Supreme Court dismisses late recovery claim because debtor's books clearly showed the basis for recovery. The court held that the administrator failed to discover the basis within the primary deadline. The claim was rejected as filed too late due to lack of diligence. The administrator could not rely on the extended deadline. The claim was dismissed as filed too late. The administrator failed to discover the basis within the primary deadline. The claim was rejected as filed too late due to lack of diligence. The administrator could not rely on the extended deadline.

Konkurssivalvonnan määräpäivä oli ollut 12.1.1996. Konkurssipesä ei ollut toimituttanut erikoistilintarkastusta, vaan kirjanpidon tarkastaminen oli jätetty verotarkastuksen varaan. Konkurssipesä oli 4.2.1997 saanut alustavasta verotarkastuskertomuksesta tietää takaisinsaantiperusteesta ja nostanut 25.4.1997 takaisinsaantikanteen.

Vrt.

KKO:1998:38

Takaisinsaantiperuste oli ollut vaikeuksitta selvitettävissä velallisyhtiön asianmukaisesti pidetystä kirjanpidosta. Konkurssipesällä ei ollut oikeutta turvautua toissijaiseen, edellä mainitusta tiedonsaannista luettavaan kanneaikaan. Kanne hylättiin myöhään nostettuna.

TakSL 24 § 1 mom

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

Malmin Korutukku Oy:n konkurssipesä lausui A:ta vastaan 25.4.1997 nostamassaan, takaisinsaantia konkurssipesään koskevassa kanteessa, että A oli 9.8.1994 allekirjoitetulla velkakirjalla lainannut yhtiölle 100 000 markkaa. Velkakirjan mukaan A oli ottanut lainan Suur-Helsingin Osuuspankista ja lainannut varat edelleen yhtiölle. Yhtiö oli sitoutunut suorittamaan A:n puolesta lainan lyhennykset pankille. Laina oli sovittu erääntyväksi kolmen vuoden kuluessa eli 9.8.1997.

Maksuehdoista poiketen yhtiö oli kuitenkin 31.5.1995 maksanut A:lle pääoman lyhennystä 45 000 markkaa ja korkoa 4 165,50 markkaa. Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 2 §:ssä tarkoitettu määräpäivä oli ollut 18.10.1995. Koska velallisen läheiselle takaisinsaantiaikana suoritettu maksu oli ollut ennenaikainen, konkurssipesä vaati sanotun lain 10 §:n nojalla maksun peräyttämistä viivästyskorkoineen.

Kanteen määräajassa nostamisen osalta konkurssipesä lausui, että yhtiön konkurssissa valvonnan määräpäivä oli ollut 12.1.1996. Konkurssipesän velkojainkokous ei ollut päättänyt teettää yhtiössä erikoistilintarkastusta. Sen sijaan Uudenmaan lääninverovirasto oli tehnyt verotarkastuksen yhtiön toiminnasta. Verotarkastuksesta oli annettu konkurssipesälle 24.1.1996 päivätty muistio ja 31.1.1997 päivätty kertomus alustavasta verotarkastuksesta. Peräytettäväksi vaadittu maksu oli tullut konkurssipesän tietoon sanotusta alustavasta verotarkastuskertomuksesta, joka oli toimitettu pesänhoitajalle 4.2.1997.

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 24 §:n 1 momentin toisen virkkeen mukaan kanne voitiin ensisijaisen määräajan kuluttua umpeen kuitenkin panna vireille vielä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun konkurssipesä havaitsi takaisinsaannin perusteen tai sen olisi pitänyt se havaita. Koska takaisinsaannin peruste oli tullut konkurssipesän tietoon 4.2.1997, kyseinen määräaika oli päättynyt 4.5.1997.

Vastaus

A vaati vastauksessaan ensisijaisesti, että kanne jätetään liian myöhään nostettuna tutkimatta. Tältä osalta hän lausui muun muassa, että peräytettäväksi vaadittu maksu oli ilmennyt yhtiön kirjanpidosta. Pesänhoitajan tehtäviin kuului konkurssivelallisen kirjanpidon tarkastaminen, minkä yhteydessä väitetty takaisinsaantiperuste olisi pitänyt havaita varsinkin, kun pesä oli ollut laajuudeltaan pieni.

Toissijaisesti A esittämillään perusteilla vastusti kannetta.

Käräjäoikeuden tuomio 14.10.1997

Käräjäoikeus totesi edelleen ratkaisun KKO 1996:93 perusteella, että mikäli konkurssipesä ei voinut olla tietoinen vakuuden palauttamisen merkityksestä pesän varallisuuden kannalta, konkurssipesä oli voinut turvautua pidempään kanneaikaan.

Nyt olivat velkaa ja läheistä velkojaa koskeva muistiotosite ja maksukuitti käyneet ilmi velallisyhtiön vuoden 1995 kirjanpidosta. Kysymys ei siten voinut olla oikeustoimen salaamisesta. Velan maksu oli sekin ollut sinänsä tavanomaiseen liiketoimintaan verrattava tapahtuma, joskin suurehkon velan maksu velallisen läheiselle oli asia, johon pesänhoitajan hallussaan olevan kirjanpidon perusteella tulisi kiinnittää erityistä huomiota. Tätä korosti vielä se, että velan maksua oli tässä oikeudenkäynnissä vaadittu peräytettäväksi myös huomattavuusperusteella. Konkurssipesän toimitsijamiehen oli katsottava tällä seikalla myöntäneen, että maksu oli ollut pesän varoihin nähden "huomattava" ja erityisasemassa myös muussa kuin takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain tarkoittamassa mielessä.

Pesänhoitaja oli kuitenkin käyttänyt ensisijaisena peräyttämisperusteena ennenaikaisuusväitettä. Ennenaikaisuus oli käynyt ilmi vasta lukemalla velkakirjasta velan erääntymislauseke. Pesänhoitajan huolellisuusvelvollisuutta jouduttiin tässä tapauksessa tarkastelemaan sitä taustaa vasten, että kirjanpitoaineisto oli luovutettu verottajalle tarkastuksen suorittamiseksi varsinaisen koko liiketoimintaa koskevan takaisinsaantiperusteen selvittämiseksi ja sen jälkeen keskusrikospoliisille. Kun tuon tarkastuksen perusteella laadittu ensimmäinen muistio 24.1.1996 ei ollut osoittanut takaisinsaantiperusteen olemassaoloa, pesänhoitajan oli katsottava täyttäneen normaalin huolellisuusvelvollisuutensa. Tämän jälkeen hän oli voinut vedota saamaansa uuteen tietoon siitä lukien, milloin hän oli saanut tietää ennenaikaisuusperusteesta. Näin oli tapahtunut 4.2.1997. Kanne oli tämän vuoksi nostettu määräajassa.

Käräjäoikeus katsoi lausumillaan perusteilla takaisinsaantiaikana tehdyn maksun ennenaikaiseksi ja hyväksyi kanteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 7.7.1998

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että kanne jätetään tutkimatta tai hylätään.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan hän toisti vaatimuksensa kanteen tutkimatta jättämisestä tai hylkäämisestä.

Konkurssipesä antoi vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 18.5.1999

Perustelut

Takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain 24 §:n 1 momentin mukaan takaisinsaantikanne on pantava vireille kuuden kuukauden kuluessa paikalletulopäivästä. Kanne voidaan kuitenkin panna vireille vielä kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun konkurssipesä havaitsi takaisinsaannin perusteen tai sen olisi pitänyt se havaita. Kuten käräjäoikeuden tuomion perusteluissa on todettu, oikeus turvautua toissijaiseen kannemääräaikaan edellyttää erityistä perustetta.

Takaisinsaantiperusteiden selvittäminen kuuluu pesänhoitajan tehtäviin. Konkurssipesän ilmoituksen mukaan pesänhoitaja ei ole tarkastanut velallisyhtiön kirjanpidon tositteita eikä pesä ole toimituttanut erikoistilintarkastusta, vaan kirjanpidon tarkastus on kustannussyistä jätetty verotarkastuksen varaan. Tarkastuskertomuksen laatiminen taas on viivästynyt viranomaisen aikataulukysymysten vuoksi. Konkurssipesä on saanut tiedon takaisinsaantiperusteesta 4.2.1997 ja nostanut kanteen 25.4.1997.

Velan maksu 31.5.1995 A:lle on ilmennyt yhtiön asianmukaisesti pidetystä kirjanpidosta. Yhtiön ja A:n velkasuhde on ilmennyt yhtiön 30.11.1994 tehdyn tilinpäätöksen tase-erittelystä. Velkasuhteen tarkemmat ehdot ovat ilmenneet yhtiön 30.11.1994 päättyneen tilikauden tositeaineistossa olevasta velkakirjan kopiosta.

Takaisinsaantiperuste on ollut vaikeuksitta selvitettävissä yhtiön kirjanpitoaineistosta saatavien tietojen perusteella. Kanne on pesänhoitajalta edellytettävää huolellisuutta noudattaen ollut nostettavissa ensisijaisen, konkurssivalvonnan määräpäivästä 12.1.1996 alkaneen vireillepanoajan kuluessa. Konkurssipesällä ei ole siten ollut oikeutta turvautua toissijaiseen kanteen vireillepanoaikaan sillä perusteella, että se on jättänyt velallisen kirjanpidon tarkastamisen verotarkastuksen varaan. Kanne on nostettu myöhään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. A vapautetaan maksuvelvollisuudesta. Kanne hylätään liian myöhään nostettuna.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Nousiainen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenlaamanni Kiviharju sekä hovioikeudenneuvokset Lähdevuori ja Kauppinen. Esittelijä Heikki Rautiola.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Tulenheimo-Takki, Wirilander ja Arponen sekä ylimääräinen oikeusneuvos Mansikkamäki. Esittelijä Juhani Walamies.

---

[SV]

Tidsfristen för konkursbevakning hade löpt ut 12.1.1996. Konkursboet hade inte låtit utföra specialrevision, utan revisionen av bokföringen hade fått bero av skattegranskningen. Konkursboet hade 4.2.1997 genom den preliminära skattegranskningsberättelsen fått kännedom om en återvinningsgrund och 25.4.1997 väckt återvinningstalan.

Jfr

KKO:1998:38

Återvinningsgrunden hade utan svårighet kunnat redas ut med hjälp av gäldenärsföretagets bokföring, som var riktigt förd. Konkursboet hade inte rätt att i andra hand åberopa en tid för väckande av talan, beräknad från den ovan nämnda tidpunkt då boet fick kännedom om återvinningsgrunden. Käromålet förkastades såsom för sent väckt.

L om återvinning till konkursbo 24 § 1 mom

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.