Employee dismissed without notice can sue for damages even after procedural deadline if no procedural compensation was claimed.

Ään.

Työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain 10 §:ssä tarkoitetun ilmoituksen työnantajalle tehnyt työntekijä voi lain 16 §:n 2 momentissa säädetyn kanteen vireillepanoajan umpeenkuluttuakin työsopimuslain 51 §:n nojalla nostaa vahingonkorvauskanteen laittomaksi katsomansa irtisanomisen johdosta.

L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 10 §

L työsopimuksen irtisanomismenettelystä 16 § 2 mom

TSL 51 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Kanne Sodankylän kihlakunnanoikeudessa

A on B:lle 10.10.1985 tiedoksi toimituttamansa haasteen nojalla kihlakunnanoikeudessa kertonut, että hän oli 10.2.1983-6.2.1985 työskennellyt työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsuhteessa B:n palveluksessa sairasautonkuljettajana. Työsuhde oli päättynyt B:n suorittaman irtisanomisen johdosta. Työsopimusta irtisanoessaan työnantaja ei ollut noudattanut työsopimuslain 38 §:ssä säädettyä yhden kuukauden irtisanomisaikaa. A oli saanut ilmoituksen irtisanomisesta postitse 8.2.1985. Työnantajalla ei ollut ollut laillista perustetta työsopimuksen irtisanomiseen. Sen vuoksi ja koska A oli ollut työttömänä työnhakijana työsuhteen päättymisen jälkeisen ajan melkein kokonaan, A on työsopimuslain 37, 38 ja 51 §:n nojalla vaatinut B:n velvoittamista suorittamaan hänelle irtisanomisajan palkkana 4.118 markkaa ja vahingonkorvauksena työsopimuksen laittomasta irtisanomisesta enintään 50.000 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien.

Oikeudenkäyntiväite

B on ennen pääasiaan vastaamistaan vaatinut, että kanne jätetään tutkimatta, koska A oli jättänyt noudattamatta työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetun lain (jäljempänä irtisanomismenettelylaki) 16 §:n 2 momentissa kanteen vireille panemiselle säädetyn määräajan.

Kihlakunnanoikeuden päätös 22.11.1985

Kihlakunnanoikeus, jossa asianosaiset olivat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen, on käsitellyt asian; ja koska kanteessa oli saadun selvityksen mukaan kysymys irtisanomismenettelylain tarkoittamasta riidasta eikä A ollut pannut asiaa vireille sanotun lain 16 §:n tarkoittamassa määräajassa, kihlakunnanoikeus on jättänyt kanteen tutkimatta. A on velvoitettu korvaamaan B:n oikeudenkäyntikulut 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen 22.11.1985 lukien.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 9.7.1986

Irtisanomismenettelylain 2 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan lakia on sovellettava, jos työnantaja on irtisanonut työsopimuksen vedoten taloudelliseen ja tuotannolliseen syyhyn ja työntekijä esittämiensä syiden perusteella väittää hänen irtisanomisensa johtuneen muusta, työsopimuslain mukaan kielletystä syystä. Kun A oli edellä mainitussa irtisanomismenettelylain 10 §:n mukaisessa ilmoituksessa perusteen esittäen väittänyt irtisanomisensa johtuneen todellisuudessa muusta, työsopimuslain mukaan kielletystä syystä, hovioikeus on katsonut, että A:n työsopimuksen irtisanominen kuului tuon väitteen johdosta irtisanomismenettelylain soveltamisen piiriin. Sillä seikalla, ettei A ollut kanteessaan väittänyt irtisanomisensa johtuneen irtisanomisperusteeksi ilmoitetun taloudellisen ja tuotannollisen syyn asemesta jostakin muusta, työsopimuslain mukaan kielletystä syystä, ei ollut sitä merkitystä, ettei puheena oleva irtisanomistapaus kuuluisi irtisanomismenettelylain soveltamisalaan.

Irtisanomismenettelylain säännöksiä noudattaen on ratkaistava korvaus ja muut seuraamukset lainvastaisesta irtisanomisesta lain soveltamisalueella. Tämän lisäksi lain mukaisessa menettelyssä voidaan haastehakemuksen perusteella ratkaista myös muut työsopimuksen irtisanomiseen liittyvät erimielisyydet. Irtisanomismenettelylain menettelytapojen ja määräaikojen laiminlyönnistä johtuva kanneoikeuden menetys voi kuitenkin kohdistua vain lain soveltamisalaan kuuluvien lainvastaisten irtisanomisten korvauksiin ja muihin seuraamuksiin.

Kanteessaan A oli vaatinut irtisanomisajan palkkaa ja korvausta lainvastaisen irtisanomisen aiheuttamasta vahingosta.

Mitä ensin tuli kanteeseen siltä osin kuin siinä oli vaadittu korvausta lainvastaisen irtisanomisen aiheuttamasta vahingosta, kysymys oli irtisanomismenettelylain mukaan ratkaistavasta asiasta. Kun asianosaiset eivät olleet kuuluneet irtisanomismenettelylain 12 §:ssä tarkoitetun yhdistysten neuvottelumenettelyn piiriin, A:n olisi tullut sanotun lain 16 §:n 2 momentin mukaan panna kanteensa korvauksen osalta vireille kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun B oli 1.3.1985 saanut hänen 10 §:n mukaisen ilmoituksensa. A oli kuitenkin pannut kanteensa vireille vasta 10.10.1985 B:lle tiedoksi toimitetuin haastein eli myöhään. A:n oikeus saattaa korvausta koskeva vaatimus tuomioistuimen käsiteltäväksi oli siten rauennut.

Kanteen irtisanomisajan palkkaa koskevalta osalta kysymyksessä oli sellainen muu työsopimuksen irtisanomiseen liittyvä erimielisyys, joka voitiin haastehakemuksen perusteella ratkaista irtisanomismenettelylain mukaisessa menettelyssä, mutta joka jäi, kuten edellä oli esitetty, sanotun lain 16 §:ssä säädetyn vireillepanomääräajan ulkopuolelle. Kihlakunnanoikeus ei siten olisi mainitsemallaan perusteella saanut jättää irtisanomisajan palkkaa koskevaa vaatimusta tutkittavakseen ottamatta.

Edellä olevan perusteella hovioikeus on siten muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä, että se on kumottu irtisanomisajan palkkaa ja oikeudenkäyntikuluja koskevilta osin ja juttu on palautettu sanotuilta osin kihlakunnanoikeuteen. A:n on tullut viipymättä päätöksen saatua lainvoiman kihlakunnanoikeuden kansliaan ilmoittaa juttu palautetuilta osin uudelleen käsiteltäväksi. Siltä osin kuin kanne lainvastaisen irtisanomisen aiheuttaman vahingon korvaamista koskevilta osin on jätetty tutkimatta, kihlakunnanoikeuden päätös on jätetty pysyväksi.

Kihlakunnanoikeuden tuli antaa lausunto jutun oikeudenkäyntikuluista jutun lopullisen ratkaisun yhteydessä.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Asianosaiset ovat pyytäneet valituslupaa sekä muutoksenhakemuksissaan vaatineet, A hovioikeuden päätöksen kumoamista lainvastaisen irtisanomisen aiheuttaman vahingon korvaamista koskevalta osalta ja jutun palauttamista myös tältä osin kihlakunnanoikeuteen sekä B kanteen tutkimatta jättämistä myös siltä osin kuin juttu oli palautettu kihlakunnanoikeuteen eli irtisanomisajan palkan ja oikeudenkäyntikulujen osalta ja A:n velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa jutussa, kihlakunnanoikeuden osalta 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen 22.11.1985 lukien. Valituslupa on myönnetty kummallekin 9.10.1986. A ja B ovat puolin ja toisin antaneet pyydetyt vastaukset toistensa hakemuksiin.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Irtisanomismenettelylain 19 §:n 2 momentin mukaan työnantajaa ei voida tuomita sanotun lain mukaisen korvauksen lisäksi työsopimuslain 51 §:n mukaiseen vahingonkorvaukseen. Sitä vastoin ei ole säädetty, että ennen asian vireillepanoa tapahtunut irtisanomismenettelylain mukainen ilmoitusmenettely olisi esteenä työsopimuslain 51 §:n mukaisen vahingonkorvausvaatimuksen tutkimiselle, kun irtisanomismenettelylain mukaista korvausta ei ole maksettu tai määrätty maksettavaksi. Laissa ei myöskään ole säädetty, että työsopimuslakiin perustuva vahingonkorvauskanne olisi pantava vireille irtisanomismenettelylain 16 §:n 2 momentissa säädetyssä ajassa. Sen vuoksi ja kun A ei ole jutussa vaatinutkaan irtisanomismenettelylaissa tarkoitettua korvausta, vaan hän on kanteessaan nojautunut työsopimuslain säännöksiin, kannetta ei olisi miltään osalta saanut jättää tutkittavaksi ottamatta.

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Nuorempi oikeussihteeri Jalanko: Korkein oikeus katsonee, ettei ole syytä muuttaa hovioikeuden päätöstä.

Oikeusneuvos Takala: Hyväksyn mietinnön.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan siten, että juttu palautetaan kihlakunnanoikeuteen myös työsopimuksen irtisanomisen johdosta vaadittua vahingonkorvausta koskevalta osalta. Kihlakunnanoikeuden tulee näin ollen ilmoituksesta ottaa asia uudelleen käsiteltäväkseen ja siinä laillisesti menetellä.

Ratkaisuun osallistuneet: oikeusneuvokset Leivonen, Grönqvist, Takala (eri mieltä), Mörä ja Nybergh

---

[SV]

Omröstn.

En arbetstagare som hade tillställt arbetsgivaren i 10 § lagen om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal avsett meddelande kunde ännu efter utgången av den i lagens 16 § 2 mom. stadgade tiden för anhängiggörande av talan väcka skadeståndstalan med stöd av 51 § lagen om arbetsavtal på den grund att han ansåg uppsägningen vara olaglig.

L om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal 10 §

L om förfarandet vid uppsägning av arbetsavtal 16 § 2 mom

L om arbetsavtal 51 §

Hela rättsfallet är i FKKO-registret