Doctors and nurse convicted of negligence for administering wrong drug without verifying dosage and route.

Lääkäri oli sairaanhoitajan avustamana erehdyksessä antanut leukemiapotilaalle suoneen tarkoitetun lääkkeen selkäytimeen seurauksin, että potilas oli halvaantunut. Lääkäri ja sairaanhoitaja tuomittiin rangaistukseen yksin teoin tehdyistä virkavirheestä ja ruumiinvamman tuottamuksesta koska heidän, huolimatta siitä, että he olivat joutuneet suorittamaan k.o. lääkitystä sitä aikaisemmin yrittäneen lääkärin ja sitä aikaisemmin valmistelleen sairaanhoitajan sijasta, olisi tullut itse varmistautua lääkkeen oikeasta antotavasta.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 27.5.1986

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi seuraavaa:

A:n ja B:n lapsi 15.2.1976 syntynyt C oli otettu 14.4.1984 Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lastenklinikan veri- ja syöpätautien osastolle hoidettavaksi leukemian vuoksi. C:tä hoitanut lääkäri oli määrännyt hänelle annettavaksi 22.4.1984 Methotrexate-nimistä sytostaattilääkettä selkäydinnestetilaan ja Oncovin-nimistä sytostaattilääkettä suoneen. Lääkettä antamaan oli määrätty osastolla niin sanottuna makropäivystäjänä toiminut lääkäri, jonka avustaminen oli osaston vastaavana hoitajana toimineen sairaanhoitajan tehtävänä. Eräs toinen sairaanhoitaja oli saman päivän aamuna valmistanut jauheena säilytettävän Oncovin-lääkkeen liuokseksi ja vetänyt sen lääkeruiskuun.

Methotrexate-lääkettä yritettiin antaa sanottuna päivänä kello 11.30 ja 12.00 välisenä aikana, mutta se ei ollut onnistunut potilaan levottomuuden vuoksi. Tästä syystä Oncovin-lääkettä ei tuolloin ollut edes yritetty antaa. Methotrexate-lääkkeen, jota ei ollut ehditty vetää lääkeruiskuun lääkkeenantoyrityksen aikana, avustava sairaanhoitaja oli vienyt yrityksen jälkeen takaisin säilytyspaikkaansa. Sen sijaan Oncovin-lääkettä sisältävän lääkeruiskun hän oli jättänyt potilashuoneeseen.

Osaston niin sanottuna takapäivystäjänä toimineen lääkärin ja lääkkeen antamista yrittäneen lääkärin kesken oli sovittu siitä, että lääkkeiden antamista yritetään uudelleen samana päivänä noin kello 17 aikaan. Erään C:n hoitoon aikaisemmin osallistuneen lääkärin ehdotuksesta lääkkeiden antamista yrittänyt lääkäri oli pyytänyt Keskussairaalan niin sanottuna mikropäivystäjänä toiminutta apulaislääkäri D:tä suorittamaan lääkkeen antamisen. D oli käsittänyt pyynnön siten, että kysymyksessä oli pelkästään selkäydinnestetilaan annettavan lääkkeen antaminen.

Osaston vastaavana hoitajana aamupäivällä toiminut sairaanhoitaja oli ennen työvuoronsa päättymistä kello 15.30 pitämässään raporttitilaisuudessa selostanut aamupäivällä tehtyjä hoitotoimenpiteitä ja siinä yhteydessä maininnut myös siitä, että lääkkeen antaminen C:lle oli aamupäivällä epäonnistunut. Raporttitilaisuudessa olivat olleet läsnä myös osaston vastaavana hoitajana iltapäivällä toiminut sairaanhoitaja ja tuolloin väliaikaisena sairaanhoitajana toiminut E. Myös E oli raporttitilaisuudessa tullut tietoiseksi siitä, että lääkkeen antaminen oli aamupäivällä epäonnistunut, mutta oli käsittänyt, että osaston vastaava hoitaja ottaisi hoitaakseen sairaanhoitajalle lääkkeen antamisessa kuuluvat tehtävät.

Tämä olikin ryhtynyt valmistelemaan lääkkeen antamista ja tällöin muun muassa todennut, että C:n huoneeseen oli edellisen lääkkeenantoyrityksen jälkeen jäänyt Oncovinlääkettä sisältänyt lääkeruisku. Lääkeruiskussa tai sen suojuksessa oli ollut lääkelisäyslappu, jossa oli ollut merkintä siitä, että kysymyksessä on Oncovin-lääke. Sen sijaan oli jäänyt epäselväksi, oliko lääkelisäyslapussa ollut suoneen annettavaa lääkettä tarkoittava merkintä I.V. Vastaava hoitaja oli valmistellut hoitotoimenpidettä keräämällä siinä tarvittavia välineitä tarjottimelle. Methotrexate-lääkettä hän ei ollut ottanut esille, koska sitä oli tapana säilyttää jääkaapissa.

Jutussa oli jäänyt selvittämättä, antoiko osaston vastaava hoitaja D:lle C:n sairaskertomuskansion D:n saavuttua osastolle. D ei ilmoituksensa mukaan ollut siihen perehtynyt. D:llä oli ilmoituksensa mukaan ollut kokemusta Methotrexate-lääkkeen antamisesta ainoastaan yhdeltä aikaisemmalta kerralta eikä hän ollut muistanut lääkkeen väriä eikä sen antamisessa käytettävän lääkeruiskun ulkonäköä.

D ja E eivät olleet keskustelleet siitä, mitä lääkettä ja millä tavoin potilaalle oli tarkoitus antaa, vaan he olivat potilashuoneeseen saavuttuaan ryhtyneet välittömästi valmistelemaan lääkkeen antamista toimien siinä käsityksessä, että tehtävänä oli antaa yhtä lääkettä potilaan selkäydinnestetilaan. E oli huoneeseen tultuaan havainnut siellä aikaisemman lääkkeiden antamisyrityksen jäljiltä olleen Oncovin-lääkettä sisältävän lääkeruiskun ja oli antanut sen D:lle lääkkeen selkäydinnestetilaan ruiskuttamista varten sen jälkeen, kun D oli suorittanut tarvittavat valmistelutoimet. E oli ollut tietoinen siitä, että hänen antamansa lääke oli Oncovinia, mutta hän oli luullut tarkoituksena olleen antaa sitä selkäydinnestetilaan. D oli sitten ruiskuttanut E:n antamassa ruiskussa olleen lääkkeen C:n selkäydinnestetilaan. E ei ollut maininnut D:lle lääkkeen nimeä eikä tämä ollut sitä kysynyt.

Oncovin-lääkkeen joutuminen selkäydinnestetilaan oli aiheuttanut C:lle ensiksi särkyä erityisesti selkään ja jalkoihin. Myöhemmin C oli väärän lääkkeen vaikutuksesta vähitellen halvaantunut alaraajoistaan kokonaan ja yläraajoistaan osittain.

Keskussairaalassa ei ollut annettu yksityiskohtaisia ohjeita siitä, mitä tehtäviä eri henkilöillä oli tällaisessa lääkkeen antamisessa ja miten vastuu tehtävään osallisten kesken jakaantui. Toimintatavat olivat määräytyneet lääkintöhallituksen yleiskirjeen n:o 1613, Apteekkitavarain käsittely ja lääkkeiden anto sairaanhoitolaitoksissa sekä sairaalan lääkeruiskeiden ja infuusioliuosten antamista potilaille suonensisäisesti koskevien ohjeiden ja vakiintuneen käytännön mukaan. Mainittujen ohjeiden ja käytännön mukaan lääkeruiskeen antava henkilö vastasi aina siitä, että annettava lääke oli lääkärin määräyksen mukainen. Sairaanhoitajan tuli silloinkin, kun hän ei itse antanut lääkettä, huolehtia siitä, että lääke oli valmistettu ja jaettu lääkärin antamien ohjeiden mukaisesti.

E oli ryhtyessään tällaiseen tehtävään, josta hänellä ei ollut ollut aikaisempaa kokemusta, laiminlyönyt huolehtia siitä, että potilashuoneeseen toimitettiin potilaalle annettavaksi määrätyt lääkkeet, ja ottaa selville, mitä lääkkeitä ja millä tavalla potilaalle tuli antaa, ja siten laiminlyönyt osaltaan varmistautua siitä, että potilaalle annettiin oikealla tavalla oikeaa lääkettä. E:n menettelyä arvioidessaan raastuvanoikeus on ottanut lieventävänä seikkana huomioon, että E:lle oli annettu tehtävän suorittamista varten hänen koulutukseensa ja kokemukseensa nähden puutteelliset toimintaohjeet.

D oli otettuaan hoitaakseen lääkärin tehtävät puheena olevassa lääkkeen antamisessa laiminlyönyt tutustua potilaan hoitomääräyksiin sekä varmistautua potilaalle määrätystä lääkityksestä ja siitä, että hänen antamansa lääke oli lääkärin määräyksen mukainen sekä laadultaan että antotavaltaan.

E:n ja D:n kerrotusta varomattomuudesta oli ollut seurauksena, että C:n selkäydinnestetilaan oli virheellisesti annettu Oncovin-lääkettä, mikä oli aiheuttanut C:lle selostetun sairauden, joka ei ollut ollut vähäinen.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on rikoslain 21 luvun 10 §:n, 40 luvun 21 §:n 1 momentin ja 7 luvun 1 §:n nojalla tuominnut E:n ja D:n kummankin yksin teoin tehdyistä varomattomuudesta tehdystä virkavirheestä ja sairauden tuottamuksesta, E:n 30:een 8 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 240 markkaa ja D:n 50:een 35 markan määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 1.750 markkaa. Lisäksi D ja E on velvoitettu yhteisvastuullisesti jutussa myös rangaistukseen tuomitun sairaanhoitajan F:n kanssa suorittamaan A:lle ja B:lle oikeudenkäyntikuluista 8.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 22.5.1986 lukien.

Helsingin hovioikeuden päätös 12.5.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi virallinen syyttäjä, E ja D olivat valittamalla saattaneet jutun, on lausunut, että D oli ollut lääkintöhallituksen yleiskirjeen n:o 1613 ja Helsingin yliopistollisen keskussairaalan lastenklinikan lääkkeiden anto-ohjeiden mukaan C:lle tehtävän toimenpiteen suorittajana vastuussa siitä, että lääke oli ollut lääkärin määräyksen mukainen. Tästä huolimatta hän oli kokonaan laiminlyönyt perehtyä C:n hoitomääräyksiin sekä omakohtaisesti varmistautua sanotusta lääkkeen oikeellisuudesta. Tämä menettely ja D:n vastuullinen asema huomioon ottaen hänelle tuomittu rangaistus ei ollut oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vaarallisuuteen. Sen vuoksi hovioikeus on korottanut rangaistusta, mutta määrätessään D:n päiväsakon rahamäärän soveltanut 1.1.1986 voimaan tulleen asetuksen 786/85 säännöksiä sakotettavalle lievempinä.

Oikaisuna raastuvanoikeuden päätökseen hovioikeus on todennut, että kun C:lle oli yritetty antaa Methotrexatenimistä lääkettä 22.4.1984 kello 11.30 ja 12.00 välisenä aikana, oli lääke vedetty lääkeruiskuun ennen kuin lääkkeenantoyritykseen oli ryhdytty. Yrityksen jälkeen lääke oli hävitetty.

Edelleen oikaisuna raastuvanoikeuden päätökseen hovioikeus on todennut, että E oli 14.6.1984 allekirjoittamansa kirjallisen selityksen mukaan tullut 22.4.1984 kello 14.30-15.30 annetusta raportista tietoiseksi siitä, että C:lle ei ollut sanottuna päivänä kello 11.30 ja 12.00 välisenä aikana annettu selkäytimeen eikä suoneen tarkoitettuja lääkkeitä.

Hovioikeus on näillä ja muutoin raastuvanoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä siten, että D:lle tuomittu rangaistus korotettiin 70 päiväsakoksi. Kun D:n päiväsakon rahamääränä oli pidettävä 21 markkaa, oli hänen maksettava sakkoa 1.470 markkaa. Hovioikeus on myös määrännyt, että E:n ja D:n yhteisvastuullisesti F:n kanssa A:lle ja B:lle yhteisesti suoritettavalle oikeudenkäyntikulujen korvaukselle oli maksettava korkoa vasta raastuvanoikeuden päätöksen julistamispäivästä 27.5.1986 lukien.

Muilta osin raastuvanoikeuden päätöstä ei muutettu.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

E ja D ovat pyytäneet valituslupaa ja valituksissaan vaatineet hovioikeuden päätöksen kumoamista, syytteen hylkäämistä ja heidän vapauttamistaan velvollisuudesta korvata A:n ja B:n oikeudenkäyntikuluja. Valituslupa on myönnetty 6.8.1987. Virallinen syyttäjä sekä A ja B yhteisesti ovat antaneet heiltä valitusten johdosta pyydetyt vastaukset. A ja B ovat vaatineet E:ltä ja D:ltä erikseen korvausta vastausten antamisesta aiheutuneista kuluistaan.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

E ja D ovat menetelleet hovioikeuden päätöksestä ilmenevällä tavalla. Heidät on tosin kutsuttu suorittamaan C:n sairaudenhoitoon liittyvää säännönmukaista lääkitystä eräiden muiden henkilöiden sijasta, E tuon lääkityksen valmistelusta huolehtineen vastaavan sairaanhoitajan sijasta ja D sairaalan toiselta osastolta aikaisemmin epäonnistunutta lääkitystä yrittäneen lääkärin sijasta. Tästä huolimatta ovat D lääkeruiskeen antavana lääkärinä ja E lääkeruiskeen antamisessa avustavana sairaanhoitajana, kumpikin itse, vastanneet siitä, että lääke on ollut lääkärin määräyksen mukainen. Siten heidän olisi ennen ruiskeen antamista, kummankin itse, tullut asianmukaisesti varmistautua C:lle annettavan lääkityksen laadusta, määrästä ja antotavasta. Laiminlyömällä tämän E ja D ovat syyllistyneet heidän syykseen luettuihin rikoksiin.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöslauselmia ei muuteta. D ja E velvoitetaan kumpikin erikseen suorittamaan A:lle ja B:lle yhteiseksi korvaukseksi heillä vastausten antamisesta täällä olleista kuluista 1.000 markkaa 16 prosentin korkoineen tämän päätöksen antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson, oikeusneuvokset Nybergh, Riihelä, Haarmann ja Roos

---

[SV]

Läkaren A hade biträdd av sjukvårdaren B av misstag gett en leukemipatient en medicin, som var avsedd att ges intravenöst, genom injektion i ryggmärgskanalen med den påföljd att patienten hade förlamats. A och B hade själva bort försäkra sig om det rätta sättet att ge medicinen trots att de hade kommit att få sköta medicineringen i stället för andra, nämligen en läkare, som hade försökt ge medicinen, och en sjukvårdare som hade förberett åtgärden. A och B dömdes därför till straff för i en gärning begångna tjänstefel och vållande av kroppsskada.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret