Supreme Court quashes appeal judgment for failing to hear witnesses in court before changing conviction.

Hovioikeus oli näyttöä arvioidessaan verrannut asianomistajan esitutkinnassa ja kihlakunnanoikeudessa henkilökohtaisesti kuultuna antamia toisistaan poikkeavia kertomuksia, vaikka asianomistajaa ei ollut kuultu hovioikeudessa. Kertomusten luotettavuutta arvioidessaan hovioikeus oli nojautunut myös asianomistajan vaimon esitutkinnassa antamaan kertomukseen, vaikka tämä oli kieltäytynyt todistamasta oikeudessa. Näyttöä tällä tavalla arvioidessaan hovioikeus ei ollut toteuttanut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 8 §:stä ilmenevää oikeusohjetta. Juttu palautettiin hovioikeuteen.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Espoon kihlakunnanoikeuden päätös 11.9.1991

A oli poliisikuulustelussa kertonut ampuneensa ensin kaksi kertaa maahan hänen ja B:n välille. Kun B ei ollut pysähtynyt vaan jatkanut kävelemistään hiljalleen eteenpäin, A oli päättänyt ampua kolmannen laukauksen B:n jalkojen eteen. A oli kiistänyt pyrkineensä vahingoittamaan B:tä, mutta hän ei ollut osannut kuitenkaan selvittää, miksi kolmas luoti oli osunut vatsaan. Oikeudessa kuultuna A oli kertonut perääntyneensä kahden laukauksen jälkeen, jolloin B oli ollut jo melko likellä. A:n käsi oli ollut eteenpäin ojennettuna piipun osoittaessa maata. Perääntyessään hän oli horjahtanut, käsi oli noussut ja ase lauennut. Myöhemmin hän oli olettanut, että hän olisi törmännyt takana olleeseen C:hen, koska hän ei ollut löytänyt muuta syytä kätensä nousemiselle. A:n veren alkoholipitoisuus oli ollut muutama tunti tapahtuman jälkeen 1,12 promillea.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on, hyläten syytteen ja vaatimukset enemmälti, rikoslain 21 luvun 10 §:n, 14 §:n 2 momentin ja 7 luvun 1 §:n sekä ampuma-aseista ja ampumatarpeista annetun lain 5 §:n nojalla tuominnut A:n yksin teoin tehdyistä ruumiinvamman tuottamuksesta ja ampuma-aserikoksesta 5 kuukaudeksi vankeuteen, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä vapaudenmenetysaikaa 28.7.-10.9. 1991 vastaavat 1 kuukausi 14 päivää. Samalla A on määrätty menettämään se ehdonalainen vapaus, johon hänet oli 20.5.1991 päästetty. Tämän ohessa A on velvoitettu korvaamaan valtiolle lääkärinlausuntojen hankkimisesta aiheutuneet kulut 893 markkaa ja menettämään valtiolle takavarikoitu pistooli.

Helsingin hovioikeuden päätös 27.10.1992

Kihlakunnanoikeudessa kuultuna B oli kertonut, että hän oli seissyt muutaman metrin päässä A:sta kädet selän takana. Tuolloin A oli ampunut B:n jalkojen juureen maahan kaksi laukausta. Laukausten jälkeen B oli vaistomaisesti hypännyt tasajalkaa eteenpäin, jolloin kolmas luoti oli osunut häntä vatsaan noin kolmen metrin etäisyydeltä.

Suullisessa käsittelyssä hovioikeudessa A on kertonut, että B oli tullut hänen talonsa pihamaalle hyvin riidanhaluisena ja sanonut, että heidän piti tapella samanlaisilla aseilla. A oli ilmoittanut, ettei hän halunnut tapella, ja pyytänyt monta kertaa B:tä poistumaan. Tämä oli antanut ymmärtää, ettei hän lähde. A:n otettua aseen esille B oli sanonut, että piti ampua ennenkuin hän lähtisi. B oli repäissyt paitansa auki ja lähestynyt A:ta käsi selän takana. A oli ampunut kaksi luotia maahan. Ampuessaan hän oli samalla horjahtanut, jolloin luoti oli osunut B:hen. A oli ymmärtänyt luodin osuneen B:tä jalkaan. Tämän jälkeen B:n vaimo oli lähtenyt viemään miestään sairaalaan.

Hovioikeus on todennut, että B:n esitutkinnassa antama kertomus tapahtumista oli selvä ja johdonmukainen. Se vastasi pääosin myös esitutkinnassa kuullun mutta sittemmin todistamasta kieltäytyneen B:n vaimon kertomusta. Hovioikeus on siten pitänyt B:n esitutkinnassa antamaa kertomusta luotettavana.

Edellä selostetuin perustein hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että A oli ampunut pistoolilla lähietäisyydeltä B:tä kohti, jolloin vatsaan osunut luoti oli aiheuttanut B:lle ruumiinvamman. Lääkärinlausunnon mukaan vamma oli ollut vakava, mutta ei sen hetkisissä olosuhteissa päivystysleikkauksella pikaisesti hoidettuna ollut aiheuttanut välitöntä hengenvaaraa. Kun A:n oli täytynyt käsittää, että ammuttaessa lähietäisyydeltä toista kohti hengen menettämisen vaara oli yleisen elämänkokemuksen mukaan varsin todennäköinen, ja hän siitä huolimatta oli laukaissut aseen B:tä kohti edellä selostetuin seurauksin, teko oli luettava A:n syyksi tapon yrityksenä.

Tämän vuoksi hovioikeus on tuominnut A:n kihlakunnanoikeuden hänen syykseen lukeman teon asemesta rikoslain 21 luvun 1 §:n ja 7 luvun 1 §:n sekä ampuma-aseista ja ampumatarpeista annetun lain 5 §:n nojalla yksin teoin tehdyistä tapon yrityksestä ja ampuma-aserikoksesta 2 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistuksesta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä kihlakunnanoikeuden mainitsemat vapaudenmenetysaikaa 28.7.10.9.1991 vastaavat 1 kuukausi 14 päivää. Muilta osin kihlakunnanoikeuden päätös jäi pysyväksi.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 23.2.1993. A on pyytänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen pysyttämistä tai jutun palauttamista todistajien kuulemista tai ainakin B:n henkilökohtaista kuulemista varten.

Virallinen syyttäjä on antanut häneltä pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 24.8.1993

Perustelut

Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 8 §:n mukaan hovioikeus ei saa näytön uudelleen arvioimisen perusteella muuttaa alioikeuden rangaistusvaatimuksesta tekemää ratkaisua toimittamatta 7 §:ssä tarkoitettua suullista käsittelyä, ellei kysymys ole vain sakosta tai ellei suullinen käsittely, ottaen erityisesti huomioon rikosasian vastaajan oikeusturva, ole ilmeisesti tarpeeton. Tämän säännöksen tarkoituksena on ennen kaikkea sen turvaaminen, ettei rikosasiassa annettua päätöstä rangaistusvaatimuksen osalta muuteta syytetyn vahingoksi muualla annettujen suullisten lausumien perusteella ilman, että lausumien antajia kuullaan hovioikeudessa.

Hovioikeus on näytön uudelleen arvioimisen perusteella muuttanut syyksilukemista ja korottanut A:lle tuomittua rangaistusta. Näyttöä arvioidessaan hovioikeus on verrannut asianomistajan esitutkinnassa ja kihlakunnanoikeudessa henkilökohtaisesti kuultuna antamia kertomuksia, vaikka kertomuksen antajaa ei ole kuulusteltu hovioikeudessa. Hovioikeus on edelleen kertomusten luotettavuutta vertaillessaan nojautunut asianomistajan vaimon esitutkinnassa antamaan kertomukseen, vaikka tämä on sittemmin kieltäytynyt todistamasta oikeudessa. Näyttöä tällä tavalla arvioidessaan hovioikeus ei ole toteuttanut oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 8 §:stä ilmenevää oikeusohjetta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan ja juttu palautetaan hovioikeuteen, jonka tulee ilmoituksetta ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Tulenheimo-Takki, Tapale, Wirilander, Sevon ja Möller

---

[SV]

Hovrätten hade vid bevisvärderingen jämfört målsägandens vid förundersökningen och inför häradsrätten personligen avgivna berättelser, vilka inte överensstämde med varandra, trots att förhör inte hållits med målsäganden i hovrätten. Vid bedömningen av berättelsernas tillförlitlighet hade hovrätten även stött sig på den berättelse målsägandens maka hade avgett vid förundersökningen, fastän denna vägrat att avlägga vittnesmål inför domstol. Då hovrätten vid bevisvärderingen förfarit på detta sätt hade den inte iakttagit den rättsregel som framgick av rättegångsbalken 26 kap. 8 §. Målet återförvisades till hovrätten.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret.