Supreme Court reduces child support for Finland father due to significant income loss from business failure and job loss.

Neljälle alaikäiselle lapselleen elatusapua maksamaan velvoitettu A oli irtisanoutunut työpaikastaan ja perustanut oman yrityksen, jonka toiminta oli sittemmin hänestä riippumattomista syistä joutunut vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. A:n elatuskykyä arvioitaessa otettiin huomioon hänen tulojensa edellä mainitusta syystä aiheutunut olennainen väheneminen ja elatusapuja alennettiin, kun vanhin lapsista oli täyttänyt 18 vuotta 7.12.1991 ja seuraava täytti 18 vuotta 4.5.1994, kanteen vireilletulosta 14.11.1991 lukien 31.5.1994 saakka. Tämän jälkeen A:n oli maksettava kahdelle vielä alaikäiselle lapselleen elatusapua alkuperäisen päätöksen mukaisesti.

L lapsen elatuksesta 11 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Espoon kihlakunnanoikeudessa

A ja B:lle 14.11.1991 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että Espoon kihlakunnanoikeus oli tuomitessaan A:n ja B:n avioeroon 20.6.1988 ja määrätessään heidän alaikäiset lapsensa Heidi Salla-Maria P:n (s. 7.12.1973), Suvi Henna Maria P:n (s. 4.5.1976), Tuulia Pilvi Maria P:n (s. 13.10.1978) ja Heli Kerttu Maria P:n (s. 21.1.1983) äitinsä B:n huoltoon, velvoittanut A:n suorittamaan sanotuille lapsille elatusavuksi puolisoiden sopiman mukaisesti 1 000 markkaa lasta kohden kuukaudessa, mikä elatusapu vuonna 1991 indeksikorotusten jälkeen oli 1 115 markkaa kuukaudessa.

Elatusavun määräämisen jälkeen olosuhteet olivat kuitenkin A:n kohdalla muuttuneet siten, että A, joka oli koulutukseltaan elektroniikkainsinööri, oli jäänyt pois X Oy:n palveluksesta sen jälkeen, kun hänen virkansa osastopäällikkönä oli lakkautettu ja tehtävät olivat muuttuneet asiantuntijan tehtäviksi ilman alaisia. Syy poisjääntiin yhtiön palveluksesta oli ollut turhautuminen muutettuun tehtävänkuvaan. A oli perustanut oman suunnittelu- ja konsulttiyrityksen, jonka toiminta oli käynnistynyt työsuhteen päätyttyä tammikuussa 1989. Yritys oli aluksi menestynyt hyvin, mutta joutunut sitten suuriin vaikeuksiin niin, että ajalta 1.1. - 31.7.1991 A oli kyennyt nostamaan yrityksestä palkkaa ainoastaan 29 613 markkaa, mistä määrästä ennakonpidätyksen jälkeen oli jäänyt rahapalkkaa ainoastaan 928 markkaa koko ajalta.

A:n palkka vuonna 1989 bruttona oli ollut 139 170 markkaa ja päivärahat 2 450 markkaa, vuonna 1990 84 700 markkaa ja päivärahat 6 113 markkaa sekä vuonna 1991 13 779 markkaa ja päivärahat 6 564 markkaa. A oli maksanut elatusmaksuja vuonna 1989 yhteensä 48 000 markkaa eli 53 prosenttia nettotuloista ja 5 807 markkaa rahoitusvastiketta B:n ja lasten käyttöön jääneestä puolisoiden yhteisestä asunnosta, vuonna 1990 52 800 markkaa eli 85 prosenttia nettotuloista ja rahoitusvastiketta 5 658 markkaa sekä vuonna 1991 54 554,50 markkaa eli 42 758,50 markkaa yli nettopalkan ja rahoitusvastiketta 5 507 markkaa.

Vuodesta 1990 lähtien A oli joutunut lainan turvin suoriutumaan elatusmaksuista ja välttämättömistä kuluistaan. Koska A ei enää ollut saanut lainaa elatusmaksujen suorittamiseksi, elatusmaksut olivat yhtiön huonon tilanteen vuoksi tulleet A:n maksukykyyn nähden kohtuuttomiksi. Tätä osoitti sekin, että osa elatusmaksuista oli peritty A:lta ulosottoteitse.

Elatusapua vahvistettaessa 20.6.1988 elatusavut yhteensä 4 000 markkaa kuukaudessa vastasivat 24 prosenttia A:n tuolloisesta bruttokuukausiansiosta 16 495 markasta. A oli lisäksi maksanut puolet puolisoiden yhteisissä nimissä olleiden lainojen lyhennyksistä. Turvatakseen B:n ja lasten asumisen A oli tehnyt B:n kanssa ositussopimuksen 13.4.1989, jonka mukaan B sai asua yhteisessä asunnossa vuoteen 2001 eli siihen saakka, kun nuorin lapsista täytti 18 vuotta. A oli jättänyt B:n käyttöön autonsa, asuntovaunun ja asuinirtaimiston.

Edellä mainituilla perusteilla A on vaatinut, kun B ei ollut halunnut sopimusteitse alentaa elatusapua, että elatusavut alennetaan 600 markaksi lasta kohden kuukaudessa taannehtivasti 1.7.1991 lukien. A on vielä vaatinut B:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Vastine

B on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä A:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen. B on todennut, että A oli ennen oman yrityksen perustamista ollut hyvässä toimessa X Oy:n palveluksessa. A:lla oli hyvä koulutus ja hän oli työkykyinen, joten hänellä oli mahdollisuus hankkia koulutustaan vastaavaa työtä, mikäli oma yritys ei kannattanut. Lisäksi A työskenteli yhdessä avopuolisonsa kanssa omassa yrityksessään ja heillä oli siten mahdollisuus järjestellä palkkaynnä muut asiat haluamallaan tavalla. Kun yksi lapsista oli jo tullut täysi-ikäiseksi, A:n elatusvastuu oli jo tällä perusteella vähentynyt. Täysi-ikäinen lapsikin kävi edelleen koulua ja kirjoitti ylioppilaaksi vuoden 1992 keväänä, joten kaikki lapset tosiasiassa olivat edelleenkin B:n elätettävinä. B:n bruttokuukausiansio oli 5 190 markkaa. A:n kanne oli siten edellä mainituista syistä perusteeton.

Kihlakunnanoikeuden päätös 14.2.1992

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli kerrotuin tavoin Espoon kihlakunnanoikeuden päätöksellä 20.6.1988 velvoitettu suorittamaan mainituille neljälle lapselleen elatusapua 1 000 markkaa lasta kohden kuukaudessa, mikä elatusapu tällä hetkellä indeksikorotusten jälkeen oli 1 115 markkaa kuukaudessa.

A:n olosuhteissa oli elatusavun vahvistamisen jälkeen tapahtunut kanteessa mainituin tavoin muutoksia siten, että A oli vapaaehtoisesti luopunut asiantuntijan tehtävistä X Oy:n palveluksessa tammikuusta 1989 lukien ja ryhtynyt itsenäiseksi yrittäjäksi. Sen seurauksena ja yleisestä lamasta johtuen A:n ansiotulot olivat vähentyneet siten, että verotettava tulo oli ollut vuonna 1988 197 994 markkaa, vuonna 1989 158 559 markkaa, vuonna 1990 noin 120 000 markkaa ja vuonna 1991 noin 50 000 markkaa. A omisti lisäksi 1/4 avokumppaninsa kanssa yhdessä omistamastaan kiinteistöstä Kirkkonummella. Rahoittaakseen elatusmaksujen suorittamisen ja mainitun kiinteistöosuuden hankinnan A oli joutunut ottamaan lainaa niin, että tällä hetkellä sitä oli arviolta noin 300 000 markkaa, josta määrästä 250 000 markkaa kohdistui 27.4.1988 hankittuun sanottuun kiinteistöön.

A oli lisäksi vapautunut sanottuun päätökseen perustuvasta elatusvastuusta Heidi P:n osalta, joka 7.12.1991 oli täyttänyt 18 vuotta. A:n elatusvastuu oli siten vähentynyt eikä avioeroa seurannut avoliitto ollut myöskään lisännyt lakiin perustuvaa elatusvastuuta. A, joka oli syntynyt vuonna 1947, oli hyvin koulutettu ja työkykyinen, joten hänellä oli hyvät mahdollisuudet osallistua ansiotyöhön, joihin seikkoihin elatusavun määrä sanotun lain 2 §:n säännös huomioon ottaen oli sidottu. Arvioitaessa puheena olevaa alentamisvaatimusta oli samalla otettava huomioon B:n vähäiset ansiotulot 5 190 markkaa bruttona kuukaudessa, mikä seikka välillisesti vaikutti lasten olosuhteisiin.

A ei ollut näyttänyt, että niissä olosuhteissa, jotka elatusapua vahvistettaessa sanotun lain 1-3 §:n nojalla oli otettava huomioon, olisi tapahtunut niin olennaisia muutoksia, että elatusavun muuttamista lasten ja A:n olot huomioon ottaen olisi pidettävä kohtuullisena.

Kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n suorittamaan B:lle oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi 7 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 14.2.1992 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.9.1992

Hovioikeus, jossa A oli toistaen kihlakunnanoikeudessa esittämänsä kanteen vaatinut olennaisesti muuttuneisiin olosuhteisiin viitaten elatusapujen alentamista 600 markaksi lasta kohden kuukaudessa 1.7.1991 lukien ja B:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa korkoineen, on jättänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyväksi. Lisäksi hovioikeus on määrännyt A:n suorittamaan B:lle korvaukseksi vastauskuluista 900 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 9.2.1993. A on vaatinut kanteensa hyväksymistä ja B:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa kaikkien oikeusasteiden osalta 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

B Suvi Henna Maria, Tuulia Pilvi Maria ja Heli Kerttu Maria P:n huoltajana ja Heidi Salla-Maria P ovat antaneet vastaukset. Heidi Salla-Maria P on vaatinut vastauskulujensa korvaamista korkoineen.

A on antanut pyydetyn vastaselityksen B:n vastaukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 27.9.1993

Perustelut

A:n työsuhde X Oy:hyn on päättynyt hänen omasta aloitteestaan tammikuussa 1989 sen jälkeen, kun hänen toimenkuvaansa oli yhtiössä tuntuvasti muutettu. Samoihin aikoihin hän on perustanut pitkään suunnittelemansa suunnitteluja konsulttiyrityksen, joka on aluksi menestynyt hyvin, mutta joutunut sittemmin A:sta riippumattomista syistä vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. A:n ansiotulot ovat tämän vuoksi elatusapujen 20.6.1988 tapahtuneen vahvistamisen jälkeen kihlakunnanoikeuden päätöksessä selostetuin tavoin olennaisesti vähentyneet. A on vapautunut elatusvastuusta Heidi Salla-Maria P:n osalta 7.12.1991 ja vapautuu Suvi Henna Maria P:n elatusvastuusta 4.5.1994, jolloin tämä täyttää 18 vuotta. Näin ollen elatusapujen alentaminen kanteen vireilletulon 14.11.1991 ja 31.5.1994 väliseltä ajalta on sekä A:n että lasten olot huomioon ottaen kohtuullista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n lapsilleen, kullekin erikseen suoritettava elatusapu alennetaan 850 markaksi kuukaudessa kanteen vireilletulosta 14.11.1991 lukien 31.5.1994 saakka. A ei kuitenkaan ole saava takaisin osaakaan kanteen vireilletulon jälkeen ehkä suorittamistaan, edellä vahvistetun elatusavun määrän ylittävistä elatusavuista. A:n on 1.6.1994 alkaen suoritettava Tuulia Pilvi Maria P:lle ja Heli Kerttu Maria P:lle elatusapua Espoon kihlakunnanoikeuden edellä mainitun 20.6.1988 julistaman päätöksen mukaisesti. A vapautetaan velvollisuudesta korvata B:n oikeudenkäyntikuluja kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa. Asian laatuun nähden asianosaiset saavat pitää heille asiassa aiheutuneet oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Paaskoski, Wirilander, Möller ja Pellinen

---

[SV]

A, som ålagts att betala underhållsbidrag till sina fyra minderåriga barn, hade sagt upp sig från sin arbetsplats och grundat ett eget företag. Detta företags verksamhet hade av orsaker som inte berodde på A råkat i allvarliga ekonomiska svårigheter. Vid bedömandet av A:s förmåga att betala underhållsbidrag beaktades att hans inkomster minskat väsentligt på grund av angivna omständighet. Då det äldsta barnet fyllt 18 år den 7.12.1991 och det nästäldsta barnet fyllde 18 år 4.5.1994 sänktes underhållsbidragens belopp från och med det käromålet blivit anhängigt den 14.11.1991 intill den 31.5.1994. Därefter skulle A betala underhållsbidrag åt två alltjämt minderåriga barn i enlighet med det ursprungliga beslutet.

L om underhåll för barn 11 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret