Supreme Court dismisses appeal regarding trial procedure errors that did not affect the final conviction outcome.

Ään.

Tuomioistuimen oli Korkeimman oikeuden perusteluissa kerrotuissa olosuhteissa omasta aloitteestaan selvitettävä, oliko rikosasian vastaaja saanut riittävästi aikaa valmistella puolustustaan.

OK 11 luku 22 § 1 mom

Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskeva kansainvälinen yleissopimus 14_artikla_3_kappale_b_kohta Yleissopimus ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi 6_artikla_3_kappale_b_kohta

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Parikkalan kihlakunnanoikeuden päätös 20.2.1991

Kihlakunnanoikeus on virallisen syyttäjän syytteestä, johon Postipankki Oy on kohdaltaan asianomistajana yhtynyt, lausunut selvitetyksi, että A oli

1) Parikkalassa, Rautjärvellä, Punkaharjulla ja Joensuussa 8.8. - 29.10.1990 välisenä aikana tahallaan hankkiakseen itselleen laitonta aineellista etua erehdyttänyt useiden eri liikkeiden henkilökuntaa myymään hänelle tavaroita tai tarjoamaan hänelle palveluksia pankkikortilla suoritettavaa maksua vastaan salaten sen, että hänen Postipankki Oy:ssä olevalla tilillään ei ollut ollut rahaa maksun lopullista suorittamista varten ja aiheuttaen pankille menettelyllään 20 317,39 markan rahan tappion,

2) 13.10.1990 Parikkalassa yhdessä eräiden muiden henkilöiden kanssa anastanut Parikkalan Kuljetus Ky:n kuormaautoista yhteensä 4 400 markan arvoiset kaksi autoradiokasettisoitinta, LA-puhelimen ja jauhesammuttimen irrottamalla ne kiinnityslaitteista,

3) 28.11.1990 Parikkalassa tunkeuduttuaan Kalustepalvelu R. Lötjönen Ky:n omistamaan tehdashalliin löytämäänsä avainta käyttäen yhdessä eräiden muiden henkilöiden kanssa anastanut sieltä ruokatavaroita, alcometerlaitteen sekä tositteita, rekisteriotteiden ilmoitusosia, pankin talletustodistuksen ja lainapapereita sisältäneen yli 3 000 markan arvoisen kassakaapin ja yrittänyt avata kassakaapin kirveellä, kahdella vasaralla ja kahdella ruuvimeisselillä, joista yhden vasaran ja yhden ruuvimeisselin oli omistanut eräs mukana ollut henkilö, siinä kuitenkaan onnistumatta ja sen jälkeen pudottanut kassakaapin järveen, ja

4) 9.12.1990 Rautjärvellä väännettyään sorkkaraudalla ensin sivuovea saamatta sitä auki ja sen jälkeen ikkunan karmeineen auki ja tunkeuduttuaan Simpeleen seurakunnan kirkkoon anastanut sieltä lähetyskynttelikön lippaan ja siinä olleet 300 markkaa rahaa eli omaisuutta yhteensä 460 markan arvosta.

A:n syyksi 1 kohdassa luettuja tekoja oli pidettävä saman rikoksen jatkamisena.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on rikoslain 28 luvun 1 §:n 1 momentin (498/72), 36 luvun 1 §:n 1 momentin (498/72) ja 7 luvun 2 §:n nojalla tuominnut A:n 1) kohdassa mainitusta jatketusta petoksesta 80 päiväksi, 2) kohdassa mainitusta varkaudesta 60 päiväksi, 3) kohdassa mainitusta varkaudesta 3 kuukaudeksi ja 4) kohdassa mainitusta varkaudesta 60 päiväksi vankeuteen.

Kihlakunnanoikeus on yhdistänyt 3 ja 4 kohdissa tuomitut rangaistukset 3 kuukaudeksi 20 päiväksi vankeutta sekä

1 ja 2 kohdissa tuomitut rangaistukset ja kihlakunnanoikeuden 28.11.1990 varkaudesta tuomitseman 3 kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen, jonka koetusaika päättyi 30.6.1992, 4 kuukaudeksi 15 päiväksi vankeutta, mistä yhdistetystä vankeusrangaistuksesta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty 1 päivä. Viimeksi mainittu yhdistetty vankeusrangaistus on määrätty ehdolliseksi 31.12.1992 päättynein koetusajoin.

Kihlakunnanoikeus on vielä velvoittanut A:n suorittamaan Postipankki Oy:lle korvaukseksi aiheuttamastaan vahingosta 20 513,11 markkaa 16 prosentin korkoineen 3.12.1991 lukien ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 250 markkaa 16 prosentin korkoineen 20.2.1991 lukien.

Kantelu Kouvolan hovioikeudessa

A on 7.3.1991 hovioikeuteen toimitetussa kantelukirjelmässä kertonut seuraavaa:

1) Hänet oli haastettu vastaamaan kihlakunnanoikeuden 20.2.1991 pidettyyn istuntoon edellä kohdista 2 ja 4 ilmenevien tekojen osalta. Käsittelyn aikana hänen ollessaan henkilökohtaisesti läsnä hänelle vaadittiin rangaistusta ja hänen velvoittamistaan suorittamaan korvauksia myös kohtien 1 ja 3 osalta. Juttu ratkaistiin ensikäsittelyssä. A on katsonut, että hän ei ollut saanut ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen edellyttämällä tavalla riittävästi aikaa ja edellytyksiä valmistella puolustustaan.

2) Kihlakunnanoikeuden päätöksen kohdan 1 osalta syytteessä ei ollut mainittu, että A olisi erehdyttänyt ketään. Kihlakunnanoikeuden päätöksen perustelujen mukaan A oli kuitenkin erehdyttänyt useiden eri liikkeiden henkilökuntaa. Kihlakunnanoikeuden A:n syyksi lukema teko meni siten syytettä laajemmalle eikä A ollut voinut käsittelyn aikana vastata tämän laajennuksen osalta.

4) A ei ollut saanut selvää kihlakunnanoikeuden suullisesta muutoksenhakuohjeesta eikä hänelle ollut annettu oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 3 §:n 2 momentissa tarkoitettuja kirjallisia muutoksenhakuohjeita. Hän oli muutosta hakeakseen 1.3.1991 ottanut yhteyttä oikeusaputoimistoon, jolloin päätös oli jo saanut lainvoiman.

A on katsonut, että edellä kohdissa 1-4 mainitut oikeudenkäyntivirheet olivat vaikuttaneet jutun lopputulokseen. A on sen vuoksi vaatinut, että kihlakunnanoikeuden lainvoiman saanut päätös poistetaan tuomiovirheen perusteella ja juttu hänen osaltaan palautetaan kihlakunnanoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Hovioikeuden päätös

Hovioikeus on kohdan 1 osalta lausunut, että A oli ollut kihlakunnanoikeudessa henkilökohtaisesti läsnä. Oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 22 §:n 1 momentin mukaan haastaminen ei ollut rikosasiassa tarpeen, milloin tuomioistuimessa henkilökohtaisesti saapuvilla olevaa vastaan tehtiin rikokseen perustuva vaatimus. Syyte oli siis myös kohtien 1 ja 3 osalta tullut laillisesti vireille A:ta vastaan.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 momentin b kohdan mukaan rikoksesta syytetyllä oli oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan. A ei ollut kihlakunnanoikeudessa tuonut esille, ettei hän tuossa käsittelyssä voinut vastata kysymyksessä oleviin syytekohtiin. Kummankaan syytekohdan ja A:n esitutkinnassa antaman kertomuksen välillä ei ollut olennaista eroa. Esitutkinnan perusteella A:n oli katsottava tunnustaneen syytteen molemmissa kohdissa olennaisilta osin. Siten ei ollut tullut esille sellaista Euroopan ihmisoikeussopimuksen edellä mainitun kohdan mukaista perustetta, joka oikeuden olisi pitänyt ottaa viran puolesta huomioon.

Kohdan 2 osalta hovioikeus on lausunut, että kihlakunnanoikeuden päätöksen kohtaa 1 vastaavalta osalta oli syytteessä väitetty A:n viaksi, että hän oli hankkiakseen itselleen laitonta aineellista etua ostanut eri liikkeistä tavaroita ja palveluksia salaten sen seikan, ettei hänen tilillään Postipankki Oy:ssä ollut varoja, ja ylittäen tilinsä katteen 20 459,92 markalla. Kihlakunnanoikeus oli lukiessaan A:n syyksi petoksen käyttänyt ilmaisua "erehdyttänyt useiden eri liikkeiden henkilökuntaa myymään hänelle tavaroita tai tarjoamaan hänelle palveluksia pankkikortilla suoritettavaa maksua vastaan salaten sen, että hänen Postipankki Oy:ssä olevalla tilillä ei ole ollut rahaa." Salaamalla varattomuutensa A:n oli samalla katsottava erehdyttäneen syytteessä tarkoitettujen liikkeiden henkilökuntaa. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus ei ollut tuominnut A:ta sellaisesta teosta, johon A:lle ei jutun käsittelyn aikana ollut esitetyn syytteen perusteella mahdollisuus vastata.

Kohdan 3 osalta hovioikeus on lausunut, että syytteen ja esitutkintakertomusten käsittelyä oikeudessa A:n kertomalla tavalla pelkästään vastaajan käsi pystyyn nostamalla ei voitu pitää tyydyttävänä menettelynä eikä sen useimmiten voitu katsoa vastaavan oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 4 §:n edellyttämää asian perusteellista käsittelyä. Pöytäkirjan mukaan A:lla ei ollut kuitenkaan erikseen tiedusteltaessa ollut asiaan liittyvää lausuttavaa. Asiassa ei syytteen ja esitutkinta-aineiston välillä ollut merkittävää ristiriitaa, vaan A oli olennaisilta osin tunnustanut syytteessä mainitut teot jo esitutkinnassa. Vaikka käsittely olisi tapahtunut A:n kertomalla tavalla, ei virheen kuitenkaan jutun selvitetty tila huomioon ottaen voitu otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.

Kohdan 4 osalta hovioikeus on lausunut, että A:n mukaan kihlakunnanoikeus oli antanut suullisesti muutoksenhakuohjeet, joista hän ei kuitenkaan ollut saanut selvää. Kirjallisia muutoksenhakuohjeita A ei kertomansa mukaan ollut saanut. Jos näin oli tapahtunut, oli menettely ollut virheellistä. Kuitenkin A olisi voinut pelkästään suullisten muutoksenhakuohjeiden perusteella ilmoittaa tyytymättömyyttä päätökseen ja hakea siihen muutosta.

Hovioikeus on lähettänyt jutun asiakirjat kanneviskaalille tiedoksi ja sen selvittämistä varten, oliko kohtien 3 ja 4 osalta tapahtunut muuta virheellistä menettelyä, joka ei johtanut päätöksen poistamiseen tuomiovirheen perusteella.

Näillä perusteilla hovioikeus on hylännyt kantelun.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 18.2.1992. Korkein oikeus on välipäätöksellään 27.2.1992 määrännyt, ettei kihlakunnanoikeuden päätöstä ole vankeusrangaistuksen osalta toistaiseksi pantava täytäntöön tai täytäntöönpanoa jatkettava.

A on valituksessaan toistanut hovioikeudessa esittämänsä vaatimukset.

Virallinen syyttäjä on antanut vastauksen. Postipankki Oy ei ole antanut pyydettyä vastausta. Asianomainen kihlakunnanoikeuden puheenjohtaja on antanut selityksen. A on antanut puheenjohtajan selityksen johdosta vastaselityksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 12.2.1993

Perustelut

Hovioikeuden päätöksen kohdat 1, 3 ja 4

A on ollut nyt kysymyksessä olevaa asiaa kihlakunnanoikeudessa käsiteltäessä vasta 19-vuotias. Hänellä ei ole ollut oikeudessa avustajaa. Häntä vastaan esitetyt syytteet ovat olleet vakavia ja niistä on ollut odotettavissa vankeusrangaistus, joka myös saattoi olla ehdoton.

Rikosasian vastaajalla on kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen 14 artiklan 3 kappaleen b kohdan sekä ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehdyn yleissopimuksen 6 artiklan 3 kappaleen b kohdan mukaan oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan. Asiassa ei ole selvitetty, että A olisi haastettu 1 ja 3 kohdassa kerrotuista rikoksista. A ei siten ole voinut niiden osalta valmistella puolustustaan, kun rangaistusvaatimus on oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 22 §:n nojalla esitetty vasta oikeudessa. Kihlakunnanoikeudessa A tosin ei ole huomauttanut, ettei häntä ollut haastettu kaikista syytekohdista ja ettei hän ollut voinut valmistella puolustustaan. Oikeus ei kuitenkaan ole myöskään omasta aloitteestaan selvittänyt, oliko A haastettu kaikista syytteessä mainituista rikoksista ja milloin mahdollinen haastaminen oli tapahtunut.

Oikeuden on huolehdittava siitä, että rikosasian vastaaja saa hyväkseen voimassa olevan oikeuden osana olevien kansainvälisten sopimusten edellyttämät vähimmäisoikeudet, joihin kuuluu oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset puolustuksen valmistelua varten. Jos ilmenee, ettei vastaaja ole saanut riittävästi aikaa puolustuksensa valmisteluun, oikeuden on kiinnitettävä hänen huomiotaan mahdollisuuteen, että asian käsittelyä lykätään, ja vastaajan pyynnöstä lykättävä käsittely.

Kihlakunnanoikeus on ratkaissut asian 1 ja 3 kohtien osalta selvittämättä, oliko A saanut riittävästi aikaa puolustuksensa valmistelemiseksi. Tästä kihlakunnanoikeuden laiminlyönnistä on aiheutunut, ettei A ole saanut hyväkseen hänelle rikosasian vastaajana kuuluvaa vähimmäisoikeutta. Asiassa on näin ollen tapahtunut oikeudenkäyntivirhe.

Asiassa saadun selvityksen mukaan kihlakunnanoikeus on julistaessaan päätöksensä antanut suulliset muutoksenhakuohjeet. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan saapuvilla olevalle asianosaiselle on annettava lisäksi kirjalliset muutoksenhakuohjeet, ellei sitä havaita ilmeisen tarpeettomaksi. A:n mukaan hän ei ole saanut kirjallisia muutoksenhakuohjeita. Koska A on ollut oikeudessa saapuvilla ilman lainopillista avustajaa, kirjallisten muutoksenhakuohjeiden antaminen ei ole ollut ilmeisen tarpeetonta. Kihlakunnanoikeuden laiminlyönti antaa A:lle kirjalliset muutoksenhakuohjeet on oikeudenkäyntivirhe.

Asiassa tapahtuneiden oikeudenkäyntivirheiden johdosta A:lla ei ole ollut riittävästi mahdollisuuksia puolustautua ja esittää oikeudelle rangaistuksen mittaamiseen ja ehdollisuuteen ehkä vaikuttavia näkökohtiaan. Virheellinen menettely on myös ollut omiaan estämään tai ainakin vaikeuttamaan A:n muutoksenhakua ehdottomaan rangaistustuomioonsa. Oikeudenkäyntivirheiden voidaan näin ollen otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.

Hovioikeuden päätöksen kohta 2

Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden päätöksen perusteluineen.

Lainkohta

Oikeudenkäymiskaari 31 luku 1 § 4 kohta

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Virkaa toimittava nuorempi oikeussihteeri Haapaniemi:

Korkein oikeus antanee seuraavan ratkaisun:

Perustelut

Hovioikeuden päätöksen kohta 1

Korkein oikeus katsoo, ettei kihlakunnanoikeuden käytössä ollut oikeudenkäyntiaineisto olisi A:n kantelussaan esittämistä syistä muuttunut niin, että kihlakunnanoikeus olisi tuomittavaa seuraamusta harkitessaan perustanut päätöksensä olennaisesti toisenlaisille perusteille. Näin ollen oikeudenkäyntivirheen ei voida otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen.

Hovioikeuden päätöksen kohta 2

Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden päätöksen 2 kohdan perusteluineen.

Hovioikeuden päätöksen kohta 3

Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 3 §:ssä säädetyn rikosasian vastaajan kuulemisen tarkoituksena on selvittää vastaajan käsitys syytteessä kerrotun teon tapahtumainkulun kuvauksesta ja sen oikeudellisesta arvioinnista sekä antaa hänelle tilaisuus esittää näkökohtansa mahdollisesti tuomittavasta seuraamuksesta. Yleensä vastaajan kuuleminen ja oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 4 §:ssä tuomioistuimelle säädetty velvollisuus huolehtia jutun perusteellisesta käsittelystä edellyttää vastaajan sanallista vastausta syytteeseen. Kihlakunnanoikeuden käyttämää menettelyä ei näin ollen voida pitää asianmukaisena. A ei kuitenkaan ole käyttänyt hänelle kolme eri kertaa varattua tilaisuutta puheenvuoron käyttämiseen. A:n suhtautuminen häntä vastaan esitettyihin syytteisiin ei ole myöskään jäänyt epäselväksi. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, ettei kihlakunnanoikeuden menettelyä tässä tapauksessa voida pitää oikeudenkäyntivirheenä.

Hovioikeuden päätöksen kohta 4

Asiassa saadun selvityksen mukaan kihlakunnanoikeus on julistaessaan päätöksensä antanut suulliset muutoksenhakuohjeet. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan saapuvilla olevalle asianosaiselle on annettava lisäksi kirjalliset muutoksenhakuohjeet, ellei sitä havaita ilmeisen tarpeettomaksi. A on väittänyt, ettei hän ollut saanut suullisista ohjeista selvää eikä lainkaan kirjallisia muutoksenhakuohjeita. Koska väitetty virheellisyys ei ole vaikuttanut kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputulokseen, oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 4 kohtaan perustettu tuomiovirhekantelu on hylättävä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Täytäntöönpanoa koskeva kielto raukeaa.

Oikeusneuvos Tulokas: Hyväksyn mietinnön.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan.

Kihlakunnanoikeuden päätös poistetaan A:ta koskevalta osalta. Juttu osoitetaan Parikkalan kihlakunnanoikeuteen, jossa A:n on saatettava se uudelleen käsiteltäväksi ilmoittamalla siitä kihlakunnanoikeudelle viimeistään 15.3.1993. Ellei näin tapahdu poistaminen raukeaa ja kihlakunnanoikeuden 20.2.1991 julistama päätös jää myös A:n osalta pysyväksi.

Täytäntöönpanoa koskeva kielto raukeaa.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Roos, Taipale, Suhonen ja Tulokas (eri mieltä)

---

[SV]

Omröstn.

En domstol måste under de omständigheter som framgick av Högsta domstolens domskäl på eget initiativ utreda om svaranden i ett brottmål hade åtnjutit tillräcklig tid att förbereda sitt försvar.

RB 11 kap 22 § 1 mom

Internationell konvention om medborgerliga och politiska rättigheter artikel_14.3_b

Konvention om skydd för de mänskliga rättigheterna och de grundläggande friheterna artikel_6.3_b

Hela rättsfallet är i FKKO-registret