Supreme Court dismisses price reduction claim where debt error did not affect the parties' agreement on the purchase price.
Legislator-Zusammenfassung
KI-generiertThe Supreme Court of Finland dismissed the plaintiffs' claim for a price reduction after the defendants successfully argued that a clerical error in the management report regarding company debt did not influence the agreed purchase price. Although lower courts initially found the error material and ordered a partial price adjustment, the Supreme Court held that no evidence showed the debt discrepancy was a decisive factor in the parties' negotiations. Consequently, the court ruled that the error was not essential to the contract's formation, thereby rejecting the claim for price reduction and ordering the plaintiffs to pay the defendants' appeal costs.
Legislator-Regeste
KI-generiertAct of 13 March 1964/133 on the Administration of Justice; Act of 13 March 1964/133 on the Administration of Justice, Section 21, Chapter 4, Paragraph 1, Subsection 1, First Sentence: A mistake in the amount of company debt disclosed in a management report does not justify a price reduction if the error was not essential to the parties' agreement on the purchase price.
Schlagwörter
KI-generiertZitierte Gesetzesbestimmungen
KI-generiertVerwandte Entscheide
KI-generiertVolltext
A:n ostaessa B:ltä 490.000 markan kauppahinnasta asuntoosakkeet hänelle oli esitetty isännöitsijäntodistus, jossa oli ilmoitettu osakkeiden osuudeksi yhtiön lainoista 50.114 markkaa. Kaupan päättämisen jälkeen oli todettu, että osuudet yhtiön lainoista oli laskettu virheellisesti ja että A:n ostamien osakkeiden osuus oli ollut 8.418 markkaa ilmoitettua suurempi. Eroavuuden ei katsottu olleen omansa vaikuttamaan kauppahintaan. A:lla ei tämän vuoksi ollut oikeutta saada hinnanalennusta.
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa
A:t ovat Anneli ja Jouko B:lle 3.9.1987 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausuneet, että A:t olivat 9.12.1985 allekirjoitetulla kauppakirjalla ostaneet 490.000 markan kauppahinnasta B:iltä Asunto Oy Rudolfinkuja 3:n osakkeet numerot 40432-47034, jotka oikeuttivat hallitsemaan yhtiön omistamassa talossa Helsingissä osoitteessa Reiherintie 2 B 7 olevaa huoneistoa B 7. Kaupasta neuvoteltaessa, siitä sovittaessa ja kauppakirjaa allekirjoitettaessa oli ollut esillä 10.9.1985 päivätty isännöitsijäntodistus, jossa oli ilmoitettu osakkeisiin kohdistuvien yhtiön pitkäaikaisten lainojen määrän olleen 50.114 markkaa 31.12.1984. Isännöitsijäntodistuksen oli allekirjoittanut yhtiön silloinen isännöitsijä Jouko B.
Yhtiön uusi isännöitsijä oli kesäkuussa 1986 ilmoittanut A:ille, että heidän ostamiinsa osakkeisiin kohdistuva yhtiön pitkäaikainen laina oli 31.12.1984 ollut 8.418 markkaa suurempi kuin mitä isännöitsijäntodistuksessa oli ilmoitettu. A:t olivat joutuneet suorittamaan pääomavastikkeen liian pienestä perinnästä aiheutuneen vajauksen yhtiölle.
Osakkeisiin kohdistuvan pitkäaikaisen lainan määrä oli ollut olennaisesti ja nimenomaisesti vaikuttamassa kauppakirjasta ilmenevän kauppahinnan määrittelyyn. A:t olivat joutuneet tosiasiassa maksamaan sovitun kauppahinnan lisäksi B:iden ilmoittaman ja todellisen lainan määrän erotuksen 8.418 markkaa. B:t olivat näin saaneet A:iden kustannuksella perusteetonta etua.
Tämän vuoksi A:t ovat vaatineet, että B:t yhteisvastuullisesti velvoitetaan suorittamaan A:ille kauppahinnan alennuksena 8.418 markkaa 16 prosentin korkoineen 4.3.1987 lukien.
B:iden vastaus
B:t ovat vastustaneet kannetta ja vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 16 prosentin korkoineen. B:t ovat lausuneet muun muassa, että isännöitsijäntodistuksen tieto myytyjen osakkeiden osuudesta yhtiön lainoista oli perustunut yhtiökokouksessa vahvistettuihin tilinpäätöksiin. Osakkeiden kauppa oli tehty käyvästä hinnasta. Päätös lainaosuuksien muuttamisesta oli tehty kaupan päättämisen jälkeen pidetyssä yhtiökokouksessa, jossa A:t olivat voineet vaikuttaa päätökseen. A:ille ei ollut myöskään aiheutunut vahinkoa, koska he olivat runsaan vuoden kuluttua kaupasta myyneet osakkeet 70.000 markan voitolla.
Raastuvanoikeuden päätös 25.2.1988
Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että A:iden ostaessa B:iltä osakkeet A:ille oli ilmoitettu osakkeisiin kohdistuneen pitkäaikaisen lainan osuuden olleen 50.114 markkaa 31.12.1984. Ylimääräisessä yhtiökokouksessa 22.9.1986 oli laskelmallisesti todettu tuon määrän olleen sanottuna aikana 58.532 markkaa, koska pääomavastikkeissa oli 31.12.1985 kertynyt alijäämää, joka oli jaettu yhtiön osakkeenomistajien kesken ja peritty ylimääräisinä pääomavastikkeina. Sen sijaan oli jäänyt näyttämättä, että B:t olisivat kaupantekotilaisuudessa antaneet väärän tiedon osakkeisiin kohdistuneen pitkäaikaisen lainan osuudesta tai että Jouko B olisi tuottamuksesta tai muulla tavalla antanut väärän isännöitsijäntodistuksen. Tämän vuoksi ja kun myös oli jäänyt näyttämättä, että A:t olisivat kärsineet sellaista vahinkoa, mikä kuuluisi B:iden korvattavaksi, raastuvanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:t korvaamaan B:iden oikeudenkäyntikulut 5.000 markalla 16 prosentin korkoineen 25.2.1988 lukien.
Helsingin hovioikeuden tuomio 25.10.1989
Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A:t olivat yhteisesti saattaneet jutun, on todettuaan, että A:t olivat kanteessaan vaatineet kauppahinnan alennusta kaupan kohdetta koskeneen virheellisen tiedon johdosta osakkeiden myyjiltä B:iltä, lausunut selvitetyksi, että B:t olivat 9.12.1985 myydessään osakkeet A:ille esittäneet 10.9.1985 päivätyn isännöitsijäntodistuksen, johon huoneiston osuudeksi yhtiön lainoista 31.12.1984 oli merkitty 50.114 markkaa. Vuoden 1986 aikana yhtiössä tehdyissä tarkistuslaskelmissa oli todettu, että osakkeita rasittavat lainaosuudet ja rahoitusvastikkeet oli yhtiön perustamisesta 1977 lähtien laskettu virheellisesti liian pieniksi. Näiden tarkistuslaskelmien mukaan A:iden ostamia osakkeita rasittava lainaosuus oli 31.12.1984 ollut 8.418 markkaa isännöitsijäntodistuksessa mainittua suurempi eli 58.532 markkaa. B:iden kaupan kohteesta antamat tiedot eivät näin ollen olleet vastanneet todellisuutta.
B:t myyjinä olivat ostajiin nähden vastuussa kaupan kohteen sopimuksenmukaisuudesta myös sellaisten virheiden osalta, jotka eivät olleet olleet tiedossa sopimusta tehtäessä. Koska asuinhuoneiston hallintaan oikeuttavien osakkeiden kaupassa rahana maksettavan myyntihinnan määräytymiseen vaikutti osakkeita rasittava osuus yhtiölainoista, virhe tätä koskevissa tiedoissa oli ollut omiaan vaikuttamaan osakkeiden myyntihintaa korottavasti. Vaikka isännöitsijäntodistuksessa ei ollut esitetty velkaosuuden täsmällistä määrää kaupantekohetkellä, myöhemmin ilmennyttä virhettä oli kuitenkin pidettävä siinä määrin olennaisena, että se oli saattanut vaikuttaa kaupan lopputulokseen. A:t olivat täten oikeutettuja saamaan B:iltä virhettä vastaavan hinnanalennuksen. Sen määräksi hovioikeus on arvioinut 6.000 markkaa.
Tämän vuoksi hovioikeus on, kumoten raastuvanoikeuden päätöksen, velvoittanut B:t yhteisvastuullisesti suorittamaan A:ille kauppahinnan alennuksena 6.000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 3.9.1987 lukien.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Valituslupa on myönnetty 20.3.1990.
B:t ovat yhteisessä muutoksenhakemuksessaan vaatineet, että hovioikeuden tuomio kumotaan ja A:t velvoitetaan korvaamaan B:iden oikeudenkäyntikulut kaikissa oikeusasteissa 16 prosentin korkoineen kunkin tuomioistuimen ratkaisupäivästä lukien. B:t ovat lausuneet muun muassa, ettei ollut esitetty näyttöä siitä, että väitetty virhe lainaosuuksissa olisi vaikuttanut osakkeiden kauppahintaan.
A:t eivät ole käyttäneet heille varattua tilaisuutta vastauksen antamiseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 12.3.1991
Perustelut
B:t myyjinä ja A:t ostajina ovat kauppaa tehtäessä erehtyneet osakkeisiin kohdistuvan lainaosuuden määrästä. Myydystä huoneistosta, kauppahinnasta, osakkeisiin kohdistuneen lainaosuuden suuruusluokasta tai muustakaan kauppaan liittyvästä selvityksestä ei ilmene, että lainaosuuden määrällä olisi B:iden ja A:iden välistä kauppaa tehtäessä ollut erityistä merkitystä. Sanottu eroavuus ei näin ollen ole ollut omansa vaikuttamaan kauppahintaan. Tämän vuoksi A:illa ei ole oikeutta saada hinnanalennusta.
Koska alioikeus ja hovioikeus ovat eri tavoin arvioineet jutun pääasiakysymystä, B:t eivät saa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin ensimmäisen virkkeen (L 13.3.1964/133) mukaan korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Koska A:t ovat hävinneet jutun Korkeimmassa oikeudessa, tulee heidän korvata B:iden kulut täällä.
Tuomiolauselma
Hovioikeuden tuomio kumotaan ja asia jätetään oikeudenkäyntikulujen korvausta lukuunottamatta raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan. B:t vapautetaan velvollisuudesta suorittaa A:ille kauppahinnan alennusta 6.000 markkaa korkoineen. B:iden vaatimus saada korvausta oikeudenkäyntikuluista alemmissa oikeuksissa hylätään. A:t velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan B:ille yhteisesti korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista Korkeimmassa oikeudessa 2.500 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä.
Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Ailio, Portin, Lindholm, Taipale ja Suhonen
---
[SV]
När A köpte bostadsaktier av B till ett pris av 490.000 mark hade det företetts ett disponentintyg där aktiernas andel i bolagets lån uppgavs vara 50.114 mark. Efter köpet hade det konstaterats, att låneandelarna hade uträknats felaktigt och att låneandelen för de av A köpta aktierna var 8.418 mark större än det uppgivna beloppet. Skillnaden ansågs inte ha varit ägnad att inverka på priset. A hade därför inte rätt till prisavdrag.
Hela rättsfallet är i FKKO-registret