Supreme Court dismisses appeal against partial recovery of guarantee liability due to statute of limitations and procedural error.
Sintesi Legislator
Generato dall'IAThe Supreme Court partially allowed the guarantor's claim to reduce the debt amount but dismissed the request to annul the administrative decision based on a procedural error. The lower courts found that the guarantor's right of recourse against the co-guarantor had expired for each installment separately, while the cost reimbursement claim failed because it was not the principal debtor's debt. The court upheld the lower court's decision to reject the procedural annulment request, maintaining that the administrative decision could not be overturned solely on procedural grounds in this context.
Regesto Legislator
Generato dall'IAUlosottolaki 2 luku 6 §; Oikeudenkäymiskaari 11 luku 9 §: Regressoikeus vanhentuu erikseen jokaisesta erästä, ja menettelyvirheen perusteella annettua päätöstä ei voida poistaa takaisinsaantia koskevassa oikeudenkäynnissä.
Parole chiave
Generato dall'IADisposizioni normative citate
Generato dall'IADecisioni correlate
Generato dall'IATesto completo
Takauksen perusteella annetun maksamismääräyksen nojalla takaajalta oli useassa erässä peritty velkojalle lainan pääomaa ja korkoa sekä korvaus maksamismääräysmenettelyn kuluista.
Takautumisoikeus yhteistakaajaa vastaan vanhentui erikseen joka osamaksusta.
Takautumisoikeutta ei ollut kulukorvauksen osalta koska se ei ollut päävelallisen velkaa.
Ään.
Ulosotonhaltijan lainhakuasiassa antamaa päätöstä ei voitu takaisinsaantia koskevassa oikeudenkäynnissä poistaa menettelyvirheen perusteella.
KK 10 luku 11 § 2 mom
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Vaatimukset Loviisan kihlakunnanoikeudessa
A on lisäksi kauppakaaren 10 luvun 11 §:n 2 momenttiin viitaten todennut B:n hakeneen takautumissaamistaan liian myöhään, joten A oli joka tapauksessa vapautunut vastuustaan B:tä kohtaan saamisen vanhentumisen johdosta.
A on takaisinsaantivaatimuksena esittänyt, että lääninhallituksen päätös kumotaan ja hänet vapautetaan kaikesta vastuusta lainan maksamisesta. Lisäksi A on vaatinut, että B velvoitetaan korvaamaan hänelle aiheettoman lainhakumenettelyn aiheuttaman vahingon 20.000 markkaa laillisine korkoineen. Vielä A on vaatinut B:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.
Loviisan kihlakunnanoikeuden päätös 19.12.1985
Kihlakunnanoikeus on päätöksessään todennut, että todistajana kuultu haastemies X oli ilmoittanut olevansa varma siitä, että lääninhallituksen välipäätöksen tiedoksianto oli suoritettu asianmukaisella tavalla. Todistajana kuultu C oli puolestaan ilmoittanut allekirjoittaneensa oikeudelle jätetyn kaupan peruutussopimuksen ja peruutussopimuksen tarkoituksena olleen myös vapauttaa A Elimäen Osuuspankin antaman lainan takauksesta. Elimäen Osuuspankin pankinjohtajana toiminut Y oli todistajana kertonut, ettei pankki missään vaiheessa ollut suostunut vapauttamaan takausmiehiä takausvastuusta.
Kihlakunnanoikeus on katsonut jutussa selvitetyksi, että A oli 15.9.1975 sitoutunut omavelkaiseen takaukseen C:n 22.8.1975 ottamasta lainasta, jonka omavelkaiseksi takaajaksi oli 22.8.1975 myös sitoutunut B. B ja C olivat 1.5.1976 laatineet kaupan peruutukseksi otsikoimansa asiakirjan, jossa B oli ottanut hoitaakseen kyseisen C:n lainan Elimäen Osuuspankissa. Elimäen Osuuspankki ei ollut asiakirjan perusteella vapauttanut A:ta hänen takausvastuustaan eikä asiakirjalla ollut katsottava olleen merkitystä A:n ja B:n väliseen suhteeseen. Elimäen Osuuspankki oli maksamismääräyksin velkonut lainan B:ltä, joka 7.9.1983 mennessä oli suorittanut pääomaa 45.138,85 markkaa ja korkoa 6.992,40 markkaa sekä kuluja 600 markkaa.
A:n oli katsottava 14.6.1984 saaneen asianmukaisen tiedoksiannon lääninhallituksen välipäätöksestä numero D 2523 2634 501 84 D B ja B:n velkomusoikeuden ei näin ollen ollut katsottava vanhentuneen A:ta kohtaan. Koska B:n ajaman lainhakuasian vaatimus oli perustunut erääntyneeseen velkakirjaan, jonka ehtojen täyttämisestä B ja A olivat sitoutuneet omavelkaiseen takaukseen, ja B oli takauksensa perusteella joutunut suorittamaan velkojalle vaaditun määrän, eikä A ollut näyttänyt lainanantajan Elimäen Osuuspankin vapauttaneen häntä takauksesta, kihlakunnanoikeus on vahvistanut lääninhallituksen päätöksen numero 879d 2634 501 84 D B, hyläten vaatimukset enemmälti perusteettomina. Lisäksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut A:n korvaamaan B:n välttämättömät oikeudenkäyntikulut 8.000 markalla.
Helsingin hovioikeuden tuomio 9.12.1987
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli saattanut jutun, on, hyväksyen kihlakunnanoikeuden päätöksen perustelut, katsonut, että kihlakunnanoikeuden olisi mainitsemillaan perusteilla pitänyt hylätä kanne. Sen vuoksi hovioikeus on, hyläten kanteen, katsonut, ettei ollut syytä muuttaa kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulosta.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
A:lle on myönnetty valituslupa 17.3.1988. A on toistanut kanteensa ja vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen myös hovioikeudessa ja Korkeimmassa oikeudessa. Korkein oikeus on 23.3.1988 määrännyt, ettei lääninhallituksen päätöstä ja hovioikeuden tuomiota ole toistaiseksi pantava täytäntöön. B ei ole käyttänyt hänelle varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
Takaisinsaantivaatimus
Ulosottolain 2 luvun 21 §:ssä tarkoitetulla takaisinsaantikanteella voidaan lainhakuasiassa ratkaistu aineellinen riitakysymys saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi. A ei voi takaisinsaantikanteella vaatia lainhakuasiassa annetun päätöksen poistamista sillä perusteella, ettei lääninhallituksen välipäätöstä ollut annettu hänelle tiedoksi.
B ja A ovat 22.8. ja 15.9.1975 menneet omavelkaiseen takaukseen C:n 22.8.1975 Elimäen Osuuspankilta saaman 50.000 markan lainan maksamisesta. B ja C ovat puolestaan 1.5.1976 sopineet, että B ottaa vastatakseen lainasta velallisena. He ovat kuitenkin 25.5.1979 tehneet uuden sopimuksen, jonka mukaan C uudelleen ottaa velallisena vastatakseen lainasta.
Vuonna 1976 tehdystä sopimuksesta ei ilmene, että B ja C olisivat sillä myös tarkoittaneet välittömästi vapauttaa A:n takausvastuusta. Tällaisesta vapauttamisesta ei myöskään ole ilmoitettu A:lle eikä B ole maksanut lainaa velallisena sopimuksen voimassa ollessa, vaan hän maksoi sen vasta vuonna 1979 tehdyn sopimuksen jälkeen eli jälleen takaajana. Näin ollen sopimus 1.5.1976 ei ole vaikuttanut A:n takausvastuuseen yhteistakaajaan B:hen nähden, vaan B:llä on vuosina 1982 ja 1983 takaajana suorittamistaan maksuista takautumisoikeus yhteistakaajaa A:ta kohtaan.
B on takauksensa perusteella maksanut kysymyksessä olevasta lainasta velkojalle Elimäen Osuuspankille pääomaa viidessä erässä yhteensä 45.138 markkaa 86 penniä ja korkoa yhteensä 6.992 markkaa 39 penniä sekä pankille maksamismääräysmenettelystä aiheutuneiden kulujen korvauksena 600 markkaa. Näistä suorituksista on jutussa esitetyn ulosottoasiain päiväkirjakortin jäljennöksen mukaan 15.8.1983 peritty pääoman loppusuorituksena 1.262 markkaa 55 penniä, korkoa 141 markkaa 80 penniä ja kulujen korvaus 600 markkaa. Muu osa takaussaatavasta korkoineen on peritty B:ltä 4.10.1982 ja sitä ennen.
Kauppakaaren 10 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan takaajan yhteistakaajaan kohdistuva takautumissaaminen vanhentuu vuoden kuluessa siitä päivästä, jolloin hänellä on oikeus vaatia sellaista saamista yhteistakaajalta. B:llä on ollut oikeus periä A:lta tämän osuus heti jokaisen maksuerän suorittamisen jälkeen. Vanhentuminen on siten myös alkanut erikseen jokaisesta osasuorituksesta. Koska takautumissaamista koskeva asia on pantu vireille ulosotonhaltijan luona vasta 14.6.1984, ovat 4.10.1982 ja sitä aikaisemmin suoritettuihin maksuihin perustuvat takautumissaamiset vanhentuneet. A on näin ollen velvollinen suorittamaan B:lle osuutensa eli puolet ainoastaan 15.8.1983 suoritetusta lainan maksusta korkoineen.
B ei ole maksanut 600 markan kulukorvausta takauksensa perusteella C:n velkana vaan häntä vastaan käydystä maksamismääräysmenettelystä aiheutuneena omana korvausvelvoitteenaan. Näin ollen hänellä ei ole tuon korvauksen suorittamisesta takautumisoikeutta yhteistakaajaa kohtaan.
Vahingonkorvausvaatimus
Turvautumalla saatavansa perimiseksi lainhakumenettelyyn B ei ole tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttanut A:lle vahinkoa.
Oikeudenkäyntikulut
Hävittyään asian kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa A on osittain voittanut sen Korkeimmassa oikeudessa. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisestä virkkeestä ilmenevän periaatteen mukaan A ei saa korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Asian laadun vuoksi A:n on itse kärsittävä kulunsa myös Korkeimmassa oikeudessa.
Kihlakunnanoikeuden päätös, jonka mukaan A on hävinnyt asian siellä, jää Korkeimman oikeuden tuomion mukaan lopputulokseltaan osittain pysyväksi takaisinsaantivaatimuksen ja kokonaan vahingonkorvausvaatimuksen osalta. Siten A on Korkeimman oikeuden tekemistä muutoksista huolimatta hävinnyt jutun kihlakunnanoikeudessa ja hänen tulee näin ollen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 3 §:n 1 momentin nojalla korvata B:n oikeudenkäyntikulut siellä.
Tuomiolauselma
Takaisinsaantivaatimus
Alempien oikeuksien lausunnot A:n kanteesta poistetaan siltä osin kuin kanteessa on vaadittu lääninhallituksen päätöksen poistamista menettelyvirheen perusteella ja kanne jätetään tältä osin tutkimatta.
Hovioikeuden tuomiota ja kihlakunnanoikeuden päätöstä muutetaan. Takaisinsaantikanne hyväksytään osittain seuraavalla tavalla: Pääoma, joka A:n on Uudenmaan lääninhallituksen 17.9.1984 antaman lainhakupäätöksen nojalla maksettava B:lle, alennetaan niin, että A:n tulee suorittaa 702 markkaa 18 penniä lääninhallituksen määräämine 16 prosentin korkoineen 14.6.1984 lukien ja 660 markan lainhakukulujen korvauksineen.
Vahingonkorvausvaatimus
Hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.
Oikeudenkäyntikulut
A:n vaatimus Korkeimmassa oikeudessa olleiden oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta hylätään.
Hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi siltä osin kuin A:n vaatimus kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa olleiden oikeudenkäyntikulujensa korvaamisesta on hylätty ja hänet on velvoitettu korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut kihlakunnanoikeudessa 8.000 markalla.
Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot
Oikeusneuvos Roos: Tutkin A:n kanteen myös siltä osin kuin siinä on vaadittu lääninhallituksen päätöksen poistamista menettelyvirheen vuoksi. Tältä osin jätän hovioikeuden tuomion lopputuloksen pysyväksi seuraavilla perusteilla:
Oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 25 §:ssä säädetään, että haastemiehen antamalla kirjallisella todistuksella on katsottava toteennäytetyksi, että tiedoksianto on niin toimitettu kuin todistus osoittaa. Haastemiehen samoin kuin A:n allekirjoittaman todistuksen mukaan A:lle on 14.6.1984 annettu tiedoksi Uudenmaan lääninhallituksen lainhakuasiassa ulosottolain 2 luvun 6 §:n 1 momentin mukaisesti 24.5.1984 antaman välipäätöksen asiakirjat ja samalla annettu hänelle oikeaksi todistetut jäljennökset niistä. Näin ollen tiedoksiannon on näytetty tapahtuneen ulosottolain 2 luvun 6 §:n 2 momentissa ja oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 9 §:ssä säädetyllä tavalla.
Muuten olen Korkeimman oikeuden perusteluista ja tuomiolauselmasta ilmenevällä kannalla.
Presidentti Olsson: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Roos.
Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson (eri mieltä), oikeus- neuvokset Mörä, Haarmann, Roos (eri mieltä) ja Huopaniemi
---
[SV]
Med stöd av en betalningsorder, som grundade sig på en borgensförbindelse, hade av borgensmannen i olika omgångar åt borgenären indrivits lånets kapital och ränta samt ersättning för betalningsorderkostnaderna.
Regressfordran mot medborgensmannen preskriberades särskilt för varje delprestation.
Beträffande kostnadsersättningen förelåg det inte någon regressrätt eftersom den inte var huvudgäldenärens gäld.
Omröstn.
Överexekutors lagsökningsutslag kunde inte undanröjas i en återvinningsrättegång som grundas på ett rättegångsfel.
HB 10 kap 11 § 2 mom
Hela rättsfallet är i FKKO-registret