Supreme Court allows appeal by applying new law instead of old law for lighter penalty in bankruptcy fraud case.
Finnland (FI)
Legislator-Zusammenfassung
KI-generiertThe Supreme Court granted the appeal to apply the new Criminal Code provisions rather than the old ones governing the defendant's conduct. The defendant argued that applying the law at the time of the offense would result in a significantly harsher sentence for his accounting fraud and bankruptcy-related actions. The court ruled that the new law provided a lighter penalty, thereby mandating its application under the principle of non-retroactivity of heavier penalties.
Legislator-Regeste
KI-generiertRikoslaki 30 luku 9 §; Rikoslaki 3 luku 11 §: When the new law applicable after the offense is less severe than the law at the time of the offense, the new law must be applied to ensure a lighter penalty for the defendant.
Schlagwörter
KI-generiertZitierte Gesetzesbestimmungen
KI-generiertVerwandte Entscheide
KI-generiertVolltext
A oli vuosina 1982 - 1983, hankkiakseen itselleen hyötyä, osaksi pitänyt sittemmin konkurssiin asetetun yhtiön kirjanpidon kirjanpitolain ja hyvän kirjanpitotavan vastaisesti ja osaksi laiminlyönyt kirjanpidon pitämisen kokonaan. Hovioikeus oli tuominnut A:n rikoksen tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 39 luvun 1 §:n 4 kohdan nojalla rangaistukseen petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta.
Kun tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen johti olennaisesti ankarampaan lopputulokseen kuin alioikeuden päätöksen antamisen jälkeen voimaan tulleen uuden lain soveltaminen, A tuomittiin rangaistukseen hänen syykseen jäävästä kirjanpitorikoksesta 1.1.1991 voimaantullutta rikoslain 30 luvun 9 §:ää soveltaen.
RVpA 3 § 2 mom
RL 30 luku 9 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Ulvilan kihlakunnanoikeuden päätös 25.1.1990
Turun hovioikeuden päätös 31.12.1991
Yhtiön kirjanpidon osalta hovioikeus on lausunut, että se oli hoidettu vuoden 1982 loppuun, mutta sitä ei voitu pitää luotettavana. Osa vuodelle 1982 kuuluneista tositteista oli jätetty kirjaamatta eikä kirjanpidossa ollut aukottomasti seurattu pankin tiliotteita. Yhtiön rahaliikennettä ei kerrotuista syistä voitu totuudenmukaisesti selvittää. Tositteiden numerointi ei aina seurannut tapahtumapäiviä ja tositeaineisto oli puutteellista. Tilinpäätöksiä ja toimintakertomuksia ei ollut laadittu.
Vuoden 1982 jälkeiseltä ajalta yhtiön kirjanpito oli jätetty kokonaan pitämättä.
A:n vastuu kirjanpidon toimittamisesta:
A oli 26.3.1982 - 14.12.1983 ollut yhtiön hallituksen puheenjohtaja. Hän oli myös henkilökohtaisesti osallistunut yhtiön liiketoiminnan harjoittamiseen.
Osakeyhtiölain 8 luvun 6 §:n mukaan yhtiön hallitus huolehti yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallituksen oli huolehdittava siitä, että kirjanpidon ja varainhoidon valvonta oli asianmukaisesti järjestetty. Rikoslain 39 luvun 5 §:n mukaan, jos konkurssiin luovutetun omaisuuden omistaja oli yhtiö, konkurssirikoksia koskevien säännöksien alainen oli se, jolle omaisuuden hoito oli uskottu.
A oli asemansa ja toimintansa perusteella vastuussa yhtiön kirjanpidon asianmukaisesta toimittamisesta 26.3.1982 ja 14.12.1983 väliseltä ajalta.
Sen sijaan A:n ei ollut selvitetty 14.12.1983 jälkeen olleen yhtiössä sellaisessa asemassa, että hän enää olisi ollut vastuussa yhtiön kirjanpidon toimittamisesta. A:n vastuulle jääneet yhtiön kirjanpidon toimittaminen edellä kerrotuin tavoin kirjanpitolain ja hyvän kirjanpitotavan vastaisesti sekä vuoden 1982 jälkeen kirjanpidon laiminlyöminen kokonaan olivat olennaisesti vaikeuttaneet oikean kuvan saamista yhtiön taloudellisesta asemasta ja olleet omiaan vaikeuttamaan pesänselvitystä. Yhtiö oli ollut konkurssikypsä jo vuoden 1982 lopussa. A:n oli yhtiön hallituksen puheenjohtajana ja yhtiön liiketoimintaan osallistuneena täytynyt olla tietoinen tästä. Yhtiön kirjanpidon laiminlyöminen oli eräiltä osin antanut A:lle mahdollisuuden nostaa yhtiöstä varoja itselleen.
