Supreme Court dismisses negligence charge for partial accounting failure and rejects damages claim due to lack of causal link.

Syytetty tuomittiin rangaistukseen huolimattomana velallisena tehdystä konkurssirikoksesta, koska hän oli kokonaan laiminlyönyt yhtiön kirjanpidon. Konkurssivelkoja vaati rikoksen perusteella vahingonkorvausta, koska hän ei ollut saanut maksua saamisestaan konkurssissa. Vaatimus hylättiin, kun varojen puuttuminen ei ollut johtunut kirjanpidon laiminlyömisestä.

RL 39 luku 3 § 2 kohta

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Hollolan kihlakunnanoikeuden päätös 31.10.1986

Kihlakunnanoikeus on virallisen syyttäjän, asianomistaja C Oy:n ja D Oy:n konkurssipesän syytteestä päätöksessään katsonut selvitetyksi, että A ja B olivat 1.1.1982-9.5.1984 Asikkalassa toimineet pääasiassa talviurheiluvälineiden huoltoa, korjausta ja myyntiä harjoittavan D Oy:n hallituksen jäseninä ja osallistuneet kumpikin yhtäläisesti yhtiön liiketoimintaan. Yhtiön jouduttua vararikkotilaan, minkä vuoksi yhtiö sittemmin eli 22.5.1984 oli velkojan C Oy:n hakemuksesta asetettu konkurssiin, olivat A ja B huolettomasti hoitaneet kirjanpitoa yksilöimättä tavaroiden myyntiä ja pitämättä kirjanpitoa lainkaan 31.10.1983 jälkeen. Seuranneessa konkurssimenettelyssä A ja B eivät olleet näyttäneet täysin tyydyttäneensä velkojiaan.

Tällä perusteella ja muutoin perusteilla, joista ei enää ole kysymys, kihlakunnanoikeus on tuominnut A:n ja B:n kummankin rikoslain 39 luvun 3 §:n 2 ja 3 kohdan nojalla huolimattomana ja kevytmielisenä velallisena tehdystä konkurssirikoksesta 3 kuukaudeksi vankeuteen. Vankeusrangaistukset olivat ehdollisia 31.12.1987 päättyväksi määrätyin koetusajoin.

Kihlakunnanoikeus on lisäksi velvoittanut A:n ja B:n korvaamaan yhteisvastuullisesti D Oy:n konkurssipesälle rikoksen johdosta C Oy:lle aiheutuneen vahingon 44.909 markkaa 75 penniä 16 prosentin korkoineen 31.10.1986 lukien sekä oikeudenkäyntikulut 9.000 markkaa.

Kouvolan hovioikeuden päätös 12.11.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat saattaneet jutun, on todennut, että A ja B eivät olleet tosin olleet D Oy:n kaupparekisteriin merkittyjä hallituksen jäseniä, mutta he olivat tosiasiallisesti johtaneet D Oy:n toimintaa ja hoitaneet sen hallintoa. Koska A:lle ja B:lle siten oli uskottu yhtiön omaisuuden hoito rikoslain 39 luvun 5 §:ssä tarkoitetuin tavoin, he olivat konkurssirikoksia koskevien säännösten alaisia.

Hovioikeus on katsonut, että A:n ja B:n ei ollut näytetty syyllistyneen muuhun kuin, että he olivat harjoittaessaan kauppaa häviötilaan jouduttuaan huolettomasti hoitaneet kirjanpitoa kihlakunnanoikeuden päätöksessä kerrotuin tavoin kesän 1983 ja 22.5.1984 välisenä aikana.

Sen vuoksi hovioikeus on, muuttaen kihlakunnanoikeuden päätöstä, tuominnut A:n ja B:n molemmat rikoslain 39 luvun 3 §:n 2 kohdan nojalla huolimattomana ja kevytmielisenä velallisena tehdystä konkurssirikoksesta 2 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistukset olivat ehdollisia kihlakunnanoikeuden määräämin koetusajoin.

Korvausvelvollisuuden osalta kihlakunnanoikeuden päätös jäi pysyväksi.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle ja B:lle on myönnetty valituslupa 10.2.1988. A ja B ovat vaatineet syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä.

Virallinen syyttäjä, C Oy ja D Oy:n konkurssipesä ovat antaneet niiltä pyydetyt vastaukset. Yhtiö ja konkurssipesä ovat vaatineet korvausta vastauskuluistaan korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Jutussa on D Oy:n konkurssipesä A:n ja B:n viaksi väitettyjen konkurssirikosten perusteella esittänyt, paitsi konkurssivelkojien asianomistajina vaatimien vahingonkorvausten määräämistä maksettavaksi konkurssipesälle, myös rangaistusvaatimuksen. Konkurssipesällä ei kuitenkaan ole noiden rikosten johdosta asianomistajan puhevaltaa. Näin ollen hovioikeuden ja kihlakunnanoikeuden ei olisi tullut tutkia konkurssipesän rangaistusvaatimusta.

D Oy:n kirjanpidosta on jutussa esitetty eräitä tositteita sekä erikoistilintarkastuskertomus ja siihen liittyvä todistajanlausuma. Tästä selvityksestä ei ilmene, että yhtiön myyntituottoja ei olisi 31.10.1983 saakka merkitty kirjanpitoon niin, että kirjausten yhteys tuloslaskelmaan ja taseeseen on vaikeuksitta voitu todeta ja että niitä koskevissa tulotositteissa on ollut selvitys luovutetun suoritteen laadusta. Siten on jäänyt näyttämättä, että A ja B eivät olisi kirjanpidossa riittävästi yksilöineet tavaroiden myyntiä ja että he tältä osin olisivat hoitaneet kirjanpitoa huolettomasti.

Sitä vastoin A:n ja B:n viaksi jää, että he ovat 1.11.1983-22.5.1984 D Oy:n jouduttua konkurssitilaan hoitaneet yhtiön kirjanpitoa huolettomasti laiminlyömällä sen kokonaan, vaikka yhtiöllä tuonakin aikana on ollut liiketapahtumia ainakin tavaran myynteinä ja velkojen maksuina.

C Oy on A:n ja B:n konkurssirikosten perusteella vaatinut vahingonkorvausta siitä, että se ei ole saanut maksua saamisestaan D Oy:n konkurssissa. Varojen puuttuminen konkurssissa ei kuitenkaan ole johtunut A:n ja B:n viaksi konkurssirikoksena luetusta kirjanpidon laiminlyömisestä. C Oy:llä ei siten ole oikeutta vahingonkorvaukseen konkurssirikosten perusteella.

Näillä sekä hovioikeuden rikoslain 39 luvun 5 §:n osalta lausumilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut jutun päätöslauselmasta ilmenevin tavoin.

Lainkohdat

Rikoslaki 39 luku 3 § 2 kohta ja 5 §

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan. Hovioikeuden ja kihlakunnanoikeuden lausunnot D Oy:n konkurssipesän rangaistusvaatimuksesta poistetaan. Syyte konkurssirikoksesta kesän 1983 ja 31.10.1983 välisenä aikana hylätään. A ja B tuomitaan 1.11.1983-22.5.1984 huolimattomana velallisena tehdystä konkurssirikoksesta kumpikin 1 kuukaudeksi vankeuteen. Rangaistukset ovat ehdollisia hovioikeuden päätöksessä määrätyin tavoin.

C Oy:n vahingonkorvausvaatimus hylätään. A ja B vapautetaan suorittamasta D Oy:n konkurssipesälle vahingonkorvausta 44.909 markkaa 75 penniä korkoineen.

D Oy:n konkurssipesälle maksettavan 9.000 markan oikeudenkäyntikulujen korvauksen osalta hovioikeuden päätös jää pysyväksi.

C Oy:n ja D Oy:n konkurssipesän vaatimukset saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa hylätään.

Ratkaisuun osallistuneet: presidentti Olsson, oikeusneuvokset Haarmann, Roos, Rintala ja Huopaniemi

---

[SV]

Den åtalade, som helt och hållet hade försummat ett bolags bokföring, dömdes till straff för konkursbrott begånget såsom vårdslös gäldenär. En konkursborgenär yrkade på grund av brottet skadestånd, då han inte hade fått betalning för sin fordran i konkursen. Yrkandet förkastades, eftersom avsaknaden av medel inte hade varit en följd av den underlåtna bokföringen.

SL 39 kap 3 § 2 punkten

Hela rättsfallet är i FKKO-registret