Supreme Court dismisses claim that employer can terminate contract solely for refusing new production tasks.

Ään.

Työnantaja oli siirtänyt työntekijän tämän työsopimuksen mukaisista autonkuljettajan tehtävistä tuotantopuolen tehtäviin. Työntekijän kieltäydyttyä uusista tehtävistä hänen työsopimuksensa oli purettu. Toimenkuvan muuttaminen olisi ollut mahdollista vain, jos työnantajalla olisi ollut peruste lakkauttaa työsopimus. Kun purkamis- tai irtisanomisperustetta ei ollut, työnantajalla ei ollut oikeutta työstä kieltäytymisen perusteella päättää työsuhdetta.

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Rovaniemen kihlakunnanoikeuden päätös 25.5.1989

A:n X Oy:tä vastaan ajamasta kanteesta kihlakunnanoikeus on lausunut selvitetyksi, että A oli ollut työsopimuslain 1 §:n tarkoittamassa työsuhteessa toistaiseksi voimassa olleen työsopimuksen perusteella yhtiön palveluksessa autonkuljettajan nimikkeellä. Työsuhde oli alkanut 6.10.1984 ja X Oy oli purkanut A:n työsopimuksen ilmoituksensa mukaan siten, että työsuhde oli päättynyt 12.8.1988. A:n työsuhteeseen oli sovellettava elintarvikealan automiesten työehtosopimusta.

A:lle olisi tullut edellä mainitun työehtosopimuksen 6 §:n 5 kohdan mukaan maksaa varsinaisen palkan lisäksi niin sanottua yksinajolisää 1 markka 30 penniä, 1.4.1988 alkaen 1 markka 40 penniä tunnilta siltä ajalta, jolloin hän oli toiminut kuorma-autonkuljettajana ilman apumiestä joutuen pääasiallisesti itse suorittamaan auton kuormauksen ja purkamisen. Yhtiö ei ollut maksanut A:lle yksinajolisää.

A oli ollut selän loukkaantumisen vuoksi sairaslomalla 29.2.-7.3.1988, 24.-31.3.1988 ja 19.4.-10.7.1988 välisinä aikoina.

Yhtiö oli perustanut työsopimuksen purkamisen siihen, että A oli varoituksesta huolimatta laiminlyönyt työvelvoitteensa ja että hän oli sairaslomansa aikana toistuvasti korvausta vastaan ollut A:n palolaitoksen palveluksessa osallistuen päivystys- ja hälytystehtäviin.

A:n työtehtäviin oli kuulunut talvisesonkiaikana poronkuljetusajoa täysipäiväisesti yleensä 1.10.-15.1. välisenä aikana sekä lisäksi jakeluajoa kerran viikossa. Hänen työtehtäviinsä oli lisäksi kuulunut lähetysten valmistaminen ja pakkaaminen sekä tarvittaessa muukin aputyö.

A:n palattua sairasloman jälkeiseltä vuosilomaltaan yhtiön taholta oli esitetty, että A olisi siirtynyt tuotantopuolelle töihin tuntipalkalla. Näyttöä oli esitetty siitä, ettei A ollut tätä hyväksynyt, vaikka aluksi olikin suostunut esitettyä työtä tekemään. Esitystä oli yhtiön taholta perusteltu sillä, että näin vältettäisiin työkyvyttömyyden uusiutumisriski nostotyön jäädessä pois. Asiassa oli kuitenkin ilmennyt, että A:n aikaisempiin työtehtäviin oli otettu toinen henkilö, joka aikaisemmin oli ollut määräaikaisessa työsuhteessa mutta jonka työsuhde oli maalis-huhtikuussa 1988 muutettu toistaiseksi voimassa olevaksi. Lisäksi oli ilmennyt, ettei A:ta ollut haluttu päästää riskialttiisiin autonkuljettajan tehtäviin, koskei häneen enää riittävästi luotettu.

Kihlakunnanoikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi lopullisesti suostunut työsuhteensa ehtojen muuttamiseen. Päinvastoin A:n menettely asiassa oli osoittanut, että havaittuaan joutuneensa jatkuvasti tekemään työtä tuotantopuolella hän oli ryhtynyt toimenpiteisiin asiantilan muuttamiseksi. A:lla oli siten ollut oikeus kieltäytyä jatkamasta työsuhteensa mukaisten työvelvoitteiden vastaista työtä. X Oy:llä ei näin ollen ollut ollut A:n työsopimuksen purkamis- eikä irtisanomisperustetta. Asiassa oli sen vuoksi sovellettava työsopimuksen irtisanomismenettelystä annettua lakia.

Kihlakunnanoikeus on arvioinut A:n yksinajolisän määräksi 1.6.1987-12.8.1988 väliseltä ajalta 1.500 markkaa, todennut A:lla olevan työsopimuslain 38 §:n 1 momentin ja elintarvikealan automiesten työehtosopimuksen 5 §:n 1 kohdan nojalla oikeus kolmen kuukauden irtisanomisajan palkkaan sekä katsonut, että A:lla oli työsopimuslain 37 §:n 2 momentin ja 43 §:n 1 ja 2 momentin sekä työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 19 §:n ja 20 §:n nojalla oikeus saada korvausta työsopimuksen purkamisesta tilanteessa, jossa ei ollut ollut perusteita edes irtisanomiselle.

Kihlakunnanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle yksinajolisänä 1.500 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.8.1988 lukien, odotusajan palkkana 1.538 markkaa 16 prosentin korkoineen 18.8.1988 lukien, irtisanomisajan palkkana 16.149 markkaa 16 prosentin korkoineen 12.8.1988 alkaen ja työsopimuksen laittomasta purkamisesta johtuvana korvauksena kymmenen kuukauden palkkaa vastaavat 53.830 markkaa 16 prosentin korkoineen 2.2.1989 alkaen sekä korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 13.999,30 markalla 16 prosentin korkoineen päätöksen julistamispäivästä lukien.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 24.5.1990

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö oli valittamalla saattanut jutun, on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan. Hovioikeus on velvoittanut yhtiön korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 1.000 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Yhtiölle on myönnetty valituslupa 7.9.1990. Valituksessaan yhtiö on pyytänyt A:n kanteen hylkäämistä siltä osin kuin yhtiö oli velvoitettu suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkaa ja työsopimuksen laittomasta purkamisesta johtuvaa korvausta sekä yksinajolisän alentamista 260 markkaan. Lisäksi yhtiö on pyytänyt A:n velvoittamista korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut jutussa.

A on antanut häneltä pyydetyn vastauksen vaatien valituksen hylkäämistä ja vastauskulujensa korvaamista korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 1.8.1991

Perustelut

X Oy:n toimitusjohtajana 1.2.1985-8.11.1988 toiminut B on kihlakunnanoikeudessa todistajana kuultuna kertonut saaneensa kesäkuun 1988 loppupuolella tietää A:n toimimisesta sairasloman aikana vapaapalokunnan tehtävissä. Yhtiön oikeus purkaa tällä perusteella A:n työsopimus on työsopimuslain 44 §:n 1 momentin nojalla rauennut viikon kuluttua siitä, kun A on 8.7.1988 päättyneen sairaslomansa jälkeen tullut työhön.

B on kertonut, että ammattiliiton lakimies oli samana päivänä, jona A siirrettiin tuotantopuolelle työhön, puhelimitse vaatinut A:n palauttamista autonkuljettajan tehtäviin. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A olisi sopinut työnantajan kanssa toimenkuvansa muuttamisesta.

A on esittänyt 8.7.1988 päivätyn lääkärintodistuksen, jonka mukaan hänet oli sanottuna päivänä katsottu työkykyiseksi. Yhtiöllä ei ole siten ollut perusteita pitää A:ta terveydentilansa puolesta soveltumattomana autonkuljettajan tehtäviin.

Yhtiö ei ole voinut pelkän työnjohto-oikeutensa perusteella siirtää A:ta tämän työsopimuksen mukaisista autonkuljettajan tehtävistä tuotantopuolen tehtäviin. A:n toimenkuvan yksipuolinen muuttaminen olisi ollut mahdollista vain, jos yhtiöllä olisi ollut peruste lakkauttaa A:n työsopimus. Korkein oikeus katsoo, kuten alemmat oikeudetkin, ettei A:n työskentely sairasloman aikana vapaapalokunnan tehtävissä ole muodostanut sellaista työsopimuslain 37 §:n 2 momentissa (L 320/1970) tarkoitettua erityisen painavaa syytä, jonka perusteella yhtiöllä olisi ollut oikeus irtisanoa A:n työsopimus. Yhtiöllä ei niin ollen ole ollut A:n tuotantopuolen työstä kieltäytymisen perusteella oikeutta päättää tämän työsuhdetta.

Näillä sekä yksinajolisän osalta alempien oikeuksien mainitsemilla perusteilla hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta. X Oy velvoitetaan korvaamaan A:n vastauskulut Korkeimmassa oikeudessa 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antamisesta.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Takala: A on 6.10.1984 alkaen ollut aluksi Y Oy:n ja myöhemmin liikkeen luovutuksen seurauksena 30.3.1985 alkaen X Oy:n palveluksessa. Hän on ollut työsuhteessa autonkuljettajan nimikkeellä, mutta hänen tehtäviinsä on kuulunut myös muita töitä kuin auton kuljettamista. Kuljetustöitä hänen on ilmoitettu täysipäiväisesti tehneen vuosittain yleensä 1.10.-15.1. välisenä eli kolmen ja puolen kuukauden pituisena aikana. Muulloin hänen autonkuljettajan tehtäviinsä ainakin pääasiallisesti on kuulunut ainoastaan kerran viikossa suoritettu jakeluajo. Työsopimuksen mukaan hänen muut työtehtävänsä ovat käsittäneet lähetysten valmistamista ja pakkaamista sekä tarvittaessa muutakin työtä, osittain osallistumista myös tuotantopuolen tehtäviin. Näin ollen A:n työvelvoitteen sisältö kokonaisuutena on ilmeisesti koostunut huomattavalta osalta muusta kuin auton kuljettamisesta.

Yhtiöllä on A:n kieltäydyttyä sovitusta työstä ollut työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 6 kohdan nojalla oikeus purkaa A:n työsopimus, minkä yhtiö myös on välittömästi tehnyt. Sitävastoin yhtiöllä ei ole ollut oikeutta A:n työsopimuksen purkamiseen sillä ilmoittamallaan perusteella, että A oli sairaslomansa aikana työskennellyt Ranuan VPK:n palveluksessa, koska yhtiö ei ollut käyttänyt purkamisoikeutta työsopimuslain 44 §:n 1 momentissa säädetyssä viikon pituisessa ajassa siitä, kun se oli saanut mainitusta työskentelystä ja sen lakkaamisesta tiedon.

Muutan hovioikeuden tuomiota siten, että hylkään A:n kanteen irtisanomisajan palkan ja työsopimuksen purkamisen johdosta vaaditun korvauksen osalta ja vapautan yhtiön korvaamasta A:n oikeudenkäyntikulut korkoineen hovioikeudessa. Muilta osin jätän hovioikeuden tuomion pysyväksi. Velvoitan A:n korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut Korkeimmassa oikeudessa 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Salervo, Takala (eri mieltä), Mörä, Roos ja Huopaniemi

---

[SV]

Omröstn.

Arbetsgivaren hade flyttat en arbetstagare från hans arbete enligt arbetsavtalet som chaufför till att arbeta inom produktionen. Då arbetstagaren vägrade att utföra de nya uppgifterna hävdes arbetsavtalet. En ändring av arbetsuppgifterna skulle ha varit möjlig endast om arbetsgivaren hade haft en grund för att bryta arbetsavtalet. Eftersom det varken fanns en hävnings- eller uppsägningsgrund hade arbetsgivaren inte rätt att bryta arbetsförhållandet på grund av vägran att utföra arbetet.

Hela rättsfallet är i FKKO-registret