A:n toiminta oli ollut tahallista ja hän oli menettelyllään pyrkinyt saavuttamaan itselleen aineellista etua. A oli syyllistynyt petollisena velallisena tehtyyn konkurssirikokseen.
A:n syyksi konkurssirikoksena luettu yhtiön omaisuuden myynti:
Näyttämättä oli jäänyt, että A kihlakunnanoikeuden hänen syykseen lukemin tavoin olisi syyllistynyt huolimattomana velallisena tehtyyn konkurssirikokseen.
Hovioikeus on, hyläten syytteen enemmälti, tuominnut A:n tekohetkellä voimassa olleen rikoslain 39 luvun 1 §:n 4 momentin nojalla petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta 7 kuukaudeksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla oli vähennettävä vapaudenmenetysaikaa 4.3. - 15.4.1987 vastaavat 1 kuukausi 12 päivää.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Valituslupa on myönnetty 29.4.1992. Korkein oikeus on 11.5.1992 määrännyt, ettei hovioikeuden päätöstä ollut toistaiseksi pantava täytäntöön tai täytäntöönpanoa jatkettava.
A on valituksessaan katsonut, ettei hänen syykseen luettuun tekoon voitu soveltaa tekohetkellä voimassa ollutta lakia. Hän on vaatinut syytteen hylkäämistä tai teon katsomista enintään kirjanpitorikokseksi.
Virallinen syyttäjä ja asianomistaja eivät ole käyttäneet niille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 23.12.1992
Perustelut
Konkurssirikoksia koskenut rikoslain 39 luku on 1.1.1991 voimaan tulleella lailla muuttunut. Uusien säännösten mukaan pelkästään kirjanpidon puutteellisuutta tai virheellisyyttä ei ole luettava syyksi velallisen rikoksena siinäkään tapauksessa, että velallinen on joutunut konkurssitilaan, vaan tällainen menettely tulee arvosteltavaksi mainitun lain 30 luvun 9 tai 10 §:n mukaan kirjanpitorikoksena tai tuottamuksellisena kirjanpitorikoksena.
Hovioikeuden A:n syyksi lukema menettely täyttää nyt voimassa olevan rikoslain 30 luvun 9 §:ssä rangaistavaksi säädetyn kirjanpitorikoksen tunnusmerkistön. Enimmäisrangaistus petollisena velallisena tehdystä konkurssirikoksesta on ollut kuusi vuotta ja vähimmäisrangaistus, jolleivät asianhaarat ole olleet erittäin lieventävät, kuusi kuukautta vankeutta. Uusien säännösten mukaan kirjanpitorikoksesta on tuomittava sakkoon tai enintään kolmeksi vuodeksi vankeuteen. Rikoksen tekohetkellä voimassa olleen lain soveltaminen A:n menettelyyn johtaisi Korkeimman oikeuden harkinnan mukaan olennaisesti ankarampaan lopputulokseen kuin menettelyn arvioiminen uuden lain mukaan. A:ta ei näin ollen rikoslain voimaanpanemisesta annetun asetuksen 3 §:n 2 momentin (770/90) nojalla voida tuomita rikoksen tekohetkellä voimassa olleen lain perusteella.
Lainkohta
Rikoslaki 30 luku 9 § (24.8.1990/769)
Päätöslauselma
A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen lukeman petollisena velallisena tehdyn konkurssirikoksen asemesta kirjanpitorikoksesta 75 päiväksi vankeuteen, josta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetään vapaudenmenetysaikaa 4.3. - 15.4.1987 vastaavat 1 kuukausi 12 päivää.
Täytäntöönpanokielto raukeaa.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Portin, Riihelä, Tuleheimo-Takki, Wirilander ja Möller
---
[SV]
A hade 1982 - 1983 i vinningssyfte för ett bolag som försatts i konkurs dels skött bokföringen i strid med bokföringslagen och god bokföringssed och dels helt underlåtit att registrera affärshändelserna. Hovrätten hade dömt A enligt 39 kap. 1 § 4 punkten strafflagen i dess lydelse när brottet begicks till straff för konkursbrott som bedräglig borgenär.
Enär tillämpningen av den lag som gällde vid gärningstiden ledde till väsentligt strängare slutresultat än tillämpningen av den nya lag som trätt i kraft sedan målet avgjorts i underrätten, dömdes A till straff för bokföringsbrott med tillämpning av 30 kap. 9 § strafflagen sådan den trätt i kraft 1.1.1991.
SP_3_§_2_mom SL_30_kap_9_§
Hela rättsfallet är i FKKO-registret