen johtopäätökseen, että C halusi tavata isäänsä ja soitella hänelle puhelimella. Sovittelijan käsityksen mukaan C oli niin kehittynyt, että hänen tahtoonsa voitiin kiinnittää huomiota.

Asiakirjoista tosin ilmeni, että C:lle oli määrätty lääkitys 22. - 28.2.1990 virtsatietulehduksen vuoksi. Näyttämättä oli jäänyt, että mainittu sairaus olisi estänyt häntä tapaamasta isäänsä.

B oli selittänyt isän ja tyttären tapaamisten epäonnistuneen, koska tytär ei ollut halunnut tavata isäänsä. A oli katsonut, että lapsi haluaisi tavata häntä, mutta äiti oli pakottanut lapsen vastustamaan tapaamisia. Oli ilmeistä, että lapsi äidin läsnäollessa ilmoitti vastustavansa isän tapaamista, mutta äidin poistuttua tapaamiset olivat sujuneet hyvin.

Sovittelijan kertomuksesta ja muusta selvityksestä oli pääteltävissä, että äiti ei lapsen huoltajana ollut kyennyt käyttäytymään lapsen edun mukaisesti tapaamisoikeutta koskevassa asiassa niin, että tapaamisoikeus asianmukaisesti olisi toteutunut. Muilta osin hovioikeus on hyväksynyt maistraatin perustelut. Maistraatin päätöksen lopputulosta ei ole muutettu.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

B:lle on 19.12.1991 myönnetty valituslupa. Hän on vaatinut, että hakemus hylätään ja että hänet vapautetaan tuomitusta uhkasakosta sekä että päätös asetetusta uhkasakosta ja A:n oikeudenkäyntikulujen korvaamisvelvollisuudesta kumotaan. Toissijaisesti hän on vaatinut, että asia palautetaan hovioikeuteen tai maistraattiin todistajien kuulemista varten. B on vielä vaatinut, että A velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa korkoineen.

A on vastannut valitukseen ja vaatinut korvausta vastauskuluistaan korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.9.1992

Perustelut

Maistraatti on tuominnut B:n uhkasakkoon ja asettanut uuden uhkasakon, kun tämä ei maistraatin päätöksen mukaan ollut sallinut A:n tavata ja pitää luonaan lasta. B on hakemusta maistraatissa käsiteltäessä sekä valittaessaan hovioikeuteen, jossa hän on pyytänyt suullisen käsittelyn toimittamista, viitannut maistraatille antamiinsa kirjallisiin todistajankertomuksiin. Kertomuksissa on esitetty tapaamis- ja luonapito-oikeuden toteutumattomuuden syistä sellaisia seikkoja, jotka saattavat vaikuttaa asian ratkaisuun. Huomioon ottaen lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun päätöksen täytäntöönpanosta annetun lain 11 §:n ja oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 11 §:n säännökset asiaa ei olisi tullut ratkaista kuulematta kertomusten antajia todistajina. Hovioikeuden olisi tässä tilanteessa tullut joko palauttaa asia maistraattiin todistajien kuulemiseksi tai itse toimittaa suullinen käsittely. Asian laadun vuoksi todistajien kuuleminen tässä tapauksessa tapahtuu soveliaimmin maistraatissa.

Päätöslauselma

Maistraatin ja hovioikeuden päätökset kumotaan. Asia palautetaan Turun maistraattiin, jonka tulee ilmoituksetta ottaa se uudestaan käsiteltäväksi. Maistraatin tulee myös lausua asiassa esitetyistä oikeudenkäyntikuluvaatimuksista.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Ketola, Krook, Raulos ja Hidén

---

[SV]

Magistraten hade dömt barnets vårdnadshavare till ett vite och utsatt ett nytt vite, då vårdnadshavaren inte hade tillåtit den från vårdnaden skilda föräldern att i enlighet med ett domstolsutslag umgås med barnet. Vårdnadshavaren hade vid behandlingen av ärendet i magistraten och vid ansökan om ändring i hovrätten, där hon hade anhållit om muntlig förhandling, hänvisat till de skriftliga vittnesberättelser som hon ingett till magistraten. I berättelserna hade framkommit sådana omständigheter angående orsakerna till att umgängesrätten inte hade kunnat utövas som kunde inverka på avgörandet i ärendet. Med stöd av 17 kap. 11 § rättegångsbalken och för magistratens vidkommande med beaktande av reglerna i 11 § lagen om verkställighet av beslut som gäller vårdnaden om barn och umgängesrätt, hade de lägre instanserna inte bort avgöra ärendet utan att höra de personer som avgett berättelserna som vittnen. Ärendet återförvisades till magistraten.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret