Supreme Court dismisses city's liability for road damage, holding it not a road keeper when police approved safety measures.

Vrt.

KKO:1977-II-84

A:n kuljettama auto oli suistunut kaivantoon, jonka B oli suorittamansa kaukolämpölinjan rakentamisen yhteydessä kaivanut kaupungin ylläpitämään tiehen. Tielle B:n toimesta asetettuja, kaivannosta varoittavia laitteita oli ennen onnettomuutta sivullisten toimesta poistettu. Kun samanlaista varoituslaitteisiin kohdistunutta ilkivaltaa oli B:n tieten tapahtunut aikaisemminkin ja kaivanto laatunsa ja sijaintinsa vuoksi muodosti erityisen vaaran liikenteelle eikä B ollut varustanut kaivontoa sellaisilla varoituslaitteilla, joita ei olisi voitu ilkivaltaisesti poistaa, B velvoitettiin korvaamaan A:lle auton vaurioitumisesta aiheutunut vahinko. Kaupungin ei katsottu olevan tienpitäjänä vastuussa vahingosta.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Rovaniemen kihlakunnanoikeuden päätös 4.11.1988

Kihlakunnanoikeus on A:n Putkimaa Oy:tä ja Rovaniemen kaupunkia vastaan ajamasta kanteesta lausunut, että yhtiö oli suorittanut kaukolämpölinjan rakentamista 25.8.-16.9.1987 Ahkiomaantiellä Rovaniemellä kaupungin toimeksiannosta. A oli 8.9.1987 kello 21:n aikaan kuljettaessaan omistamaansa henkilöautoa Viirinkankaantien suunnasta Ahkiomaantietä pitkin ajanut rakennustyön johdosta tiehen kaivettuun syvään kaivantoon. Auto oli tällöin vaurioitunut niin, että sen korjauksen oli arvioitu tulevan maksamaan 7.725 markkaa.

Rovaniemen nimismiespiirin järjestysosastossa 24.8.1987 hyväksytyn liikennesuunnitelman mukaan tietyömaasta oli varoitettu liikennemerkeillä siten, että Ahkiomaantien Viirikankaantien puoleiseen päähän oli asetettu liikennemerkit "Ajoneuvolla ajo kielletty" ja "Pihoille ajo sallittu" sekä Ahkiomaantien Väylätien puoleiseen päähän liikennemerkki "Ajoneuvolla ajo kielletty". Ahkiomaantielle oli 400 metriä ennen kaivuutyön suorituspaikkaa sijoitettu liikennemerkit "Tietyö" ja "Kapeneva tie". Onnettomuuspaikka oli Viirikankaantien suunnasta tultaessa jyrkän, näkyvyyttä haittaavan mäen takana.

Kysymyksessä oleva kaivanto oli ollut liikenteen puolelta ympäröitynä pukeilla ja lippusiimalla, jossa oli ollut keltaisia ja punaisia varoituslippukolmioita. Yhteen liikennepukkiin oli kiinnitetty liikenteen vasemmalle ajokaistalle ohjaava liikennemerkki. Lisäksi paikalla oli ollut kaivannosta varoittava vilkkuva varoitusvalo. Yhtiön eräs työntekijä oli käynyt aamuisin ja iltaisin tarkastamassa, että rakennustyömaasta varoittavat laitteet olivat paikallaan. Onnettomuuspäivänä tuo henkilö oli ollut työmaalla kello 17. Tällöin varoituslaitteet olivat olleet paikallaan.

Yhtiö oli tiennyt, että kaivannosta varoittava puomi varoitusvilkkuineen oli ennen puheena olevaa onnettomuutta usein ollut ilkivalloin siirrettynä pois paikaltaan. Puomi oli myös ennen A:n kaivantoon ajamista ollut pois paikaltaan kaivannossa siten, ettei varoitusvilkku ollut näkynyt tielle. Yhtiön olisi sen vuoksi ja huomioon ottaen paikan vaarallisuuden liikenteen kannalta tullut huolehtia sellaisen varoituslaitteen sijoittamisesta paikalle, että sen siirtäminen ilkivaltaisesti olisi estynyt tai ainakin vaikeutunut. Koska kaivanto A:n ajosuunnasta katsottuna oli ollut heti jyrkän, näkyvyyttä haittaavan mäen takana, yhtiön olisi tullut asettaa myös mäen kohdalle kaivannosta varoittava liikennemerkki. Laiminlyömällä mainitut varotoimenpiteet yhtiö oli tuottamuksella aiheuttanut A:lle auton korjauskustannusten määräisen vahingon ja oli vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla velvollinen korvaamaan sen A:lle.

Yhtiö oli huomioon ottaen kysymyksessä olevan toimeksiantosuhteen pysyvyyden, työn laadun ja muut olosuhteet vahingonkorvauslakia sovellettaessa rinnastettava työntekijään suhteessaan työn toimeksiantaneeseen kaupunkiin. Kaupunki oli sen vuoksi vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla myös velvollinen korvaamaan A:lle aiheutuneen vahingon.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut yhtiön ja kaupungin yhteisvastuullisesti suorittamaan A:lle vahingonkorvaukseksi sanotut 7.725 markkaa 16 prosentin korkoineen 8.9.1987 lukien sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 7.633,35 markalla 16 prosentin korkoineen 4.11.1988 lukien.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 26.9.1990

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö ja kaupunki olivat valittamalla saattaneet jutun, on lausunut, että yhtiö oli urakoitsijana hyväksyttänyt 24.8.1987 Rovaniemen nimismiespiirin järjestysosastossa Ahkiomaantien liikennesuunnitelman 25.8.-16.9.1987 suorittamaansa kaukolämpötyötä varten. Työselostuksen mukaan työmaalla käytettiin tarvittavia liikennemerkkejä ja kaivanto suojattiin liikennemerkein ja lippusiimoin.

Yhtiön vastaavana mestarina toiminut teknikko oli tuomittu rangaistusmääräyksellä sakkorangaistukseen Rovaniemen kaupungin järjestyssäännön rikkomisesta, koska hän oli 31.8.1987 laiminlyönyt työmaan vastaavana mestarina huolehtia Ahkiomaantien liikenneturvallisuudesta ja poliisin antaman luvan edellyttämistä toimenpiteistä.

Jutussa oli selvitetty, että kaivannosta varoittava puomi oli ollut usein poissa paikaltaan ja että yhtiön työntekijät olivat useita kertoja nostaneet puomin takaisin paikoilleen.

Yhtiö oli siten tiennyt, että kaivannon varoituslaitteisiin oli kohdistunut ilkivaltaa ja että liikenneturvallisuuden ja poliisin luvan edellyttämiä toimenpiteitä oli aiemmin laiminlyöty.

Tietoisena siitä, että ulkopuoliset olivat usein siirrelleet kaivannosta varoittavia laitteita pois paikoiltaan, yhtiö oli ollut velvollinen varustamaan kaivannon sellaisilla varoitusmerkeillä ja laitteilla, ettei niitä voinut ilkivaltaisesti siirrellä. Tämä velvollisuus yhtiöllä oli ollut siitä huolimatta, että se oli alunperin varustanut tien Rovaniemen nimismiespiirin 24.8.1987 hyväksymän liikennesuunnitelman mukaisesti. Koska yhtiö ei ollut varustanut kaivantoa kerrotuin tavoin, se oli vastuussa A:lle aiheutuneesta vahingosta.

Kaupungilla oli tienpitäjänä vastuu siitä, että tie oli liikennettä tyydyttävässä kunnossa ja turvallinen. Vaikka yhtiö olikin vastannut kaivannon edellyttämästä liikennesuunnitelmasta ja kaivannosta varoittamisesta, se ei vapauttanut kaupunkia vastuusta, joka sillä tienpitäjänä muutoin oli. Koska liikennettä kysymyksessä olevalla tien osalla ei ollut kokonaan kielletty, kaupungin olisi pitänyt huolehtia siitä, että liikenne tiellä kavaintokin huomioon ottaen olisi voinut tapahtua turvallisesti. Sen kaupunki oli laiminlyönyt. Osoituksena siitä oli, että A, jonka ei ollut väitettykään laiminlyöneen noudattaa olosuhteet huomioon ottaen normaalia varovaisuutta, oli ajanut autolla kaivantoon. Sen vuoksi ja kun jutussa ei myöskään ollut väitetty, että liikennettä ei paikalla muutoin kohtuudella olisi voitu järjestää, hovioikeus on katsonut, että kaupunki oli yhtiön ohella vastuussa vahingosta.

Koska A ei ollut perustanut vaatimuksiaan vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa säädettyyn työnantajan vastuuseen, ei kihlakunnanoikeus olisi omasta aloitteestaan saanut ottaa sitä päätöksensä perusteeksi.

A:n vaatimus vahingonkorvaukselle suoritettavasta korosta 8.9.1987 eli vahinkopäivästä lukien ei perustunut lakiin.

Näillä perusteilla hovioikeus on, poistaen kihlakunnanoikeuden lausunnon kaupungin velvoittamisesta vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitettuna työnantajana korvaamaan kysymyksessä oleva vahinko A:lle, siten muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulosta, että korko tuomitulle vahingonkorvausmäärälle oli suoritettava kihlakunnanoikeuden päätöksen julistamispäivästä 4.11.1988 lukien.

Yhtiö ja kaupunki velvoitettiin korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa kumpikin 1.000 markalla 16 prosentin korkoineen 26.9.1990 lukien.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Yhtiölle ja kaupungille on myönnetty valituslupa 8.2.1991. Yhtiö ja kaupunki ovat vaatineet alempien oikeuksien ratkaisujen kumoamista sekä kanteen hylkäämistä ja A:n velvoittamista korvaamaan niiden oikeudenkäyntikulut jutussa korkoineen.

A on antanut häneltä pyydetyt vastaukset. A on vaatinut valitusten hylkäämistä sekä yhtiön ja kaupungin velvoittamista korvaamaan hänen vastauskulunsa korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 10.10.1991

Perustelut

Ahkiomaantien ylläpito on kuulunut kaupungille. Yhtiön suorittama työ ei kuitenkaan ole liittynyt tienpitoon. Kun poliisiviranomaiset ovat yhtiön ilmoituksen perusteella hyväksyneet liikennesuunnitelman rakennuspaikalla varoituslaitteineen ja valvoneet suunnitelman toteuttamista, ei kaupungilla ole ollut velvollisuutta erikseen valvoa, että tie rakennustyöstä huolimatta olisi tienkäyttäjille turvallinen. Kaupunki ei siten ole tienpitäjänä vastuussa A:lle aiheutuneesta vahingosta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan Rovaniemen kaupungin osalta. Kaupunkia vastaan ajettu kanne hylätään ja kaupunki vapautetaan kaikesta korvausvelvollisuudesta. Yhtiön osalta hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi. Vahingonkorvaus korkoineen ja oikeudenkäyntikulujen korvaus kihlakunnanoikeudessa korkoineen jäävät yhtiön yksin A:lle suoritettaviksi.

Asian laadun vuoksi kaupunki saa pitää sillä jutun vuoksi olleet kulunsa vahinkonaan. Yhtiö velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi hänellä vastauksen antamisesta täällä olleista kuluista 1.100 markkaa 16 prosentin korkoineen tämän tuomion antamisesta lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Nikkarinen, Huopaniemi, Krook, Suhonen ja Raulos

---

[SV]

Jfr KKO:1977-II-84

En bil framförd av A hade kört ner i en grop, som B vid utbyggnaden av fjärrvärmenätet hade grävt i en väg som underhölls av staden. De anordningar som varnade för gropen och som B satt ut på vägen hade före olyckan avlägsnats av utomstående. Då liknande ofog på varningsanordringarna hade inträffat även tidigare, vilket B hade känt till, och gropen till sin beskaffenhet och sitt läge hade utgjort en särskild fara för trafiksäkerheten samt då B inte hade försett gropen med sådana varningsanordningar som inte hade kunnat avlägsnas genom ofog, ålades B att betala skadestånd åt A för skadorna på bilen. Staden ansågs inte såsom väghållare ansvarig för skadan.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret