Supreme Court dismisses mental anguish damages claim for parents of murdered children and denies compulsory confinement order.

A:n syyksi luetut kaksi murhaa oli tehty samassa tilaisuudessa. Niitä edeltäneiden kymmenen vuoden aikana hän ei ollut syyllistynyt muuhun törkeää väkivaltaisuutta tai erityistä vaarallisuutta toisen hengelle tai terveydelle osoittavaan rikokseen. Edellytyksiä päättää, että A voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen, ei ollut.

Äidin vaatimus saada lapsensa surmaajalta korvausta kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä, joka oli äidille aiheutunut hänen saatuaan tiedon surmateosta, hylättiin lakiin perustumattomana. Ks. KKO:1977-

Ään.

II-104, KKO:1983-II-8, KKO:1984-II-122 ja KKO:1998:67

L vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä 1 §

VahL 5 luku 2 §

ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY

Helsingin raastuvanoikeuden päätös 14.12.1989

Virallisen syyttäjän sekä asianomistajien kohdaltaan ajamista syytteistä raastuvanoikeus on lausunut muun ohella selvitetyn, että A oli

1) 3.3.1989 Helsingissä liittäydyttyään kotitalonsa pihamaalla leikkimässä olleiden 8-vuotiaiden lasten B:n ja C:n seuraan, keskustelemalla lasten kanssa ja seuraamalla heidän leikkejään saanut lapset luottavaisiksi itseään kohtaan ja sen jälkeen ottanut lapset autoonsa ja erottanut heidät äideistään D:stä ja E:stä, joiden hoidon ja käskyn alaisia nämä olivat olleet, lähtemällä ajoon autollaan ja pitämällä siten lapsia vallassaan sekä

2) 3. tai 4.3.1989 päätettyään surmata lapset selvittämättä jääneessä paikassa toteuttanut surmaamisen kuristamalla käsivarsiotteella ensin B:n, joka oli kuollut joko A:n kuristamisen seurauksena tai jo sitä ennen saamaansa myrkytystilaan, joka oli aiheutunut siitä, että A:n autossa olleita pentobarbitaalia sisältäneitä lääkeaineita oli joutunut B:n elimistöön määrä, joka yksinään oli voinut muutamassa minuutissa aiheuttaa kuolemaan johtaneen myrkytystilan, ja sen jälkeen C:n.

A oli peittääkseen surmaamiset bensiiniä apunaan käyttäen polttanut lasten ruumiit kesämökkinsä pihamaalla.

Koska surmaamiset olivat tapahtuneet vakaasta harkinnasta ja ne olivat kohdistuneet turvattomiin pieniin lapsiin, jotka A oli ottanut rikollisesti valtaansa vieden lapset autollaan pimeän aikana etäälle kotiympäristöstään paikkaan, jossa näillä ei ollut ollut mitään mahdollisuutta pelastautua, raastuvanoikeus on katsonut, että surmaamisia oli, huomioon ottaen rikoksiin johtaneet ja niistä ilmenevät seikat kokonaisuudessaan, pidettävä erityisen törkeinä.

Raastuvanoikeus on katsonut, että A edellä kerrotut teot tehdessään oli ollut täyttä ymmärrystä vailla ja että A:ta, joka oli nyt kysymyksessä olevia tekoja edeltäneiden 10 vuoden aikana syyllistynyt erityistä vaarallisuutta toisen terveydelle osoittavaan rikokseen, oli hänen rikoksistaan ilmenevien seikkojen ja muun hänen henkilöllisyydestään saadun selvityksen perusteella, huomioon ottaen esitetyn mielentilalausunnon sisällön ja Helsingin hovioikeuden 22.5.1986 antaman päätöksen tarkoittamien rikosten suhde, ilmeisesti pidettävä erittäin vaarallisena toisen hengelle ja terveydelle.

Lisäksi raastuvanoikeus on lasten äitien D:n ja E:n jutussa henkisestä kärsimyksestä esittämien korvausvaatimusten osalta todennut, että henkisen kärsimyksen aiheutumisen oli katsottava olleen kiistattomassa syy-yhteydessä A:n suorittamaan lasten surmaamiseen. A:n oli lapset surmatessaan täytynyt mieltää aiheuttavansa surmaamisella lasten äideille henkistä kärsimystä ja, kun tämä kärsimys oli verrattavissa vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitettuun kipuun ja särkyyn, äideillä oli oikeus saada siitä korvaus.

Raastuvanoikeus on henkisestä kärsimyksestä tuomittavien korvausten määrää harkitessaan ottanut huomioon surmattujen lasten iän, lasten tietymättömissä olon ja rikosten selvittämisajan pituuden sekä paljastuneen rikosten tekotavan.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on, tuomitessaan A:n rangaistukseen, paitsi kahdesta lapsenryöstöstä ja eräistä muista rikoksista, kahdesta täyttä ymmärrystä vailla olevana tehdystä murhasta kummastakin 11 vuodeksi vankeuteen, päättänyt, että A voitiin määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen. Lisäksi raastuvanoikeus on, velvoittaessaan A:n suorittamaan eräitä muita korvauksia, velvoittanut hänet suorittamaan D:lle ja E:lle korvaukseksi kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä kummallekin 100.000 markkaa korkoineen.

Helsingin hovioikeuden päätös 28.6.1990

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi muun muassa A, D ja E olivat saattaneet jutun ja vaatineet muun ohella, A poistettavaksi lausuman siitä, että hänet voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen, sekä hylättäväksi kipuun ja särkyyn verrattavaa henkistä kärsimystä koskevat korvausvaatimukset sekä D ja E korvausten korottamista, on perusteluinaan lausunut:

Pakkolaitoslausuma

A oli Helsingin hovioikeuden 22.5.1986 antamalla päätöksellä tuomittu muun muassa kevään 1984-syksyn 1985 aikana tehdyistä kahdesta jatketusta lapseen kohdistuvasta haureudesta, joiden kohteena olivat olleet 10-12 vuotiaat tytöt. Tämän laatuiset teot olivat omiaan aiheuttamaan erityistä vaaraa uhrien terveydelle. Tämän vuoksi hovioikeus on katsonut, että mainitut teot, vaikka A ei niissä ollut käyttänyt ruumiillista väkivaltaa, olivat vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuja rikoksia. Harkittaessa A:n ilmeistä vaarallisuutta toisen hengelle ja terveydelle oli otettava huomioon myös muut aiemmat rikokset, joihin A oli syyllistynyt, sekä mielentilalausunnosta ilmenevät A:n henkilöä koskevat seikat. Näillä ja muutoin raastuvanoikeuden päätöksessä lausutuilla perusteilla A:ta oli pidettävä mainitun lain tarkoittamana vaarallisena rikoksenuusijana.

Korvausvaatimukset

Näillä perusteilla hovioikeus on jättänyt asian pakkolaitoslausumaa sekä kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä tuomittuja korvauksia koskevilta osilta raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle on 4.10.1990 myönnetty valituslupa kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä tuomittujen korvausten osalta sekä valitusta käsiteltäessä 7.3.1991 myös pakkolaitoslausumaa koskevalta osalta. A on muutoksenhakemuksessaan vaatinut pakkolaitoslausuman poistamista ja mainittujen korvausvaatimusten hylkäämistä.

Virallinen syyttäjä, D ja E sekä jutussa myös asianomistajana ollut F ovat antaneet heiltä pyydetyt vastaukset A:n muutoksenhakemukseen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 21.10.1991

Perustelut

Pakkolaitoslausuma

Vaarallisten rikoksenuusijain eristämisestä annetun lain 1 §:n 2 momentissa säädettynä, rikoksentekijän aikaisempaa rikollisuutta koskevana eristämisedellytyksenä on, että hän on eristämisen perusteena olevaa rikosta edeltäneiden kymmenen vuoden aikana syyllistynyt törkeää väkivaltaisuutta tai erityistä vaarallisuutta toisen hengelle tai terveydelle osoittavaan rikokseen.

Kuten hovioikeuden päätöksen perusteluista ilmenee, A on vuosina 1984 ja 1985 syyllistynyt kahteen jatkettuun lapseen kohdistuneeseen haureuteen. Tämän rikoksen tunnusmerkistöön kuuluu, että tekijä on sukupuoliyhteydessä 14 vuotta nuoremman henkilön kanssa tai harjoittaa tämän kanssa muuta, siihen verrattavaa haureutta. Tällainen rikos, jonka kohteiksi voi joutua hyvinkin eri-ikäisiä lapsia, saattaa tosin yksittäisissä tapauksissa aiheuttaa vaaraa uhrin terveydelle. Ensisijaisesti siveellisyyttä loukkaavana rikoksena se ei kuitenkaan sinänsä ilmennä sellaista erityistä vaarallisuutta toisen hengelle tai terveydelle, jota mainitun lain 1 §:ssä tarkoitetaan, huomioon ottaen pykälän 1 momentin esimerkkiluettelon tämänlaatuisista rikoksista.

A:n syyksi luetut surmaamisrikokset on tehty samassa tilaisuudessa. Sen vuoksi ei kumpaakaan niistä voida ottaa huomioon lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitettuna aikaisempana rikoksena.

Kun A näin ollen mainittuja rikoksia edeltäneiden 10 vuoden aikana ei ole syyllistynyt törkeää väkivaltaisuutta tai erityistä vaarallisuutta toisen hengelle tai terveydelle osoittavaan rikokseen, lainmukaisia edellytyksiä päättää, että hänet voidaan määrätä eristettävksi pakkolaitokseen, ei ole.

Henkistä kärsimystä koskeva korvausvaatimus

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla korvataan henkinen kärsimys kipuun ja särkyyn sisältyvänä tai verrattavana sille, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko. Luvun 6 §:n nojalla korvataan henkilövahingosta riippumatonkin henkinen kärsimys sille, joka on joutunut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistuvan taikka muun sen kaltaisen rikoksen kohteeksi.

Luvun korvausjärjestelmä on tarkoitettu tyhjentäväksi. Se rakentuu ajatukselle, että korvaukseen oikeutettu on henkilö, jolle välittömästi vahinkotapahtuman johdosta on aiheutunut vahinko. Tämän ensivahingon seurauksena kolmannelle henkilölle aiheutunut vahinko korvataan vain erikseen mainituissa tapauksissa, mistä ovat ilmauksia luvun 3 ja 4 §:n säännökset oikeudesta hautauskulujen sekä menetetyn elatuksen tai elatusavun korvaukseen. Välittömästi aiheutuneeseen vahinkoon on kuitenkin rinnastettava se, että ruumiinvamma tai kuolema aiheutetaan, jotta aiheuttamisteosta koituisi kärsimystä toiselle henkilölle, ja teko siten osaltaan kohdistuu välittömästi häneen. Näin on ollut asianlaita hovioikeuden päätöksen perusteluissa mainitussa ratkaisussa KKO 1983 II 8. Siinä surmaaja on katsottu velvolliseksi suorittamaan korvausta lapsen äidille lapsen surmaamisella tahallaan aiheutetusta järkytyksestä ja kärsimyksestä, joka on ollut verrattavissa kipuun ja särkyyn.

Surmatessaan B:n ja C:n A ei ole tarkoittanut vahingoittaa heidän äitejään D:tä ja E:tä ruumiillisesti tai henkisesti. D:lle ja E:lle lastensa kuoleman seurauksena aiheutunut järkytys ja kärsimys on näin ollen sellainen kolmannen henkilön vahinko, jota edellä lausutun mukaisesti ei ole korvattava vahingonkorvauslain nojalla. Heidän vaatimuksensa henkisen kärsimyksensä korvaamisesta ovat siten, yhdenmukaisesti ennakkopäätöksistä KKO 1977 II 104 ja 1984 II 122 ilmenevien kannanottojen mukaisesti, lakiin perustumattomia.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan kysymyksessä olevilta osin siten, että hovioikeuden lausunto siitä, että A voidaan määrätä eristettäväksi pakkolaitokseen, poistetaan sekä että A vapautetaan velvollisuudesta suorittaa D:lle ja E:lle kipuun ja särkyyn verrattavasta henkisestä kärsimyksestä kummallekin erikseen tuomittua 100.000 markan korvausta.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n mukaan sillä, jolle on aiheutettu ruumiinvamma tai muu henkilövahinko, on oikeus saada korvaus muun muassa kivusta ja särystä. Saman luvun 6 §:n mukaan henkilövahinkoa koskevia vahingonkorvauslain säännöksiä on sovellettava myös sen kärsimyksen korvaamiseen, jonka on aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka muu sen kaltainen rikos. Nämä vahingonkorvauslain säännökset kivun ja säryn sekä kärsimyksen korvaamisesta ovat tyhjentäviä, joten jonkun muusta syystä tai muulla tavoin tuntemaa henkistä kärsimystä ei lain nojalla voida tuomita korvattavaksi.

A:n surmattua D:n ja E:n lapset hänen syykseen luetulla tavalla teon suoranaisena tarkoituksena ei ole ollut vahingoittaa D:tä ja E:tä ruumiillisesti tai henkisesti. Heille ei siten ole teosta aiheutunut vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:ssä tarkoitettua ruumiinvammaa tai muuta henkilövahinkoa eikä teko ole saman luvun 6 §:ssä tarkoitettu rikos. Sen vuoksi se henkinen kärsimys, joka D:lle ja E:lle on lastensa surmaamisen johdosta aiheutunut sen jälkeen kun he ovat tulleet teosta tietoisiksi, ei kuulu vahingonkorvauslaissa korvattavaksi säädetyn kivun ja säryn tai kärsimyksen piiriin. Vaatimukset tuon kärsimyksen korvaamisesta ovat siten lakiin perustumattomia.

Näillä perusteilla päädyn asiassa Korkeimman oikeuden päätöslauselmasta ilmenevään lopputulokseen.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Nikkarinen (eri mieltä), Roos, Huopaniemi ja Krook

---

[SV]

Två mord som tillräknats A hade begåtts vid samma tillfälle. Under den tid av tio år som föregått brotten hade han inte gjort sig skyldig till annat brott, som ådagalägger grov våldsamhet eller synnerlig farlighet för annans liv eller hälsa. Det saknades förutsättningar att besluta att A kan förordnas till internering i tvångsinrättning.

Moderns yrkande på att av den som dräpt hennes barn få ersättning för psykiskt lidande jämförbart med sveda och värk, vilket åsamkats henne då hon fått kännedom om gärningen, förkastades eftersom det saknade stöd i lag.

Se KKO:1977-II-104,

KKO:1983-II-8

, KKO:1984-

Omröstn.

II-122 och KKO:1998:67

L om internering av farliga återfallförbrytare 1 §

SkadeståndsL 5 kap 2 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret