Supreme Court dismisses state claim for improper reimbursement as it is an administrative matter, not civil jurisdiction.

Valtio oli vaatinut virkamiestä vastaan ajamassaan kanteessa hänen velvoittamistaan palauttamaan virassaan aiheettomasti perimänsä edustuskorvaukset. Kanne jätettiin yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.

OK 10 luku 26 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

Suomen valtio on A:lle 28.7.1986 tiedoksi annetun haasteen nojalla kertonut, että A, joka oli toiminut Suomen suurlähettiläänä Amerikan Yhdysvalloissa 31.12.1985 asti, oli valtiolta aiheettomasti perinyt edustuskustannuksia ainakin 26.9.1983 Washingtonissa Tasavallan presidentin kunniaksi järjestetyn vastaanoton osalta 74.000 markkaa ja 23.1.1985 samassa kaupungissa Kalevalan 150-vuotisjuhlien johdosta pidetyn tilaisuuden osalta 12.000 markkaa eli yhteensä 86.000 markkaa. Kun A ei ollut suostunut palauttamaan valtiolle mainittua summaa, valtio on vaatinut, että A velvoitettaisiin suorittamaan sille kerrotut 86.000 markkaa 10 prosentin korkoineen 74.000 markan määrälle 19.12.1985 lukien ja 16 prosentin korkoineen 12.000 markan määrälle 17.4.1986 lukien. Valtio on myös vaatinut, että A velvoitettaisiin korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut.

Kanteen kehittely

Valtio on vielä raastuvanoikeudessa kiinnittänyt huomiota siihen, että valtioneuvoston oikeuskansleri oli 12.5.1987 antamassaan päätöksessä todennut, että A oli menettelyllään syyllistynyt rikoslain 40 luvun 21 §:n 1 momentin säännöksessä tarkoitettuun laiminlyönnistä tehtyyn virkavirheeseen.

A:n vastaus

A on kiistänyt kanteen sekä perusteeltaan että määrältään ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Raastuvanoikeuden päätös 12.11.1987

Raastuvanoikeus on todistustaakan osalta katsonut, kun A oli kiistänyt kanteen ja väittänyt laskutuksensa tapahtuneen paikalla olleen vierasmäärän ja tarjoilusta aiheutuneiden kustannusten perusteella ja vielä siihenkin nähden, mitä asiassa oli selvinnyt ulkoasiainministeriön menettelystä ennen 26.9.1983 järjestettyä tilaisuutta ja vuoden 1983 aikana tilaisuuden jälkeen, että valtion velvollisuutena oli näyttää toteen velkomuksensa peruste ja velotun määrän oikeellisuus.

Sen vuoksi ja koska jutussa ei ollut esitetty selvitystä tilaisuuksien vierasmäärästä ja siitä, että vieraita olisi ollut A:n ilmoittamaa vähemmän, eikä myöskään siitä, mitä vieraille oli ruokana ja juomana tarjoiltu tai että tarjoilu olisi ollut A:n ilmoittamaa huokeampaa, raastuvanoikeus on katsonut kanteen jääneen näyttämättä ja hylännyt sen.

Raastuvanoikeus on lisäksi ulosottolain 7 luvun 13 §:n 2 momentin nojalla A:n vaatimuksesta määrännyt peruutettavaksi Uudenmaan lääninhallituksen 18.6.1986 antamalla päätöksellä määrätyn takavarikon sekä myymis- ja hukkaamiskiellon saamisen vakuudeksi asiassa, jossa hakijana oli Suomen valtio ja vastaajana A. Raastuvanoikeus on velvoittanut valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 12.000 markalla 16 prosentin korkoineen 12.11.1987 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 27.9.1989

A ei tosin ollut selvittänyt tilaisuuden todellisia tositteisiin perustuvia kustannuksia, mutta asiassa oli käynyt ilmi, ettei ministeriö ollut puheena olevan niin sanotun kotiedustuksen osalta edustuskorvauksia maksaessaan yleensä vaatinut tositteita eikä tarkempaa selvitystä osanottajien lukumäärästä.

Edellä kerrotut seikat ja noudatettu käytäntö huomioon ottaen valtio ei ollut kyennyt osoittamaan, että A:lle maksettu edustuskorvaus olisi ollut osittain perusteeton.

A:lle oli 23.1.1985 pidetyn tilaisuuden osalta maksettu edustuskorvausta hänen laskuttamansa ulkoasiainministeriön cocktailvastaanotolle vahvistaman 50 markan yksikköhinnan mukaan. Valtio ei ollut näyttänyt, että maksettu edustuskorvaus olisi ollut osittain perusteeton.

Tämän vuoksi hovioikeus on jättänyt raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi. Valtio on velvoitettu suorittamaan A:lle korvaukseksi vastauskuluista 1.200 markkaa 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valtiolle on myönnetty valituslupa 5.4.1990.

Valtio on valituksessaan vaatinut kanteen hyväksymistä ja A:n velvoittamista korvaamaan valtion oikeudenkäyntikulut.

A on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut valtion velvoittamista korvaamaan hänen vastauskulunsa korkoineen.

Korkeimmassa oikeudessa on 18.12.1990 toimitettu suullinen käsittely, jossa valtio ja A ovat olleet edustettuina. Valtion puolesta on suullisessa käsittelyssä katsottu, että kysymyksessä on virkavirheeseen perustuva vahingonkorvausvaatimus.

Suullisesta käsittelystä on laadittu eri pöytäkirja.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 12.6.1991

Perustelut

Valtio on haasteen nojalla alemmissa oikeusasteissa vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan sille 86.000 markkaa korkoineen sillä perusteella, että A on toimiessaan Suomen suurlähettiläänä Amerikan Yhdysvalloissa aiheettomasti perinyt valtiolta korvauksia kahdesta virkansa puolesta pitämästään vastaanotosta johtuneista kustannuksista. Vaatimus perustuu valtion ja A:n väliseen julkisoikeudelliseen oikeussuhteeseen ja siinä tapahtuneeseen julkisten varojen käyttöön, johon on sovellettava lakia ulkomaanedustuksen viran ja toimen haltijain palkkauksesta ja sen nojalla annettua asetusta sekä asianomaisia hallinnollisia määräyksiä. Valtion kanne koskee siten hallintoriita-asiaa, jonka käsitteleminen oikeudenkäymiskaaren 10 luvun 26 §:n mukaan ei kuulu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.

Valtio on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt, että sen vaatimus perustuu A:n virkavirheeseen suurlähettiläänä ja että kysymys siis on vahingonkorvausvaatimuksesta. Mainittuun perusteeseen ei ole vedottu raastuvanoikeudessa eikä hovioikeudessa. Kun valtio ei ole saattanut todennäköiseksi, ettei se ole voinut vedota sanottuun seikkaan alemmassa tuomioistuimessa tai että sillä muuten olisi ollut pätevä aihe olla tekemättä niin, Korkein oikeus oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 7 §:n 1 momentin nojalla katsoo, ettei maksuvaatimusta voida tutkia myöskään muutetulla perusteella.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio ja raastuvanoikeuden päätös kumotaan muilta kuin takavarikon sekä myymis- ja hukkaamiskiellon peruuttamisen sekä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden osalta. Valtion kanne jätetään tutkimatta sekä alkuperäisessä että muutetussa muodossaan.

Valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi hänellä täällä olleista kuluista 7.000 markkaa 16 prosentin korkoineen tästä päivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Jalanko, Roos, Tulenheimo-Takki ja Krook

---

[SV]

Staten hade i sitt käromål yrkat att en tjänsteman skulle åläggas att återbära representationskostnader som han ogrundat hade uppburit i tjänsten. Talan låg inte under allmän domstols behörighet och prövades därför inte.

RB 10 kap 26 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret