Supreme Court allows damages for unfair dismissal of trade union representative due to employer's failure to offer suitable alternative work.

Työsuojeluvaltuutetun irtisanomiseen oli ollut taloudellisia ja tuotannollisia syitä, mutta ei työsopimuslain 53 §:n 2 momentissa säädettyä perustetta. Irtisanomisen johdosta määrättiin maksettavaksi vahingonkorvausta työsopimuslain eikä korvausta työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain nojalla.

TSL 51 § 1 mom

TSL 53 § 2 mom

L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 11 § 4 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Pietarsaaren raastuvanoikeudessa

A on B:lle 27.7.1987 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hän oli työskennellyt Oy Wärtsilä Ab:n Pietarsaaressa sijainneen maatalouskonetehtaan palveluksessa 16.10.1974 alkaen. Yhtiö oli 1.1.1985 luovuttanut kyseessä olevan liikkeen B:lle, joka oli jatkanut sitä toiminimellä "Nokka-Koneet T:mi B". A ja muut liikkeessä yhtiön palveluksessa olleet työntekijät olivat siirtyneet B:n palvelukseen niin sanottuina vanhoina työntekijöinä. A:n pääasiallisena työtehtävänä oli ollut trukin kuljettajana toimiminen ja työpaikan työntekijät olivat valinneet hänet työsuojeluvaltuutetuksi kalenterivuosiksi 1986 ja 1987. Hänen työsopimuksensa oli 13.2.1987 irtisanottu päättyväksi 13.6.1987 ja irtisanomisen perusteeksi oli ilmoitettu taloudelliset ja tuotannolliset syyt.

Työsuojelun valvonnasta annetun lain 11 §:n 4 momentin mukaan työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen irtisanomisesta on vastaavasti voimassa, mitä työsopimuslain 53 §:n 2 momentissa säädetään luottamusmiehen työsopimuksen irtisanomisesta. A oli työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain mukaisen määräajan kuluessa ilmoittanut B:lle, että hän piti työsopimuksensa irtisanomista lainvastaisena. Asiassa oli käyty irtisanomismenettelystä annetun lain 11-15 §:issä säädetyt paikalliset ja järjestöjen väliset neuvottelut, jotka eivät olleet johtaneet irtisanomisen peruuttamiseen. Hänen työsopimuksensa oli irtisanottu työsopimuslain 53 §:n 2 momentin vastaisesti ja B oli velvollinen korvaamaan siitä aiheutuneen vahingon työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 19 ja 20 §:ien mukaisin perustein. A:n perustuntipalkka työsuhteen päättyessä oli ollut 22 markkaa 58 penniä.

Tämän vuoksi A on vaatinut, että B velvoitettaisiin suorittamaan hänelle työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta johtuvana vahingonkorvauksena 12 kuukauden palkkaa vastaavat 46.975,20 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamispäivästä lukien.

B:n vastine

B on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.

Raastuvanoikeuden päätös 16.12.1987

Raastuvanoikeus on katsonut, että B ei ollut kyennyt näyttämään, ettei A:lle olisi voitu tarjota hänen ammattitaitoaan vastaavaa työtä. A oli siten irtisanottu vastoin työsopimuslain 53 §:n 2 momentin säännöstä ja B oli tällä perusteella korvausvelvollinen A:lle.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on velvoittanut B:n suorittamaan A:lle työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta johtuvana korvauksena vaaditut 46.976 markkaa 20 penniä 16 prosentin korkoineen 27.7.1987 lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 7.000 markalla 16 prosentin korkoineen raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä lukien.

Vaasan hovioikeuden tuomio 15.9.1988

Hovioikeus on todennut, että jutussa oli ollut tutkittavana vain se kysymys, oliko työsuojeluvaltuutettuna toimineen A:n irtisanominen tapahtunut työsopimuslain 53 §:n 2 momentin vastaisesti. A:kaan ei ollut esittänyt syitä, joiden perusteella olisi aihetta olettaa irtisanomisen johtuneen jostain muusta laissa kielletystä syystä.

Hovioikeus on katsonut raastuvanoikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla, että työpaikan työsuojeluvaltuutettuna toimineen A:n työsopimus oli irtisanottu työsopimuslain 53 §:n 2 momentin vastaisesti, koska A:lle olisi voitu erillisen trukinkuljettajan tehtävän työpaikalla päättyessä järjestää muuta hänen ammattitaitoaan vastaavaa työtä.

Koska B työnantajana näin ollen oli huolimattomuudesta rikkonut työsopimuslaista hänelle johtuvien velvollisuuksien täyttämisen, hän oli sanotun lain mukaan velvollinen korvaamaan A:lle menettelystään aiheutuneen vahingon.

Esitetyn selvityksen mukaan A oli ollut työvoimatoimistossa työttömänä työnhakijana 16.6.1987 lukien ainakin raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivään saakka. Mainitusta ajasta hän oli ollut 7.8.-16.10.1987 välisen ajan työllisyyskurssilla saaden valtion varoista kurssipäivärahaa yhteensä 3.415 markkaa 50 penniä. A:n ansiot työttömyysajalta B:n palveluksessa olisivat olleet noin 23.000 markkaa. Hovioikeus on katsonut, että A:lle oli B:n menettelystä aiheutunut 19.600 markan suuruinen vahinko.

Tämän vuoksi hovioikeus on, muuttaen raastuvanoikeuden päätöstä, velvoittanut B:n työsopimuslain 51 §:n 1 momentin ja 53 §:n 2 momentin nojalla suorittamaan A:lle työsopimuslain rikkomisesta aiheutuneena vahingonkorvauksena 19.600 markkaa raastuvanoikeuden määräämin tavoin laskettavine korkoineen. Hovioikeus on vielä velvoittanut B:n korvaamaan A:n vastauskulut hovioikeudessa 700 markalla.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 5.12.1988. B on antanut häneltä pyydetyn vastauksen.

A on toistanut työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta esittämänsä vahingonkorvausvaatimuksen. Lisäksi hän on vaatinut, että hovioikeuden tuomitsemille vastauskuluille määrättäisiin 16 prosentin korko hovioikeuden tuomion julistamispäivästä lukien ja että B velvoitettaisiin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa Korkeimmassa oikeudessa.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 2.6.1989

Perustelut

Tuomiolauselma

Hovioikeuden määräämälle 700 markan vastauskulujen korvaukselle B:n on maksettava 16 prosentin korko hovioikeuden tuomion antamisesta 15.9.1988 lukien. Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson, oikeusneuvokset Portin, af Hällström, Roos ja Taipale

---

[SV]

För uppsägningen av en arbetarskyddsfullmäktig förelåg det ekonomiska skäl och produktionsorsaker, men inte i 53 § 2 mom. lagen om arbetsavtal stadgade skäl. Med anledning av uppsägningen utdömdes skadestånd enligt lagen om arbetsavtal och inte ersättning enligt lagen om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal.

L om arbetsavtal 51 § 1 mom

L om arbetsavtal 53 § 2 mom

L om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal 11 § 4 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret