Supreme Court allows legal costs when claimant withdraws damages due to third-party payment but state loses on procedural grounds.

A oli vaatinut B:ltä vahingonkorvausta ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Oikeudenkäynnin aikana vahinko oli kuitenkin korvattu kolmannen henkilön toimesta, minkä johdosta A oli luopunut vahingonkorvausvaatimuksestaan. A oli kuitenkin vaatinut B:n velvoittamista korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut. A:lla todettiin olleen perusteltu syy oikeudenkäyntiin ja B velvoitettiin suorittamaan sanottu korvaus.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Kajaanin kihlakunnanoikeudessa

Sen vuoksi osuuspankki on vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan mainitut 17.557,07 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä. Lisäksi osuuspankki on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan, kihlakunnanoikeuden osalta 11.115,60 markkaa.

Valtion vastaus

Valtio on kiistänyt kanteen.

Nimismiehen kuuleminen

Kihlakunnanoikeus on kuullut jutussa Paltamon piirin nimismiestä X:ää.

Kanteesta luopuminen

Osuuspankki on jutun 14.12.1987 toimitetussa jatkokäsittelyssä lausunut, että M oli 25.11.1987 suorittanut ulosottomiehelle kysymyksessä olevat osuuspankin saatavat. Sen vuoksi osuuspankki on luopunut esittämästään vahingonkorvausvaatimuksesta. Osuuspankki on kuitenkin vaatinut, että kihlakunnanoikeus vahvistaisi, että pakkohuutokaupassa oli menetelty kanteessa kerrotuin tavoin virheellisesti ja että osuuspankille oli siitä aiheutunut vahinkoa sekä että osuuspankilla oli näin ollen ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, ja sen vuoksi velvoittaisi valtion korvaamaan osuuspankin oikeudenkäyntikulut.

Kihlakunnanoikeuden päätös 14.12.1987

Kihlakunnanoikeus on todennut lausunnon antamisen rauenneen siltä osin, kuin kanteesta oli luovuttu.

Mitä sitten tuli osuuspankin pyyntöön sen seikan vahvistamisesta, että pakkohuutokaupassa olisi menetelty kanteessa kerrotuin tavoin virheellisesti ja että näin ollen, vaikka kanteen mukaisesta vahigonkorvausvaatimuksesta olikin luovuttu, sillä olisi oikeus saada oikeudenkäyntikulujensa korvaus valtiolta, niin kihlakunnanoikeus on katsonut jutussa esitetyn selvityksen perusteella, että vaikka kanneperuste olisi osoitettu oikeaksi ja valtio todettu vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaisesti vahingonkorvausvelvolliseksi, asia oli ollut niin sekava ja epätietoinen, että myös valtiolla oli ollut perusteltu aihe oikeudenkäyntiin.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus, hyläten esitetyn kanneperusteen olemassaolon vahvistamista koskevan pyynnön, koska tämän perusteen olemassaolon vahvistamisella ei ollut merkitystä ratkaistaessa osuuspankin oikeudenkäyntikuluja koskevaa vaatimusta, on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla hylännyt sanotun vaatimuksen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 9.2.1989

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi muun muassa osuuspankki oli saattanut jutun toistaen vaatimuksensa kanneperusteen vahvistamisesta ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta jutussa, on ratkaissut asian seuraavalla tavalla.

Käsittelyratkaisu

Osuuspankki oli luopunut valtiota vastaan ajamastaan vahingon korvaamista koskevasta kanteesta muusta syystä kuin valtion suorituksen takia. Osuuspankilla ei näin ollen ollut vahingonkorvauskanteen osalta oikeussuojan tarvetta. Tämän johdosta hovioikeus on jättänyt osuuspankin vaatimuksen kanneperusteen vahvistamisesta tutkimatta.

Pääasiaratkaisu

Valtio ei ollut hävinnyt asiaa kihlakunnanoikeudessa, joten valtio ei ollut velvollinen korvaamaan osuuspankin oikeudenkäyntikuluja. Tämän vuoksi hovioikeus on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Osuuspankille on myönnetty valituslupa 9.5.1989. Osuuspankki on toistanut vaatimuksensa kanneperusteen vahvistamisesta ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista kaikissa oikeusasteissa 14.431,60 markalla 16 prosentin korkoineen tuomitsemispäivästä lukien. Valtio on antanut siltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 5.3.1990

Perustelut

Jutun ollessa vireillä kihlakunnanoikeudessa osuuspankki on sen kihlakunnanoikeudessa ilmoittamin tavoin saanut täyden suorituksen velkojainluettelossa mainituista M:ltä olleista saatavistaan. Tämän johdosta osuuspankki on luopunut vahingonkorvausvaatimuksestaan. Pankki on kuitenkin edelleen pyytänyt korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Tämän vaatimuksensa perusteeksi se on vaatinut vahvistettavaksi muun ohella, että kysymyksessä olevassa pakkohuutokaupassa kertyneitä varoja jaettaessa oli menetelty sen kanteessa selostetuin tavoin virheellisesti. Kihlakunnanoikeus ja hovioikeus eivät olisi saaneet mainitsemillaan perusteilla jättää lausumatta tästä perusteesta. Viivytyksen välttämiseksi Korkein oikeus on tutkinut myös tämän perusteen.

Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin (L 13.3.1964/133) ensimmäisestä virkkeestä ilmenevän periaatteen mukaan osuuspankki ei saa korvausta kuluistaan hovioikeudessa, ellei ole olemassa sellaisia erityisiä seikkoja, joiden vuoksi valtion on ne kuitenkin pankille korvattava. Kihlakunnanoikeuden ja hovioikeuden virheellisen menettelyn vuoksi muutoksenhakukulujen korvaamatta jääminen johtaisi pankin kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen. Siten on olemassa sanotunlaisia erityisiä seikkoja, joiden vuoksi pankilla on oikeus saada korvaus myös kuluistaan hovioikeudessa.

Koska valtio on hävinnyt jutun Korkeimmassa oikeudessa, sen tulee korvata pankin kulut myös täällä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio ja kihlakunnanoikeuden päätös kumotaan. Valtio velvoitetaan suorittamaan osuuspankille korvaukseksi sillä kihlakunnanoikeudessa olleista kuluista kohtuullisiksi harkitut 8.115,60 markkaa sekä kuluista hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa yhteensä 3.000 markkaa eli siis kaikkiaan 11.115,60 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Nikkarinen, Mörä, Lehtonen ja Paasikoski

---

[SV]

A hade yrkat skadestånd och ersättning för sina rättegångskostnader av B. Under rättegången hade skadan dock ersatts av en tredje person, varför A hade avstått från sitt skadeståndsyrkande. A hade dock yrkat att B skulle åläggas att ersätta A:s rättegångskostnader. A konstaterades ha haft en grundad anledning till rättegången och B ålades att ersätta A:s kostnader.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret