Supreme Court allows widow to recover payments made in error under marital property law.

Leski A oli valvottuaan hänen ja kuolleen puolisonsa B:n välisen keskinäisen testamentin, jolla B:n koko omaisuus tuli A:lle, maksanut B:n perillisille C:lle ja D:lle lakiosana kummallekin erikseen määrän, joka oli perukirjan arvojen mukaan kahdeksas osa A:n ja B:n avio-oikeuden alaisen omaisuuden yhteisestä säästöstä. Perukirjassa eräs kiinteistö oli merkitty kuuluvaksi puoleksi A:n ja B:n omaisuuteen, vaikka A oli yksin omistanut kiinteistön. A:n luovuttua testamenttiin perustuvasta oikeudestaan toimitettiin ositus ja perinnönjako.

Koska A oli lakiosia suorittaessaan erehtynyt B:n kuolinpesään kuuluvien varojen määrästä eikä ollut tiennyt avioliittolain 103 §:n 2 momenttiin perustuvasta oikeudestaan, A:n ei katsottu luopuneen mainittuun lainkohtaan perustuvasta oikeudestaan olla osituksessa luovuttamatta omaa omaisuuttaan B:n perillisille. C ja D velvoitettiin palauttamaan A:n suorittamat varat.

AL 103 § 2 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Piikkiön kihlakunnanoikeudessa

A on C:lle 20.1.1988 ja D:lle 25.1.1988 toimitetun haasteen nojalla lausunut, että kihlakunnanoikeuden 26.8.1986 määräämä pesänselvittäjä ja asianosaisten pesänjakajaksi kutsuma varatuomari X oli 23.10.1987 loppuunsaattanut osituksen ja perinnönjaon 26.3.1985 kuolleen A:n miehen sekä C:n ja D:n isän B:n jälkeen.

Todellisen asianlaidan selvittyä ja täydennysperunkirjoituksen toimittamisen sekä pesänselvityksen ja -jaon yhteydessä A oli vedonnut avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaiseen oikeuteensa ja vaatinut jaossa C:tä ja D:tä suorittamaan takaisin näiden perusteettomasti saamana etuna kaiken sen, mitä nämä olivat saaneet yli perintöosuutensa huomioon ottaen, että A oli asian kaikinpuoliseksi ja lopulliseksi selvittämiseksi luopunut testamentinkin hänelle tuomasta oikeudesta. Luopuminen oli tapahtunut sillä luonnollisella edellytyksellä, että leski voi täysimääräisesti vedota avioliittolain 103 §:n 2 momentin tarkoittamaan oikeuteensa.

Pesänjakaja oli perusteettomasti katsonut A:n luopuneen avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaisesta oikeudestaan siltä osalta kuin hän oli "lakiosuus"-nimikkeellä suorittanut C:lle ja D:lle omista varoistaan yhteensä 32.552,70 markkaa. Pesänjakaja oli lausunut käsityksenään A:n suorituksen tehdessään olleen tietoinen tasingon suoritusvelvollisuudesta. Kysymys ei kuitenkaan ollut tasingosta vaan lakiosasta, joka laskettiin vainajan jäämistöstä. Tämän vuoksi A on vaatinut, että ositus ja perinnönjako kumottaisiin ja jaon perusteeksi määrättäisiin, ettei A:n katsottaisi osittainkaan luopuneen avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaisesta oikeudestaan, tai vaihtoehtoisesti, että jakoa oikaistaisiin edellä mainitulla perusteella sekä C ja D velvoitettaisiin palauttamaan A:lle häneltä perusteettomasti saamansa määrät 16 prosentin korkoineen 12.7.1985 lukien. Vielä A on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 16.3.1988

C:n ja D:n vaadittua kanteen hylkäämistä kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että varatuomari X, jonka kihlakunnanoikeus oli 26.8.1986 määrännyt pesänselvittäjäksi 26.3.1985 kuolleen B:n jälkeen ja jonka tämän kuolinpesän osakkaat olivat sen jälkeen pyytäneet pesänjakajaksi, olisi 23.10.1987 antamassaan perinnönjakoa koskevassa päätöksessä soveltanut lakia virheellisesti tai arvioinut eri omaisuuserien arvoja väärin taikka ottanut huomioon perinnönjakoon kuulumattomia omaisuuseriä. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen.

Turun hovioikeuden tuomio 13.10.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on lausunut seuraavaa.

Piikkiön kihlakunnanoikeuden 26.8.1986 määräämä pesänselvittäjä ja asianosaisten pesänjakajaksi kutsuma varatuomari X oli 23.10.1987 loppuunsaattanut osituksen ja perinnönjaon 26.3.1985 kuolleen A:n miehen sekä C:n ja D:n isän B:n jälkeen.

Pesänjakaja oli katsonut A:n luopuneen avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaisesta oikeudestaan siltä osin kuin hän oli "lakiosuus"-nimikkeellä suorittanut C:lle ja D:lle omista varoistaan yhteensä 32.552,70 markkaa.

C ja D olivat ilmoittaneet A:n saaneen edellä kerrotun Keijolan tilan osituksessa edellisen miehensä jälkeen eli ennenkuin hänet oli vihitty B:n kanssa. Tätä ilmoitusta ei ollut kiistänyt. Sen vuoksi C ja D olivat katsoneet, että A oli ollut tietoinen siitä, ettei B omistanut osaksikaan puheena olevaa kiinteistöä.

A ei ollut näyttänyt, että hän olisi ilman omaa syytään erehtynyt puheena olevan kiinteistön omistusoikeudesta. Hän oli pesänselvityksen aikana luopunut hänen ja B:n välillä 16.9.1969 tehdyn keskinäisen testamentin perusteella hänelle tulleista oikeuksista.

Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi ja hylännyt A:n vaatimuksen saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 1.2.1990. A on toistanut edellä ilmenevät vaatimuksensa ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

C ja D ovat antaneet pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 9.1.1991

Perustelut

B:n jälkeen 8.6.1985 toimitetussa perunkirjoituksessa on B ja A:n asuntonaan käyttämän Keijolan tilan RN:o 1:70 merkitty kuuluvan puoleksi vainajan ja puoleksi lesken omaisuuteen, vaikka A on yksin omistanut kiinteistön. A:lla ei ole ollut edellytyksiä epäillä perunkirjoituksessa, jonka toisena uskottuna miehenä on ollut lakimies, perukirjaan tehtyjen merkintöjen oikeellisuutta. Korkein oikeus katsoo, että A on erehtynyt kiinteistön omistusoikeudesta.

C ja D ovat hyväksyessään A:n ja B:n puolisoiden keskinäisen testamentin, jolla leski sai omistukseensa kaiken pesän omaisuuden, vaatineet A:lta lakiosan suorittamista. A on suorittanut 12.7.1985 C:lle ja D:lle kummallekin lakiosana 16.276,35 markkaa, mikä määrä on perukirjan arvojen mukaan kahdeksasosa vainajan ja lesken avio-oikeuden alaisen omaisuuden yhteisestä säästöstä.

Pesänselvittäjän 17.10.1986 aloittamassa B:n kuolinpesän pesänselvityksessä A on vedonnut perunkirjoituksessa tapahtuneeseen, sittemmin täydennysperunkirjoituksessa oikaistuun kiinteistön omistusoikeutta koskevaan virheeseen ja siihen, ettei hän lakiosia suorittaessaan ollut tiennyt avioliittolain 103 §:n 2 momenttiin perustuvasta oikeudestaan olla luovuttamatta omaisuuttaan B:n perillisille, sekä ilmoittanut suorituksensa siten tapahtuneen erehdyksessä. A on pesänselvityksen ja -jaon yhteydessä ilmoittanut, ettei hän avioliittolain 103 §:n 2 momentin nojalla luovuta omaa omaisuuttaan vainajan perillisille.

A on luopunut testamenttiin perustuvista oikeuksistaan. Pesänjakaja on osituksessa todennut avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästöksi vainajan osalta 27.699,98 markkaa ja lesken osalta 284.752 markkaa. Avioliittolain 103 §:n 2 momenttiin vetoamisen takia pesänjakaja on määrännyt, ettei A:n ollut edellä todettujen suoritusten lisäksi luovutettava C:lle ja D:lle enempää omaisuuttaan, sekä suorittanut C:n ja D:n kesken perinnönjaon B:n jälkeen.

Koska A on lakiosia suorittaessaan erehtynyt B:n pesään kuuluvien varojen määrästä eikä ole tiennyt avioliittolain 103 §:n 2 momenttiin perustuvasta oikeudestaan, hän ei ole luopunut oikeudestaan olla osituksessa luovuttamatta omaa omaisuuttaan. Sanottuun oikeuteen vetoamisen johdosta hänen ei olisi pitänyt osituksessa maksaa tasinkoa B:n perillisille. C ja D ovat velvollisia palauttamaan A:lle tämän lakiosuus-nimikkeellä suorittamat varat.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä, sellaisena kuin se on 13.3.1964 annetussa laissa, ilmenevän periaatteen mukaan A ei saa korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa.

Koska C ja D ovat hävinneet juttunsa Korkeimmassa oikeudessa, heidän tulee korvata A:n oikeudenkäyntikulut täällä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan. Pesänjakajan toimittamaa ositusta ja perinnönjakoa oikaistaan siltä osalta kuin pesänjakaja on katsonut A:n luopuneen avioliittolain 103 §:n 2 momentin mukaisesta oikeudestaan. C ja D kumpikin määrätään suorittamaan A:lle takaisin 16.276,35 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä lukien eli C 20.1.1988 ja D 25.1.1988 lukien.

C ja D velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut täällä 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Jalanko, Mörä, Huopaniemi ja Suhonen

---

[SV]

Den efterlevande maken A hade efter att ha bevakat makarnas inbördes testamente, enligt vilket den först avlidna maken B:s hela egendom skulle tillfalla A, betalat åt B:s arvingar C och D som laglott åt vardera ett belopp, som enligt värdena i bouppteckningen var en åttonde del av den sammanlagda behållningen av A:s och B:s giftorätt underkastade egendom. I bouppteckningen hade en fastighet antecknats tillhöra A och B till hälften var, fastän A ensam hade ägt fastigheten. Efter att A hade avstått från sin rätt enligt testamentet förrättades avvittring och arvskifte.

Eftersom A då han erlade laglotten hade misstagit sig beträffande de tillgångar som hörde till B:s dödsbo och då han inte hade varit medveten om sin rätt enligt 103 § 2 mom. äktenskapslagen, ansågs A inte ha avstått från sin rätt att enligt nämnda lagrum inte överlåta sin egendom till B:s arvingar. C och D ålades att återbära de medel som A betalat dem.

ÄL 103 § 2 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret